Kartanon joulusisustus
Sisustus
Kartanon joulusisustus
Vanhan sukukartanon mailla sijaitseva Hannan ja Iivarin upeasti remontoitu talo on valmiina jouluun. Hurmaavaan joulusisustukseen kuuluu koristeiden ripottelu ympäri kotia.
28.10.2015
 |
Kotivinkki

Iivarin suku on asuttanut hämeenlinnalaisen kartanon aluetta 1930-luvulta saakka.  Tarina kertoo, että 1500–1600 lukujen vaihteessa paikalle oli siirretty kaksi hirsikehikkoa, ja ensimmäinen asuinrakennus oli saanut siitä alkunsa.

Aattona nautitaan ateriasta pitkän kaavan mukaan. Mummun laatikot ja itse paistettu kinkku kruunaavat juhla-aterian.

Kuusen paikka on olohuoneessa, ja sen tuikkeessa nautitaan jälkiruokakahvit. Kodin kauniit tapetit hankittiin Tapettitalon valikoimasta.

Joulu väritetään valkoisella, punaisella ja vihreällä. Valkoista löytyy kukista ja vihreää myös kuusesta ja havuista. Kuusi haetaan aatonaattona, useimmiten omasta metsästä.

Kuuseen ripustetaan punaisia ja valkoisia koristeita. Myös lasten tekemät koristeet laitetaan esille.

 

Isossa, valoisassa keittiössä mahtuu useampikin puuhaamaan. Ihanat joulupiparit käyvät myös koristeista.

Ikkunan edessä on penkki, koska keittiössä vietetään paljon aikaa yhdessä. Keittiön vanhat hirsiseinät on jätetty osittain näkyviin. Hirsiseinälle kiinnitettyyn kaappiin Hanna tekee astioista vaihtuvia asetelmia.

Suuren talon huoneista kuljetaan toistensa läpi.

Myös lastenhuone on koristeltu joulua varten kynttilälyhdyillä ja minikuusella. Uusvanhat tapetit sopivat talon henkeen.

Julkaistu aikaisemmin Kotivinkissä 24/2014

Kommentoi »