
Esikuvana Arabian vintagekuppi
"Netissä bongaamani idea oli jäänyt mieleeni pitkäksi aikaa, joten ei auttanut muu kuin toteuttaa se. Pidän paljon vanhoista Arabian kupeista, joten ajattelin, että sellainen pitää saada uloskin.
Kahvikuppi oli helppo toteuttaa ja todella kiva tehdä, kunhan oli ensin löytänyt materiaalit. Renkaat vaativat useamman maalikerroksen. Mullan laitoin suoraan renkaiden sisälle.
Olen lapseni omaishoitaja, joten olemme aina kotona. Käsillä tekeminen on todella terapeuttista, siinä pääsee hyvin pois arjesta. Olemme tehneet kodistamme sellaisen, että emme enää halutakaan poistua täältä! Projekteissamme käytämme pääasiassa kierrätysmateriaalia. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista." - Tarja Huhtanen
"Ei ollut vaikeaa!"
"Näin idean jossakin Facebookin puutarharyhmässä, ja innostuin kokeilemaan, osaanko itsekin tehdä vastaavan. Kuppi syntyi autonrenkaista, lautasantennista ja vanhasta lasten lapiosta. Kupin korva on polkupyörän ulkokumi ja suklaapalat tiiliskiviä. Renkaiden sisään laitoin pesuvadin, johon istutin kukat. Ei ollut vaikeaa!
Joka kesä askartelen jotakin uutta. Olen esimerkiksi tehnyt autonrenkaista kaivon, kaadettuun koivun kantoon menninkäisen majan ja vanhoista ikkunoista lyhdyn." - Eija Ahonen
Pihan piristys syntyi isän kanssa yhteistyössä
"Kun näin kahvikuppi-idean, en ollut mikään askartelija. Yritettävä kuitenkin oli. Puhuin ideasta isälleni ja hänkin innostui.
Isompi rengas lojui pihassamme, pienempi löytyi vanhempieni nurkista – kasarilla meillä olleen pikku-Volvon jäämistöstä. Kupin asetti on pyöreä pöytälevy, kahva syntyi vanhan konttorituolin selkänojasta. Sitten vaan päälle kaksi kerrosta spraymaalia, osat kiinni ruuveilla ja koristukseksi maalilla valkoiset pilkut. Tekeminen oli sopivan haastavaa, isä oli isoksi avuksi.
Nykyään käsillä tekeminen on minulle päivittäistä. Kudon, askartelen ja väkerrän lusikkakoruja. Sairaus vei työkyvyn kolme vuotta sitten, ja nämä käsityöt ovat henkireikäni." - Mervi Rahola