Juttu on julkaistu Viherpiha- lehdessä 10/20.
"Tänään olen ihastellut lastemme Viljamin ja Kertun kanssa, kuinka pieniä mutta kauniita retiisin kukat ovatkaan. Odotan, että kukkien tilalle kehittyy siemeniä, jotka kerään talteen ja kuivaan.
Kartutan omaa siemenpankkia myös herneiden, tillin ja salaatin siemenillä. Jätän tänä kesänä osan porkkanoista maahan, sillä ne ovat kaksivuotisia. Porkkanan kauniita kukkia ja siemeniä on luvassa vasta ensi vuonna.
Siemenpankin kerääminen on osa puutarhafilosofiaani. Tuntuu kiehtovalta, että ajan saatossa kasvimaani vihanneksista tulee sen ansiosta yhä enemmän juuri näihin oloihin sopeutuneita. Omavaraisuuden ajatukset ovat minusta muutenkin hirveän kiinnostavia.
Sadosta ei tosin ainakaan vielä riitä koko talven vihanneksiksi, mutta esimerkiksi valkosipulia ei enää tarvitse ostaa kaupasta. Se on tosi kiitollinen viljeltävä, joka tuottaa hyvin satoa pieneltäkin alalta.
Aloitin viljelyn jo silloin, kun asuimme Helsingissä. Siellä minulla oli tilaa vain parvekkeen verran. Alkuun luin paljon viljelyohjeita ja noudatin niitä tiukasti. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän olen alkanut luottaa omaan intuitiooni. En seuraa tarkasti mitään koulukuntaa, mutta luonnonmukainen puutarhanhoito sopii omiin arvoihini.
Vuohenputki oli alkuun kauhunpaikka.
Esikoisen syntymä oli käännekohta, halusimme takaisin maalle. Teimme kaupat nopeasti, kun tämä vanha talo tuli myytiin lapsuudenkotini lähellä Merikarvialla. Se on rakennettu 1800-luvulla ja säilynyt hyvin. Katolla on yhä vellikellotorni, ja sisällä on alkuperäiset lattialankut, ovet ja ikkunat. Puutarhassa on vanhaa perua muun muassa akileijoja ja rohtosuopayrttiä – sekä paljon villiintynyttä nurmikkoa ja vuohenputkea.
Vuohenputki on ollut minulle uusi tuttavuus. Alkuun se oli kauhunpaikka, mietin kuinka sen kanssa pärjään. Kaikkialta kuuli vain ihmisten epätoivoisista taisteluista sitä vastaan. Minäkin ostin juurimattoja, joita levitin lahopuusta, kasvijätteistä ja hevosenlannasta kokoamieni kohopenkkien pohjille estämään vuohenputken leviämistä.
Samaan aikaan aloin kuitenkin kiinnostua permakulttuurista. Sen keskeisiä ideoita on, että hyödynnetään sitä, mitä puutarhassa jo on. Alkoi tuntua hullulta nyppiä kompostiin kaikkia vuohenputkia, savikoita, nokkosia tai vesiheiniä kylvämieni kasvien joukosta.
Ihannetapauksessa puutarhassa kaikki kiertää.
Monet rikkaruohothan ovat herkullista syötävää. Kasvimaalle ilmestyviä luonnonkasveja tarkkailemalla voi myös päätellä jotain maan kunnosta. Esimerkiksi vesiheinä kertoo paljosta kosteudesta, nokkonen taas viestii, että maassa on runsaasti ravinteita.
Enää en juurikaan ahdistu, vaikka vuohenputkea putkahtelee esille milloin mistäkin. Puutarhan hoitaminen on muutenkin opettanut minua pois kontrollifriikkiydestä. Tietyllä tavalla koen olevani sivustaseuraaja, luontoäidin oppilas. Puutarha on aina liikkeessä, ihannetapauksessa kaikki kiertää. Kasvijätteet muuttuvat humukseksi, polttopuut lämmittävät talven aikana kodin tulipesiä, keväällä niiden tuhkat levitellään kasvien lannoitteeksi.
Luonto hoitaa asiat usein ihmistä viisaammin, ei minun tarvitse olla koko ajan hallitsemassa ja hoitamassa puutarhaa. Jos kasveihin ilmestyy kirvoja, pian leppäkertut hoitavat ne pois.
Maan hyvällä kunnollakin on suuri merkitys. Kasvit saavat siitä vastustuskykyä tauteja ja tuholaisia vastaan. On silti hyödyllistä tutustua kunkin kasvin luonteeseen, jotta osaa itsekin toimia oikein niiden kanssa.
Vaikkapa vuohenputkea kannattaa karsia pois juuri silloin, kun se on heikoimmillaan. Olen onnistunut saamaan sen aisoihin ja jopa vähenemään, kun kitken taimet keväällä juurineen mahdollisimman tarkkaan ja loppukesällä karsin vain maanpäällisiä osia.
Kasvimaani kauneus ja runollisuus ovat melkein yhtä tärkeitä kuin sadon saaminen. On ihanaa suunnitella uusien penkkien muotoja ja kasvivalintoja, luoda salaperäisiä piilopaikkoja ja kylvää kukkia yllätyksiksi vihannesten sekaan. En ole huomannut, että vaikkapa sinne tänne levittäytyneet kehäkukat haittaisivat muiden kasvien kasvua.”
Lue vielä lopusta Kaisan vinkit kasvimaalle!
Kaisan vinkit kasvimaalle
1. Tutustu erilaisiin viljelyfilosofioihin ja poimi niistä käyttöön sinulle sopivat osat. Jos permakulttuuri kiinnostaa, Riikka Kaihovaaran kirjoittama Riippumaton puutarha (Vihreä sivistysliitto, 2012) on hyvä suomenkielinen perusteos.
2. Kasvata kukkia vihannesten seassa, esimerkiksi riviväleissä. Ne houkuttelevat perhosia ja pörriäisiä ja kasvattavat samalla hyötytarhan kauneutta. Kehäkukat, auringonkukat ja tsinniat ovat helppoja yksivuotisia kesäkukkia.
3. Hyödynnä kaikki kasvijätteet puutarhan maanparannuksessa. Varsinkin fermentointiin perustuvasta bokashi-kompostoinnista syntyy todella hyvää multaa.
4. Maistele rohkeasti rikkaruohoja. Mehevää vesiheinää tuntuu ihanalta rouskuttaa, jauhosavikka on luonnon omaa pinaattia, nokkosesta ja vuohenputkesta puhumattakaan.
5. Jos haluat saada satoa mahdollisimman vähällä vaivalla, suosi monivuotisia vihanneksia kuten maa-artisokkaa, köynnöspinaattia, ruohosipulia ja muita monivuotisia sipuleja sekä yrttejä. Ne kaikki kasvavat juurruttuaan melkein itsestään.
6. Anna osan vihanneksista kukkia ja tehdä siemeniä. Jo muutamasta kasvista saat riittävän siemensadon. Kerää siemenet talteen vasta sitten, kun ne ovat tuleentuneet kypsiksi. Oma siemenpankki säästää rahaa, ja samalla kasvit vähitellen muokkautuvat juuri omaan puutarhaasi sopiviksi.
7. Hyödynnä vanhoja materiaaleja puutarhassa. Harmaaksi kauhtunut puu, käsin lyödyt tiilet ja vanhat ikkunat tekevät aivan omanlaisensa tunnelman.
8. Kylvä herneitä, retiisejä ja salaattia keväällä heti maan lämmettyä. Ne antavat nopeasti satoa, joka maistuu myös lapsille. Tee uusia kylvöjä parikin kertaa kesässä, niin syötävää riittää syksyyn saakka.
9. Tutustu maan kattamisen uusiin, muovittomiin vaihtoehtoihin. Juurimatolle ja katekankaalle löytyy myös ekologisempia vaihtoehtoja, tai sitten maan voi peittää esimerkiksi pahvilla tai sanomalehdillä. Polun päälle levitetty vanha räsymattokin estää tehokkaasti rikkaruohoja.
