Taidemaalari ja vaatetusalan yrittäjä Maija Ukko, 38, asuu puolisonsa Rekon ja kuusivuotiaan tyttärensä kanssa Helsingin Herttoniemessä vuonna 1954 rakennetussa kerrostalossa. Heidän elämäänsä voi seurata myös Maijan Ukkonooa-blogista.
”Olohuoneessa parasta on valo. Meillä ei ole verhoja, eikä ikkunoissa ole edes verhotankoja. Kun muutimme, asunnossa oli välillä niin kirkasta, että mies ja lapsi pitivät ruokapöydän ääressä aurinkolaseja päässään. Tilanne helpottui, kun saimme huonekaluja ja tauluja paikoilleen, eikä valo enää heijastunut paljaista pinnoista.”
Juvin vaaleansiniseksi maalattu kaappi kätkee television. Vanha viivoitin on Maijan entisestä oppilaitoksesta. Seinän palkista näkee, missä on ennen mennyt huoneen jakava seinä.
Ikkunalaudalla on Maijan opiskeluaikainen harjoitustyö kuvanveistosta. Kynttilänjalat ovat kirpputorilta entisestä kotikaupungista Oxfordista.
"Kodissamme olen ylpeä kokonaisuudesta, siitä, että kaikki sopii yhteen. Emme haaveile muutoksista, koska kaikki tuntuu toimivan täydellisesti juuri tällaisena. Joskus olen miettinyt seinien maalaamista, mutta se on jäänyt, koska en oikein innostu tehosteseinistä.
Mietimme etukäteen kalusteiden järjestyksen huolella, joten niitä ei tee mieli enää siirrellä, eikä pieneen asuntoon monenlaista järjestystä sopisikaan.
Kierrätys on minulle tärkeää, ja suurin osa huonekaluistamme on ostettu käytettynä. Vanhat huonekalut ovat usein kestäviä, ja niiden tyyli miellyttää."
Vanhan senkin on tehnyt Maijan isä, joka nikkaroi harrastuksenaan. Seinällä on muun muassa grafiikkatyö Oxfordista, jossa perhe asui kaksi vuotta, sekä lintukuva, joka on kulkenut Maijan mukana vuosia.
Olohuoneen nojatuoli on Maijan isän tekemä. Maija on verhoillut sen uudestaan oranssiksi. B-kirjainvalaisin on ostettu eräästä sisustusblogista. Punotut korit on ostettu reilun kaupan liikkeestä Oxfordista.
Olohuone muuttuu saumattomasti makuuhuoneeksi. Kirjahyllyssä näkyy Rekon sarjakuva- ja lautapeliharrastus. Sohva on Adean Band. Makuusopen nurkassa on yöpöytä, joka on ostettu Järvenpään kierrätyskeskuksesta. Päiväpeitto on Ikean.
Kun tavaraa on vähän, se pysyy järjestyksessä. Kolme kunnollista Knivon kokkiveistä on kaikki, mitä tarvitaan, eikä huonojen tilalle tarvitse olla koko ajan ostamassa uusia.
String Pocket -hyllyt seinällä toimivat säilytyspaikkana päivittäin käytössä olevalle perusastiastolle sekä Maijan keräilemille sydänastioille. Keittiö on edellisten asukkaiden remontoima mutta perheen mieleen.
"Sisustustyylini on yksinkertainen. Pyrin jatkuvasti karsimaan liikaa tavaraa, koska ylimääräinen tavara häiritsee keskittymistäni. Käyn kuitenkin paljon kirpputoreilla ja pidän esineistä, joten ne vaihtuvat koko ajan.
Yritämme pitää lastenhuoneen keskilattian tyhjänä, jotta huoneessa olisi tilaa leikeille. Olen huomannut, että aina kun raivaan huoneesta tavaraa varastoon odottamaan, leikit lähtevät uudella tavalla lentoon. Ehkä tytär silloin huomaa paremmin, minkälaisia leluja hänellä olikaan."
Lapsen huoneen nurkassa on askartelunurkkaus, josta alkaa kuulua rapinaa joskus jo aamuvarhain. Tuolit ovat Ikean mutta ostettu kirpputorilta. Rahi on tuotu matkalta Espanjasta. Liitutaulu on ostettu kirpputorilta.
Maija suosii puuleluja paitsi esteettisistä syistä, myös ylimääräisten kemikaalien välttämisen vuoksi. Suuri osa leluista on kirpputorilta. Tyttären huoneessa on enemmän tavaraa kuin muissa huoneissa, mutta sen tyyli pyritään pitämään samanlaisena kuin muuallakin asunnossa.
Tyttären huonetta hallitsevat nettihuutokaupasta ostetut puolapuut. Iso pelle on Mailegin ja keinuhevonen perinteinen malli, jonka Maija on maalannut valkoiseksi.