
Asuntomessut on suomalaisen pientalorakentamisen ja sisustamisen suurtapahtuma, joka pidetään vuosittain eri puolilla Suomea. Näytteilleasettajina on muun muassa runsas joukko suomalaisia talotehtaita.
Vuosituhannen vaihteessa alettiin järjestää myös loma-asuntomessuja, jotka tänä kesänä pidetään Kalajoella. Suomen Asuntomessut vastaa markkinoinnista ja yleisöpalveluista, isäntäkunta vastaa kaavoituksesta ja kunnallistekniikasta ja rakennuttajat vastaavat kohteittensa toteutuksesta, rahoituksesta ja esittelystä.
Vuoden 2014 asuntomessut järjestetään Jyväskylän Äijälänrannassa 11.7.-10.8.2014. Äijälänranta sijaitsee Jyväsjärven itärannalla, matkaa näköetäisyydellä olevaan Jyväskylän keskustaan on noin viisi kilometriä.
Tulevalle messualueelle nousee 37 pientaloa, ja rakentamisen tapoja on lukuisia. Muuttovalmistaloja on useita, mutta toisaalta myös uniikkien kivitalojen määrä on suuri. Kaiken kaikkiaan alueelle nousee 12 kivitaloa. Kiven ja puun yhdistelmiä on kaksi. Tonttien koot ovat 500–1800 neliötä. Rakentajat ovat hyvin erityyppisiä sinkkutalouksista 7-lapsiseen perheeseen.
Asuntomessut 11.7.-10.8. Jyväskylässä
- rakentajat erityyppisiä sinkkutalouksista 7-lapsiseen perheeseen
- huoneistoalat 75,5–308 m2
- kohteista 23 lämpiää kaukolämmöllä, 11 maalämmöllä, 2 sähkölämmöllä