
Yksinkertainen on kaunista, tiedetään maapallon eri laidoilla. Japania ja Pohjoismaita erottavat tuhannet kilometrit, mutta sisustusmakumme on yllättävän samankaltainen.
Japandi-tyylin ytimessä on niukkuus, minimalismi ja ylimääräisen karsiminen. Sisustus koostuu tarkkaan harkituista kalusteista ja esineistä, jotka luovat tilaan tasapainoa ja selkeyttä.
Huonekalujen linjat ovat eleettömiä ja ajattoman tyylikkäitä. Katse käännetään myös muotoilun ja materiaalien käytännöllisyyteen ja kestävyyteen.
Muodot ja materiaalit luonnon helmasta
Yksi japandi-tyylin keskeisimmistä inspiraation lähteistä on luonto. Sieltä ammennetaan pehmeitä ja pyöreitä muotoja, mutta myös rouhean rosoisia pintoja.
Luonnonmateriaaleja, kuten puuta käsitellään mahdollisimman vähän. Tuttujen puulajien ohella suosiotaan kasvattaa saarni, lisäksi kalustemateriaalina nähdään muun muassa rottinkia ja bambua.
Puu kiipeää myös seinille. Puisilla sermeillä ja rimaseinillä tilaan saadaan rytmiä ja uutta ilmettä. Kaupanpäällisinä parantuu huoneen akustiikka.
Sisustuskankaissakin suositaan pellavan ja puuvillan kaltaisia luonnonmateriaaleja. Kaunis koti valaistaan koruttoman eleganteilla riisipaperivalaisimilla.
Kontrasteja ja arjen ihanaa karheutta
Japandin sävykartta leikittelee sisustukseen sopusointua ja särmää tuovilla vastakohdilla. Skandinaavinen vaaleus ja luonnollisuus saa kontrastia Japanin vahvasta värimaailmasta kuten mustasta, sinisestä ja tummasta puusta. Lisäksi vaalean rinnalle valitaan luonnon täyteläisiä sävyjä, kuten vihreää, ruskeaa tai vaikkapa luumua.
Tyylisuuntauksen kantaviin arvoihin kuuluvat perinteiden säilyttäminen, alkuperäisyyden kunnioittaminen ja käsityön arvostus. Niinpä myös savikursseilla muotoillut vaasit ja kulhot nostetaan nyt rohkeasti esille.
Japanilaisen estetiikan käsite wabi sabi tarkoittaa epätäydellisyyden kauneutta ja yksinkertaisuuden ihannointia. Samaan ajatusmaailmaan nojaa kodikasta tunnelmaa luodessaan myös japandi: elämän ydin on arjen lumossa, joten roso ja rustiikki saavat näkyä.