Tiskin takaa kuuluu huokaus. Johanna Sinkkonen ei ole tyytyväinen cappuccinoon ja homma menee uusiksi.

– Johanna on niin perfektionisti, pari minuuttia vanhempi isosisko Jonna Silén piikittelee. Hetken päästä täydellinen sydänkuvio kelluu maitovaahdon pinnalla. 

Aiemmin Johanna ei juonut latteja lainkaan. Jonna kulutti lähinnä huonoa kahvia – sitä mitä lounasruokaloissa ja tutkimusryhmän tauoilla oli tarjolla. Nyt siskokset pyörittävät kahvilaa ja Johanna on sertifioitu barista. Ja kahvia, mieluiten etiopialaista, kuluu monta kupillista päivässä.

Moni muukin on muuttunut sen jälkeen, kun siskokset perustivat vuonna 2014 Gaggui Kaffelan Turun keskustaan. Meikkaaminen, korut ja siistit vaatteet ovat vaihtuneet köökkilookiin: hiuspantaan, esiliinaan, t-paitaan ja verkkareihin. Ystäviä nähdään harvoin, ja harrastukset ovat jääneet.

– Ennen nukuin pitkään, söin aamupalan ja luin lehden rauhassa. Menin töihin kympin maissa ja söin lounaan työkavereiden kanssa. Nyt se kuulostaa naurettavalta, sillä mihinkään tuohon ei ole enää aikaa, Jonna kertoo.

Tie kahvilayrittäjiksi ei ollut perinteinen. Kummallakaan ei ole alan koulutusta, eikä Johannalla ollut minkäänlaista ravintola-alan työkokemusta. 

Äidin suvussa on aina leivottu paljon. Etenkin Aija-tädin eli äidin kondiittorisiskon kakut ovat pitäneet suvun suut makeana. Myös omassa kodissa leivottiin, mutta tytöistä herkuttelu oli kivempaa kuin leipominen.

– Kakarana oli ihana mennä juhliin, kun tiesi, että siellä on tarjolla paljon kakkua ja pullaa, Jonna nauraa.

Siskosten haaveammatit olivat jotain aivan muuta kuin kakkuja. Johanna tiesi jo lapsena, että hänestä tulee taiteilija. Hän kävi Turussa taidelukion, suoritti taideopintoja Hollannissa ja valmistui Helsingin Alfa-Art Taideoppilaitoksesta. Hän on työskennellyt sittemmin kuvataiteen tuntiopettajana, tuottajana kulttuuriprojekteissa ja myymäläpäällikkönä Ivana Helsingillä.

Jonna etsi suuntaansa kauemmin. Lukiossa hän kiinnostui biologiasta ja psykologiasta, koska halusi ymmärtää maailmaa.

– Pienenä halusin saman ammatin kuin äidillä. Isä ajoi taksia ja äiti oli töissä taksikeskuksessa, joten se olisi ollut luonteva valinta. Kävin taksikurssinkin, mutta homma tyssäsi, kun piti opetella katuja.

Jonna aloitti yliopistossa biologian opinnot ja erikoistui solu- ja molekyylibiologiaan. Muutaman vuoden hän loi uraa tutkijana ja teki väitöskirjaa. 

Sitten poikaystävä Ari kosi ja alkoi häiden valmistelu. Jonna ei halunnut perinteistä kermaunelmaa. Kun muuta ei ollut tarjolla, morsian päätti leipoa kakut itse. 

– Aloitin aika tyhjästä. En ollut leiponut paljon. Kotitaloustunneillakin tein kamalia pullia.

Puolitoista vuotta hän leipoi, leipoi ja leipoi. Päivät hän kirjoitti väitöskirjaa yliopistolla, illat, yöt ja viikonloput etsi täydellistä reseptiä. Kakkuja valmistui sellaista tahtia, ettei niitä voinut enää itse syödä. Ravintolapäivänä siskokset perustivat yhden päivän kahvilan, Gaggugallerian, koska Jonna kaipasi yleisöltä apua hääkakkunsa valintaan.

–Se oli mahtavaa! Sisustimme tyhjän liiketilan ja ripustimme seinälle Johannan tauluja.

Kakut veivät yhä isomman siivun Jonnan ajasta. Väitöskirjan tekeminen alkoi tuntua rankalta ja välillä ahdistavalta. 

– Mietin, olenko oikealla alalla. Hain mukaan Masterchef-televisio-ohjelmaan. Kokkikisa oli hyvä tilaisuus kokeilla, miltä tuntuisi kokata ammatikseen, Jonna sanoo.

Kisasta jäi käteen ainutlaatuinen kokemus ja usko omiin kykyihin. Jonna perusti toiminimen ja leipoi tilauskakkuja. Lisäoppia hän haki Lontoosta koristelun intensiivikurssilta.

Kun Johanna jätti unelmatyön Ivana Helsingillä ja halusi muuttaa Turkuun, Jonna toppuutteli, ettei vielä ollut töitä tarjolla. Ei ollut muillakaan. 

– Työkkärissä virkailija sanoi, että sun tarttis nyt keksiä itsellesi uusi ammatti, Johanna muistelee.

Kuin tilauksesta Jonna törmäsi vanhaan puutaloon, jossa oli tyhjä liiketila. Oli tehtävä valinta.

– Henkinen päätös lähteä yliopistolta oli järkyttävä. Taloudellisesti valinta oli iso riski, Jonna sanoo.

Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä. Jonna teki toimintasuunnitelman ja haki rahoitusta. 

– Olin tehnyt niin monta apurahahakemusta, että osasin keskittyä olennaiseen. Kun kaiken piti olla kunnossa, tila ei onnistunutkaan. Iski pelko, että tässäkö se sitten oli, Jonna sanoo.

Uusi tila löytyi kaverin kautta. Se vaati ison remontin, johon upposi rahaa ja aikaa. Siskokset tekivät itse niin paljon kuin pystyivät. 

– Olemme molemmat visuaalisia ihmisiä. Kierrämme kirpputoreilla, nautimme sisustamisesta ja vanhan tuunaamisesta.

Kahvilasta tuli yhteinen hanke, jota oli kiva touhuta. Vaikka remontointi oli raskasta, ja molempia väsytti, palkinto oli lähellä.

– Olemme projekti-ihmisiä. Haluamme järjestää ja olla mukana jossain. Kahvilakin oli aluksi sellainen juttu, Johanna sanoo. 

– Ero on siinä, että yleensä projekti huipentuu johonkin, ja sitten jatkuu normaali elämä. Tämä ei lopu koskaan. Tajusin sen avajaispäivänä. Se oli pieni shokki, Jonna sanoo. 

Päivän hiljaisin hetki, lounasaika, on päättynyt ja kahvila alkaa täyttyä asiakkaista.

–Se on yllättänyt, miten intohimoisesti ihmiset suhtautuvat kakkuihin. Jotkut suuttuvat, kun lempikakku on loppu, Johanna kertoo.

– Biologina on ollut hauska huomata, miten laumaeläimiä ihmiset ovat myös kakun ja kahvin suhteen. Jotenkin kummasti kaikki tulevat samaan aikaan kahville. Ja vuodenajat säätelevät valintojamme enemmän kuin arvaammekaan, Jonna sanoo.

Siskokset ovat oppineet kaiken kantapään kautta. Siihen on kuulunut myös epäonnistumisia.

– Minulle se ei ole ollut ongelma. Tutkimustyö ei muuta olekaan kuin epäonnistumista. Jos taikina tai kahvi maistuu pahalle, tehdään uusi. Tässä kehittyy koko ajan, Jonna sanoo. 

Siskon kanssa yrittämisessä on riskinsä. Silti Jonna ja Johanna eivät olisi ryhtyneet hommaan kenenkään muun kanssa. Kaksosina he ovat olleet aina läheisiä. Toiselle on voinut kertoa kaiken, sanoa asiat suoraan, huutaakin, kun siltä on tuntunut.

– Riitelemme paljon ja kaikesta. Saamme kinan aikaiseksi mistä tahansa. Muistatko, kuinka paljon riitelimme ravintolapäivän alla? Johanna muistelee.

Samoin kävi ennen kahvilan avajaisia. Väsymys, stressi ja jatkuva yhdessäolo aiheuttivat isoja riitoja. Mutta niistä selvittiin.

Kaksosten erot näkyvät työtavoissa. Jonna on suunnitelmallisempi, sisko menee enemmän tilanteen mukaan. 

–Yhteistä on se, että olemme kunnianhimoisia ja töitä pelkäämättömiä, Johanna summaa.

– Olen mennyt tähän asti duunista ja projektista toiseen, joten nyt on hyvä näin. Tämä on unelmapaikka. En haaveile kakkuimperiumista, vaan pienistä asioista, kuten omasta koirasta. Ja toivon, että seuraavakin päivä on yhtä kiva kuin tämä päivä, Johanna sanoo.

Vaikka Jonna paneutuu välillä tutkimukseen, ei hän aio jättää leipomista. Leipomuksia syntyy vapaapäivinä kotona, ja illat kuluvat netissä kakkukuvia selatessa. Jatkossa hän haluaisi tehdä entistä enemmän hääkakkuja. 

Ai niin, millainen oli Jonnan ja Arin hääkakku? No, niitä oli jopa viisi erilaista. Jonna leipoi neljä ja hänen kondiittoritätinsä yhden. Monet hääkakuista löytyvät nykyisin kahvilan valikoimasta, kuten ensimmäiseksi valittu, Nro 1. 

– Se on täyrelline suklaavadelmagaggu suklaahipuil ja ihanal vaniljavoikräämil.