Jäähyväiset teineille – Roope Lipastin viimeinen tervehdys Teini talossa -blogin lukijoille

3


Jäähyväiset teineille – Roope Lipastin viimeinen tervehdys Teini talossa -blogin lukijoille

Roope Lipastin Teini talossa -blogin taival on tullut päätökseensä. Loppukiitokseksi Roope listasi, mitä on teineistä kirjoittessaan oppinut.
Teksti Roope Lipasti

Niin kuin tarkkaavaisimmat lukijat ehkä huomasivat, Teini talossa -blogia ei enää ole – teini kasvoi ja astui aikuisuuteen. Niinpä tämä on jäähyväispostaus. Nyyh!

Mutta älkää luulko, että pääsette minusta kokonaan eroon: jatkan kyllä Kotivinkin kolumnistina edelleen!

Lapsista on kasvanut täysipäisiä vanhemmista huolimatta.

Teiniaiheista tuli kirjoitettua kolmisen vuotta ja aihe on tietenkin sellainen, joka koskettaa monia. Tahdonkin kiittää kaikkia teitä lukijoita, jotka olette myötäeläneet meidän perheen teinien kasvun mukana ja toivottavasti saaneet hyviä nauruja sekä ajateltavaa omaan elämäänne omien nuortenne kanssa.

Ehkäpä nyt on tullut hetki summata, mitä olen aihepiiristä oppinut.

Ainakin sen, että jälkikäteen on helppo olla viisas. Että kun nyt ajattelee viimeistä viittä vuotta, niin monen asian olisi voinut tehdä toisin. Pinna olisi voinut olla pidempi. Turhan monta kertaa lähti mukaan raivoamisiin ja usein olisi voinut joustaa typeristä säännöistään.

Toisaalta pitää olla armollinen itselle: tilanteet ovat toisenlaisia, kun on myrskyn silmässä – rannalta on aina helppo huudella.

Ja kaipa sitä itse kukin parhaansa yrittää, ja joskus se riittää ja joskus ei. Ainakin meidän perheessä näyttäisi siltä, että lapsista on kasvanut täysipäisiä vanhemmista huolimatta.

Kun on selvinnyt lapsen tai lapsiensa teini-iästä, voi olla varma, että myös itse on kasvanut ihmisenä.

Teini-ikäiset voivat olla – ja ovat – raivostuttavia, yksisilmäisiä, itsekkäitä, kurittomia ja kamalia. Ja kuitenkin ne ovat myös hellyttäviä, miellyttäviä, mukavia ja rakastettavia. Kuten joskus on todettu, lapsenlapset ovat sitten palkinto siitä, ettei murhannut omiaan, kun ne olivat teini-iässä.

Murrosikäisiä pitää kiittää myös siitä, että he ovat hyviä kasvattajia. Kun on selvinnyt lapsen tai lapsiensa teini-iästä, voi olla varma, että myös itse on kasvanut ihmisenä. Kymmenisen kiloa ainakin. Tämä perustuu laskelmaan, että syö joka kerta yhden suklaapatukan, kun perheessä syntyy konflikti.

Keski-ikäkilojen lisäksi on myös lopulta, vuosien jälkeen, oppinut teineiltä suhtautumaan asioihin vähän rennommin ja saanut perspektiiviä elämään. Ennen kaikkea siihen, että asiat muuttuvat ja ihmiset kehittyvät. Huutavasta ja kiroilevasta ja kaikelle pitkät haistattavasta nuoresta kasvaa lopulta – ja aika nopeastikin – ihan oikea vastuuntuntoinen ihminen, joka osaa ihmisen tavat ja jonka kanssa voi keskustella ja joka on kelpo tyyppi, ellei peräti mahtava.

Teini-ikä on viimeinen hetki, kun lapsesi vielä on lapsi.

Siinä mielessä teinin vanhemmuus ei eroa pikkuvauva-ajasta, että molemmat tuntuvat Aivan Liian Pitkiltä ja Rasittavilta, mutta ovat ohi silmänräpäyksessä, ja sen jälkeen se lapsi jo lentääkin pesästä. Teini-ikä on viimeinen hetki, kun lapsesi vielä on lapsi. Se on asia, joka kannattaa muistaa.

Ja pari muuta muistisääntöä myös:

1. Murrosikäisten sisäisessä kellossa ja vuorokausirytmissä ei sinänsä ole mitään vikaa. He vain eivät elä Suomen, vaan Pekingin ajassa.

2. Vaikka muuta saattaisi kuvitella, teinit kyllä syövät ruokaympyrän mukaisesti. Se ympyrä on pizza.

3. Kasvattajana ensisijainen tehtäväsi on huolehtia, että nuoresi saa ruokaympyränsä joka päivä.

4. Nuori osaa käytöstavat, mutta ei tuhlaa niitä vähempiarvoisiin tyyppeihin kuten esim. sinuun.

5. Kun ärräpäät lentävät talon ilmatilassa, muista, että ne ovat vain sanoja ja että asiat voisivat olla paljon pahemminkin.

6. Kun asiat seuraavana päivänä ovat paljon pahemmin, muista, että eivät ne kuitenkaan niin huonosti ole kuin huomenna.

7. Kaikki loppuu aikanaan, ja jonain kauniina tiistaina saat lapsesi takaisin, te kaikki olette hieman muuttuneet, ja juuri se on mielenkiintoista ja tekee elämästä elämisen arvoista.

Kun asiat seuraavana päivänä ovat paljon pahemmin, muista että eivät ne kuitenkaan niin huonosti ole kuin huomenna.

Jos nuo neuvot eivät riitä, niin nyt alkukesästä ilmestyy omiin kokemuksiini ja vähän muuhunkin perustuva romaani Jälkikasvukausi (Atena). Se kertoo yhden teiniperheen yhden vuoden tarinan iloineen ja suruineen eikä tragiikaltakaan ihan vältytä. Eikä naurulta, niin toivon. Blogin ystäville se on ihan must luettavaa (huom! Tämä oli mainos).

Mikäli haluatte lueskella aivoituksiani jatkossa muualtakin kuin Kotivinkin kolumnista, niin tulkaa seuraamaan minua Facebookissa, kirjailija Roope Lipasti -nimellä löytyy. Siellä myös lisätietoa tulevista metkuistani.

Ja vielä yksi kiitos näin loppuun: Teini talossa -blogin mainiot piirrokset rustasi poikani Anton. Tänks.

Julkaistu: 19.2.2019