Kotikulttuuri on tehnyt paluun. Emme ole koskaan sitten sotien jälkeisen ajan eläneet yhtä kotikeskeisesti kuin nyt, sanoo Avotakan kolumnisti, kirjailija ja muotoilumaailman konkari Kaj Kalin.

Mutta mitä korona-aika muuttaa? Mistä syntyy asumisen hyvinvointi tai kodikkuus? Avotakan Sohvaryhmä-podcastissa muotoilun ja asumiskulttuurin asiantuntija tekee tarkkanäköistä analyysiä ajastamme.

Koronakeväästä alkaen kodin merkitys on saanut ennennäkemättömät mittasuhteet. Kodista on tullut turvasatama mutta monille myös paikka, jossa tehdään töitä.

– Emme ole sitten 1900-luvun modernismin ja sotien jälkeisen ajan eläneet yhtä kotikeskeistä aikaa kuin elämme nyt. Koti on tehnyt suuren paluun linnamaisena turvapaikkana. Oletan, että tämä aika tulee heijastumaan myös makuun ja siihen, miten suhtaudumme sisustuksiin ja asumiseen, Kaj Kalin sanoo.

Kaj iloitsee kotikulttuurin paluusta. Kun kaikki keskittyy nyt kotiin, on olennaisinta, miten elämme siellä arkisen elämämme. Miten täytämme siellä paitsi perheen myös työnantajan vaatimukset? Onko kodissa mahdollisuus olla rauhassa? Onko lastenhuoneissa viihtyisää leikkiä?

Yksityisen tilan tarve on lisääntynyt, ja työhuone on tullut osaksi asumiskulttuuria. Kajn mukaan trendinä on, että ihmiset haluavat entistä isompia asuntoja mutta myös tarvittaessa siirreltäviä, tilaa jakavia väliseiniä.

– Ne, jotka ovat purkaneet kodeistaan väliseiniä, ovat nyt epidemian aikana vähän pulassa. Kodista on tullut avokonttori, joka ei ollut kiva kokemus työpaikallakaan. Jokainen meistä ilmeisesti kuitenkin haluaa omassa pesässäänkin oman soppensa, jossa saa tarvittaessa olla rauhassa.

Sermit, akustiset paneelit, viherkasvit, hyvä valaistus ja kotikuntoiluvälineet ovat nosteessa, nyt kun niiden merkitys korostuu. Keväällä ihmiset alkoivat entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, miltä oma piha näyttää. Asuntosuunnittelussa vaikutukset näkyvät viiveellä, mutta Kaj Kalin ennustaa, että esimerkiksi komerot ja muut säilytystilat lisääntyvät. Ehkä jopa yleensä surkeisiin eteisiin aletaan panostaa. Nousussa ovat viljely parvekkeella ja kerrostalopihojen palstoilla, ja kaupunkeihin aletaan rakentaa lisää vihervyöhykkeitä.

Kaj Kalinille koti on aina ollut keskittymisen paikka, koska hän tekee siellä kirjoitustöitään neljä, viisi tuntia päivässä. Iltaisin ovet ovat auki ystäville ja sukulaisille. Hän on antanut kotiaan kaverien kesäkäyttöön ja kotiavaimensa kolmelle ystävälleen, mikä on muuttanut hänen suhtautumistaan kotiin entistä avoimemmaksi.

– Koska olen utelias ja vähän liiankin sosiaalinen, koti on aina ollut paikka, jossa laitan itseni järjestykseen. Voidakseni hyvin kodissani tarvitsen hyvän ilmanvaihdon, että ilma on raikasta, luonnonvaloa, että näen auringon nousut ja laskut ja hyvän vuoteen, että nukun hyvin.

Hänestä on tärkeää omassa kodissa ja ylipäänsä esteettisessä kokemuksessa järjestyksen ja rakenteen luominen.

– Järjestyksen ja rakenteen tajuaminen on myös kauniin ja hyvän kokemusta. Siksi meille tuottaa mielihyvää, että tila on hyvin suunniteltu ja asiat ovat paikoillaan. Että vaikka matto ei ole vinossa. Se on perusesteettinen kokemus, vaikkei siitä puhuta. Siksi pidämme vaikka geometrisista kuvioista.

Rakenteen taju tuo myös turvallisuuden tunnetta. Siksi Kaj on itse aina pitänyt sairaaloista ja hammaslääkärin vastaanotoista, koska niissä on struktuuria, vaikka emme osaakaan ajatella niitä yleensä kauniina.

– Jos pää on täynnä, tyhjä seinä tekee hyvää. Oma pääni on monimutkainen, ja jos asuisin monimutkaisessa ympäristössä, olisin entistä enemmän gaga! Järjestys ja yksinkertaisuus balansoivat tilanteen.

Poikkeusaika on synnyttänyt valtavan innostuksen ostaa uusi koti tai mökki. Milloin on ollut viimeksi yhtä suuri ostointo, Kaj kysyy.

– Nyt elämme ehdottomasti kodin kultakautta.

Myös hänen oma suhtautumisensa kodin omistamiseen on muuttunut korona-aikana. Tosin Kaj onkin alkanut miettiä, onko asuntosäästämisessä ollut mitään järkeä. Koko elämä on ollut yhtä asuntolainan lyhentämistä.

– Suomessa asuntojen vuokraaminen on mielestäni retuperällä verrattuna vaikka Ruotsiin, joten täällä on ollut pakko tai ainakin syytä ostaa asunto. Mutta mietin, onko tämä ollut sen arvoista. Olisinko voinut matkustaa tai tehdä jotain muuta? Onko kotini niin ihmeen ihana, että tuottaako se minulle suuren tyydytyksen 30 vuoden säästämisen jälkeen? Minusta tuntuu, että ei, Kaj pohtii.

Myös konservatiivisuus luonnehtii tätä aikaa, ja se syntyy epävarmuudesta, Kaj arvioi. Silloin hankitaan mieluiten tuttuja ja turvallisia ratkaisuja kotiin. Siksi vintagekaupoilla menee hyvin ja retro myy.

Kodikkuussa on nyt arvossaan. Mutta mistä se oikeastaan syntyy? Kaj tuntee kodikkuuden voimakkaimmillaan silloin, kun hänellä on hyvä olla tuttujen ja ystävien luona.

– Kodikkuus tarkoittaa silloin sitä, että voin olla sellainen kuin olen ja muutkin ovat omia itsejään. Tunnelma on aika rento. Sohvakin voi olla rönttöinen, ja luonnollinen elämän näkyminen on ainakin minulle kodikkuutta. Järjestys voi olla, mutta kodin ei tarvitse olla pyntätty vieraita varten.

Pohjoismainen kodikkuus ilmentyy Kajn mielestä hienosti Carl Larssonin maalauksissa: siellä ollaan kaikki yhdessä. Kodikkuus on jotain, joka jaetaan.

– Minulle ei ole olemassa kodikkuutta, ellei ole ihmisiä lähellä. Toki voin nauttia yksin tunnelmasta salmiakin ja kirjan parissa, mutta minulle koti, jossa ei ole ihmisiä, ei ole kodikas.