Kalkkimaalin kuningatar Annie Sloan kehitti kalkkimaalin 30 vuotta sitten: "Perheenäitinä tarvitsin maalin, joka on nopea käyttää"
Sisustus
Kalkkimaalin kuningatar Annie Sloan kehitti kalkkimaalin 30 vuotta sitten: "Perheenäitinä tarvitsin maalin, joka on nopea käyttää"
Kun Annie Sloanilla ei perheenäitinä ollut aikaa maalauksen pohjatöihin, hän kehitti kalkkimaalin. Nyt Sloan kouluttaa ja kirjoittaa aiheesta, ja vapaa-aikakin täyttyy maalaamisesta. "Parasta on väriyhdistelmillä leikkiminen", Sloan sanoo.
Julkaistu 9.10.2018
Kotivinkki

Vajaat 30 vuotta sitten Annie Sloan oli tavallinen perheenäiti, jonka helmoissa pyöri kolme pikkulasta. Kotia ja sen esineitä piti kunnostaa, eikä mistään löytynyt maalia, jolla maalaus olisi sujunut nopeasti ja vaivattomasti. Annie sisuuntui, ja siitä alkoi oman kalkkimaalin kehittely ja – kuten nyt tiedämme – maailman valloitus.

Millaista arkesi on?

Liian kiireistä! Jokainen päivä on erilainen. Matkustelen paljon, mikä on yksi parhaista puolista työssäni. Suomeen liittyen: kotoani löytyy paljon Marimekkoa ja muumeja – pidän niiden selkeästä tyylistä. Kun en matkustele, maalaan päivittäin.

Mitä maalasit viimeksi kalkkimaalilla?

Puisen muistolaatikon, johon käytin uusimpia värejäni. Parasta työssäni onkin se, kun saan leikkiä uusilla väriyhdistelmillä ja kokeilla niitä huonekaluihin.

Annie Sloan on 69-vuotias väriasiantuntija, joka on kirjoittanut aiheesta lukuisia kirjoja. Sloan asuu Oxfordissa, Englannissa miehensä kanssa. Perheessä myös kolme poikaa, miniä ja kolme lastenlasta. Kuva: Tina Hillier
Kuva: Christopher Drake
Kuva: Christopher Drake

Mitkä ovat syksyn trendivärejä?

Upeat, runsaat, vahvat värit, kuten grafiitti, metsänvihreä ja petrolinvihreä. Niitä maustetaan ripauksella lämpimiä sävyjä, kuten marjapuuronpunaisella ja sinapinkeltaisella.

Mikä on oma lempivärisi?

Se riippuu siitä, mitä olen juuri tekemässä. Hetki sitten se oli oliivi, ja huomasin käyttäväni sitä kaikkialla. Aiemmin yhdistin siihen usein lämpimän oranssin, mutta nyt oliivi näyttää minusta kivalta vedenvihreän ja puuteriroosan kanssa.

Annie Sloanilla on myös oma tekstiilimallistonsa.

Anna kalkkimaalivinkki!

Moni ei tiedä, että kalkkimaalillani voi myös värjätä kankaita. Se onnistuu, kun laimentaa väriä vedellä ja joko värjää sillä koko kankaan tai maalaa siveltimellä kankaalle. Batiikkivärjäys on oma suosikkini!

Mikä inspiroi sinua?

Matkustelu, taide, lukeminen. Luulen, että myös sosiaalisella medialla on iso vaikutus.

Mikä on mottosi?

Luota vaistoosi niin luovuutta kuin uraa ajatellen.

Millainen kotisi on?

Talomme on yhdistelmä englantilaista 1700-luvun henkeä ja afrikkalaisia ja moderneja yksityiskohtia. Värimaailman olen halunnut pitää hyvin neutraalina, sillä se toimii hyvänä taustana kirkkaammille väriläiskille. Valkoisesta en pidä. Moni huone kaipaa vielä pientä parantelua, varsinkin keittiö, joka on vähän keskeneräinen.

Mitä teet, kun ei ole pakko tehdä mitään?

Tykkään kuunnella musiikkia ja radiota, ja rakastan hyviä podcasteja. Mieheni ja minä työskentelemme yhdessä, joten välillä on myös ihanaa viettää aikaa niin, ettemme puhu töistä. Silloin käymme kävelyillä, teemme ristikoita ja tapaamme ystäviämme. Meillä on ihana talo Normandiassa, Ranskassa, ja yritämme karata sinne mahdollisimman usein.

Mitä haaveilet oppivasi?

Minulla on kova hinku tehdä itse ruukkuja, joten olisi kiva mennä keramiikkakurssille.

Annie Sloanin Normandian-kodissa näkyy omistajansa kiinnostus väreihin.
Kommentoi »