Postilaatikolla käyminenkin on liikaa, kun Satu Huttunen kaipaa omaa rauhaa. Päivät vaativat vastapainokseen hiljaisuutta ja toimettomuutta erityisesti silloin, kun töissä on ollut esimerkiksi palaveriputki. Huttunen on esimies vaatetusalan yrityksessä.

– Tulen helposti juttuun muiden kanssa, mutta kuormittavan päivän päätteeksi olen aivan takki tyhjänä.

Silloin hänestä on välttämätöntä viettää koti-ilta perheen parissa eli puolison ja kahden lapsen kanssa. Parasta on saada olla hetki kokonaan yksin.

Vielä tovi sitten Huttunen mietti, onko hänestä tulossa vanhemmiten introvertti – tai pitävätkö muut häntä itsekkäänä. Sitten hän huomasi sosiaalisessa mediassa kiertävään kirjainyhdistelmään jomo ja tunnisti kuvauksesta välittömästi itsensä.

Se on lyhenne englannin kielen sanoista joy of missing out, jonka voisi suomentaa vaikka vetäytymisen riemuksi. Huttunen oivalsi olevansa yksi heistä, joille hetket ilman sosiaalisia kontakteja tuottavat enemmän iloa kuin ahdistusta.

– Kuormittavan päivän jälkeen en hae edes postia, etten vain törmäisi postilaatikoilla naapureihin.

Kaikki alkoi fomosta, josta alettiin puhua joitakin vuosia sitten. Sana tarkoittaa jomon vastakohtaa: paitsi jäämisen pelkoa. Se tulee englannin kielen sanoista fear of missing out.

Ensin ilmiöllä selitettiin nuorten, sitten varttuneempienkin aktiivista somen käyttöä. Puhelin kädessä on pakko roikkua, koska sen kautta pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti kaveripiirin tekemisiä. Jos ei ole muiden mukana edes virtuaalisesti, iskee helposti paitsi jäämisen pelko.

Sama tunnetila saattaa ohjata myös vastaamaan juhlakutsuihin myöntävästi, vaikka ajatus kekkereihin lähdöstä väsyttää. Fomoilija pelkää, että juuri näissä juhlissa tapahtuu jotakin mullistavaa, josta itse on vaarassa jäädä paitsi.

Pian fomosta puhuminen synnytti jo vastareaktion. Somessa alettiinkin julistaa jomoa eli vetäytymisen riemua. Sen taustalla vaikuttaa monia nyky-yhteiskunnan piirteitä, sanoo yhteisöterveyden psykologi Marja Valtari.

– Elämme jatkuvassa ärsyke- ja informaatiotulvassa ja olemme paljon erilaisilla älylaitteilla. Monen toimia työssä ja vapaalla myös seurataan nykyisin eri tavalla kuin ennen.

Töissä on tulostavoitteita, ja vapaa-ajalla kertyneet askeleet voi tarkistaa puhelimen askelmittarista. Kääntöpuolena on, että yksilön mielessä erilaiset mitattavat tulokset kääntyvät helposti hyvän arjen vaatimuksiksi. Lisää vaatimuksia kertyy jatkuvasti auki olevasta somesta: kaverin kuva kivalta piknikiltä voi saada oman sohvalla vietetyn sunnuntain tuntumaan kokonaan hukkaan heitetyltä.

Jatkuva ärsyketulva yhdistettynä todellisiin tai kuviteltuihin vaatimuksiin voikin lopulta johtaa kuormitustilaan.

– Pohjimmiltaan vetäytymisen riemu kertoo minusta yksilötasolla siitä, että tähän kuormitustilaan on viimein saatava breikki. Se on toki yksilöllistä, minkä verran kuormitusta kukin sietää.

Sekin on yksilöllistä, kuuluuko luontaisesti ennemmin paitsi jäämistä pelkääviin fomoilijoihin vai siitä ajoittain nauttiviin jomoilijoihin.

Temperamentin piirteet tarkoittavat yksilön synnynnäisiä taipumuksia toimia tietyllä tavalla. Eroja on esimerkiksi siinä, kuinka paljon kaipaa virikkeitä ja sosiaalista kanssakäymistä.

– Vetäytyminen on varmasti vaikeampaa heille, jotka kaipaavat enemmän virikkeitä, sanoo psykologi Helmi Lassila.

Lähes kaikilla on kuitenkin jonkinlainen tarve olla yhteydessä muihin, saada heiltä hyväksyntää ja kokea olevansa osa laajempaa yhteisöä.

– Nämä tarpeet ovat ihmiselle luontaisia ja ovat olleet olennaisia myös ihmislajin eloonjäämisen kannalta. Tänä päivänä niihin vastaa osaltaan sosiaalinen media, joten on luonnollista hakea tarpeille tyydytystä myös siellä.

Vetäytymisen ilon etsimisestä voi olla hyötyä erityisesti heille, joille ajatus yksin rauhoittumisesta tuntuu vieraalta. Ihmismielelle on nimittäin myös ominaista vältellä hankalaksi koettujen tunteiden, kuten pelkojen ja ahdistuksen, kohtaamista, Lassila sanoo.

– Niiden välttely voi olla yksi syy siihen, että on jatkuvasti menossa tai selaa jatkuvasti somea. Jos opettelee olemaan rauhassa myös itsensä kanssa, lopputuloksena voi ikään kuin vapaammin valita, lähteekö tänään juhliin vai jääkö kotiin.

Kuutisen vuotta sitten Satu Huttunen oli jatkuvasti menossa. Hänen oli pidettävä yhteyttä muihin somessa ja kasvokkainkin. Jokainen liikuntasuoritus oli raportoitava kavereille sosiaalisen median treenisovelluksen kautta, eikä hän kieltäytynyt yhdestäkään juhlakutsusta.

Ystäväperheiden kesken kokoonnuttiin sunnuntaisin Huttusen olohuoneeseen. Etukäteen oli päätetty, millä teemalla päivää tällä kertaa vietettäisiin.

– Pidimme esimerkiksi muffinssi- ja taikataikinasunnuntait. Lapset leikkivät ja me aikuiset kahvittelimme tuntikausia.

Sitten Huttusen työssä tapahtui muutoksia, joiden vaikutuksesta työn kuormitus äkillisesti nousi. Sisällä alkoi kasvaa stressin ja ahdistuksen sisäinen möntti. Huttunen huomasi, että hänellä oli jatkuvasti paha olla. Kekkereissä tai treeneissä ravaaminen ei enää palauttanut vaan kerrytti lisää kuormaa.

– Jouduin tosissani pysähtymään ja miettimään, mitä teen, ennen kuin mahdollisesti uuvun.

Pysähtymisen seurauksena syntyi pikkuhiljaa ajatus isommasta elämänmuutoksesta: Perhe muutti maalle, ja ennen pitkää Huttunen ryhtyi tekemään töissä nelipäiväistä viikkoa. Hän pani puhelimensa äänettömälle ja vähensi roikkumista sellaisissa somekanavissa, joiden selailun hän koki ottavan enemmän kuin antavan.

– En enää muista, mikä soittoääni henkilökohtaisessa puhelimessani on, sillä se on ollut viitisen, kuutisen vuotta äänettömällä. Sitä ennen puhelin soi ja sovellukset piippasivat jatkuvasti.

Tahdin hidastuminen on johtanut ennen kaikkea parempaan itsetuntemukseen, Huttunen sanoo.

– Isoin muutos on se, että nykyisin minun on hyvä olla itseni kanssa. Aiemmin olin sitä enemmän menossa myös vapaalla mitä stressaantuneempi olin vaikka töissä. Kun pysähdyin, aloin käymään pakon edessä läpi tunteitani. Nyt koen, ettei minun tarvitse piilotella omia tunteitani ja ajatuksiani itseltäni jatkuvalla aktiivisuudella.

Huono puoli on se, että nykyisin kauempana asuvia ystäviä on usein ikävä.

– Yhteiset sunnuntait olivat rentoa oleskelua ilman suorittamista, ja niitä päiviä kaipaan nyt.

Kaikki eivät kuormitu sosiaalisesta kanssakäymisestä samalla tavalla kuin jotkut, eikä tapaamisia tai juhlakutsuja tarvitse jättää väliin varmuuden vuoksi. Aivoille virikkeettömistä hetkistä on kuitenkin hyötyä.

– Aivot tarvitsevat ylipäänsä ärsykkeetöntä aikaa. Ärsykkeiden prosessointi on niille joka tapauksessa työtä, olivatpa ärsykkeet työasioita tai somekuvia. Aivojen pitkäkestoinen kuormitustila on yksi tekijä, joka saattaa johtaa esimerkiksi stressiin, psykologi Marja Valtari sanoo.

Myös muistiongelmat saattavat olla seurausta aivojen jatkuvasta kuormitustilasta.

Itseään kuuntelemista varten pitää järjestää aikaa, Valtari sanoo.

Jos ei milloinkaan ehdi pysähtyä kuuntelemaan omia olotilojaan, saattaa huomaamattaan esimerkiksi uupua tai ylikuormittua.

Hyvä uutinen on, että jomoilua voi opetella. Kalenteriinsa voi esimerkiksi merkata aikaa pelkälle oleskelulle yksin tai lähipiirin kanssa, jolloin rauhallista aikaa tulee ehkä oikeasti myös vietettyä.

Entä paljon puhuttu somepaasto, kannattaako sellaiselle ryhtyä? Ei välttämättä, sanovat asiantuntijat. Jos tavoitteena on vähentää mahdollisimman pysyvästi sosiaalisen median käyttöä, totaalista paastoa parempi tapa on rajata puhelimella tai koneella roikkumista asteittain.

– Mitä maltillisempia omat tavoitteet ovat ja mitä selkeämpien keinojen kautta niihin pyrkii, sitä todennäköisemmin muutoksesta tulee pysyvä, Marja Valtari sanoo.

– Kun onnistumisia kertyy jo matkan varrella, oppii todennäköisesti huomaamaan myös uuden tavan hyötyjä. Se taas motivoi jatkamaan.

Lisää ajatuksia Satu Huttusen blogissa, jossa eletään hiljaista maalaiselämää: villakotiranta.fi