Avotakka

Tunnetko Itsun hienot vintagevalaisimet? Selvitimme aikansa suurimpiin kuuluneen tehtaan mutkikkaat vaiheet

Tunnetko Itsun hienot vintagevalaisimet? Selvitimme aikansa suurimpiin kuuluneen tehtaan mutkikkaat vaiheet
Itsun valaisimet olivat alansa parhaimmistoa 1940–60-luvuilla, ja niitä löytyykin edelleen paljon suomalaiskodeista. Hyvin menestynyt yritys kaatui sisäisiin ristiriitoihin.
Julkaistu: 18.3.2022

Valaisinvalmistaja Itsu kuului alan kärkikaartiin 1940-luvulta 1960-luvun puoliväliin saakka. Sillä oli monipuolinen mallisto, johon kuului sekä taidokkaasti valmistettuja kodinvalaisimia että teknisiä valaisimia katulampuista leikkaussalivalai­simiin. Yrityksen omisti Juho (Jussi) Edvard Leinonen (1902–1961) vaimonsa Minnan (s. 1901, os. Hytönen) kanssa.

Äänekoskella syntynyt Jussi Leinonen aloitti uransa nuorella iällä osuuskaupan palveluksessa. Vain 25-vuotiaana hän perusti 1927 oman sähkötarvikeliikkeen Laatokan rannalla sijainneeseen Lahdenpohjaan.

Virallisesti Leinosen radio- ja sähköliike hyväksyttiin kaupparekisteriin vuonna 1931.

Toimialana oli ”harjoittaa sähkö- ja radioalaan kuuluvien tarvikkeiden ja muidenkin luvallisten tavarain kauppaa ja valmistusta sekä sanottuun alaan kuuluvien töiden suorittamista”.

Vuonna 1956 julkaistun tuoteluettelon aukeama. Kuva Anna-Kaisa Huusko.
1950-luvun katalogin tyylikäs kansi. Kuva Anna-Kaisa Huusko.

Itsusta kertovissa lehtijutuissa yrityksen perustajaksi mainitaan Jussi Leinonen, ja hän pysyikin firman toimitusjohtajana aina kuolemaansa 1961 saakka. Kaupparekisteri kuitenkin paljastaa, että yrityksen suurimpana osakkeenomistajana oli hänen puolisonsa Minna lähes koko sen olemassaoloajan.

Ennen toista maailmansotaa 1930-luvulla Leinosten firma kasvatti nopeasti toimintaansa. Se avasi sivuliikkeet Sortavalaan, Käkisalmelle ja Elisenvaaraan ja alkoi tehdä laitemyynnin ohessa sähköasennuksia. 1930-luvun lopussa Leinosen firma oli alueen suurin sähköalan liike. Vuonna 1939 se vaihtoi nimensä muotoon Itäsuomalainen Sähkö Osakeyhtiö (Itsu).

Jälleenrakennuksen aika

Marraskuussa 1939 alkanut talvisota merkitsi suuria mullistuksia Leinosen perheen liiketoiminnalle. Sodan pommituksissa ja evakuoinneissa se menetti lähes kaiken siihen mennessä keräämänsä omaisuuden ja myymälät jäivät Neuvosto­liitolle luovutetulle alueelle. Perheen oli siirryttävä Helsinkiin.

Takaiskuista huolimatta sisukkaana ja optimistisena miehenä tunnettu Jussi Leinonen rakensi yrityksensä uudelleen Helsingissä.

Vuonna 1945 Leinonen laajensi uudelle toimialalle ja perusti Itsulle oman valaisintehtaan, jonka nimeksi tuli Sähkökaluste O/Y. Sen toimialana oli ”harjoittaa valaisin-, sähköalan ja muiden luvallisten tavarain valmistusta, vientiä, tuontia ja kauppaa, sekä omistaa kiinteistöjä”.

Helsingin Sanomat kertoi 6. toukokuuta 1947, että ”aloitekykyisen toimintansa vuoksi liike kuitenkin pian saavutti tunnustetun aseman suurimpien sähkötöiden urakoitsijana, sähkötarvikkeiden myyjänä ja viime vuosina myös valaisinten valmistajana ja myyjänä – Liikkeen toiminta-alue käsittää nykyisin koko maan.”

Sähkökalusteen omistajiin kuului alkuun Leinosten lisäksi ilmeisesti yrityksen työnjohtoa, mutta vuodesta 1956 lähtien se oli kokonaan Leinosen perheen ja emoyhtiö Itsun omistuksessa.

Itsun tärkein kilpailuvaltti oli hinta.
Pöytävalaisinpari huudettiin viime vuoden lopulla 3 600 eurolla Annmaris Auctionsin huutokaupassa.
Pöytävalaisimen kupu on messinkiä. Loppuhinta 2 800 euroa, Annmaris Auctions.

Satojen valaisimien katalogi

Menestyvä yritys toimi laajasti sähkötarviketukkuna, sähköurakoitsijana ja valaisintehtaana. Työntekijöitä oli vuosikymmenen lopulla yli 200. Menestyksestä kielii sekin, että johtaja Leinosen perhe asui Helsingissä arvostetulla Kaivopuiston alueella osoitteessa Kalliolinnantie 13.

Vaikka bisnekset paisuivat, Itsu pysyi edelleen Leinosen perheen käsissä. Myös pariskunnan tyttäret Sirkka (Laurila), Sinikka (Hinkkanen) ja Saara (Sneck) sekä myöhemmin heidän puolisonsa saivat osuuksia yrityksestä.

1950-luvulla Itsu tuli tunnetuksi laadukkaiden ja kohtuuhintaisten valaisinten valmistajana, jolla oli laaja valikoima. Sen vakiomallien katalogissakin oli vuonna 1956 peräti 182 sivua ja tuotteita moninkertainen määrä.

Itsun tuotteita on yhä paljon Suomen kodeissa.

Tuotteiden materiaalina Itsu käytti suosittua messinkiä ja lisäksi muun muassa kuparia, lasia, polttomaalattua peltiä, puusäleitä ja tiikkiä.

Vuosikymmenen loppupuoliskolla mukaan tulivat muoviset Rotaflex-valaisimet. Tehtaalla oli myös oma varjostinompelimo, jossa tehtiin kangasvarjostimia.

Itsun valaisimissa oli ajan hengen mukaan paljon käsityötä vaativia kukka-aiheisia koristeita, mutta detaljeiltaan ne olivat astetta kolhompia kuin esimerkiksi Paavo Tynellin hienostuneet kukkasommitelmat.

Itsun tärkein kilpailuvaltti olikin hinta. Sen mallit olivat edullisempia kuin Ornon, Taidon ja Idmanin.

Rottinkivarjostin tekee lattiavalaisimesta ilmeikkään. Loppuhinta 8 000 euroa, Annmaris Auctions.
1950-luvun lattiavalaisimesta löytyi kaiverrus "ITSU AA AOY". Loppuhinta 6000 euroa, Annmaris Auctions.
Kaksiosainen lattiavalaisin, loppuhinta 4500 euroa, Annmaris Auctions.

Kuka muotoili kaikki valaisimet?

Kuka muotoili Itsun valaisimet? Siihen ei ole helppo löytää vastausta, sillä mainoksissa tai katalogeissa ei puhuta muotoilusta. Toisin kuin muut aikakauden valaisinyritykset, Itsu ei rakentanut markkinointiaan muotoilijanimien varaan.

Ilmeeltään Itsun valaisimet olivat hyvin ajassa kiinni. Ne olivat 1940–50-luvun tyyliin kodikkaan moderneja. Monet mallit olivat toisintoja aikakauden suomalaisten ja eurooppalaisten valaisintehtaiden suosikkimalleista. Osa oli mukaelmia tai suorastaan kopioita Tynellin ja Lisa Johansson-Papen designista.

– Ajan tapa oli, että jos joku kehitti myyvän mallin, kilpailijat tekivät siitä lähes identtisiä versioita. Oli tavallista, että tehtaan tekniset suunnittelijat tai tehtailija itse piirsi mallin, kertoo pitkän linjan valaisinvalmistaja Kari Ruokonen.

1950-luvulla ei ollut vielä nykyisen kaltaisia tekijänoikeuslakejakaan.

Itsun katalogeista löytyy myös muutama viittaus suunnittelijoihin. Vuoden 1958 luettelossa valaisinsuunnittelijoiksi mainitaan neiti H. Nuortila ja herra A. Hinkkanen sekä kolme vuotta myöhemmin sisustusarkkitehti E. Paatela, mikä voisi viitata Taideteollisuuskeskuskoulussa opiskelleeseen Eero Paatelaan tai arkkitehti Eva Paatelaan, mutta suvulla ei ole säilynyt muistitietoa heidän osuudestaan Itsun toimintaan.

Suunnittelijanimien puuttuminen ei sulje pois mahdollisuutta, että osa Itsun valaisimista olisi ajan muotoilijoiden suunnittelemia. 1950- ja 1960-luvulla oli tapana, että merkittävimpiin sisustuksiin suunniteltiin mallit mittatilaustyönä. Osa näistä on voinut jäädä sarjavalmistukseen.

Osa malleista on selkeästi kansainvälisten valaisimien toisintoja. Todennäköisesti tehtaan tekniset piirtäjät muokkasivat ne tuotantoon.

– Itsussa työskennellyt Arvo Hinkkanen oli taitava suunnittelija. Hänellä oli syvä ymmärrys valaisimen teknisistä rakenteista, ja hän osasi viimeistellä valaisimet tyylikkäästi. Itsun konkurssin jälkeen hän perusti oman yrityksen, Valaisinpajan, joka valmisti Alvar Aallon valaisimia, kertoo Kari Ruokonen.

Pöytävalaisimien kuvuissa on elegantti rei’itys. Jäi myymättä Annmaris Auctionsin huutokaupassa.
Lattiavalaisinmallin nimi on EN 25. Loppuhinta 4 000 euroa, Annmaris Auctions.
Ufo-valaisimet säväyttävät 1950-luvun tuoteluettelossa. Kuva Anna-Kaisa Huusko.

Suuri menetys

Kilpailu valaisinmarkkinoilla kiristyi huomattavasti 1960-luvulla, kun ulkomailta virtasi Suomeen edullisia tuotteita.

Myös tyyli-ihanteet vaihtuivat. Perinteiset kruunut korvattiin yksinkertaisemmilla malleilla ja loisteputkilla. Uutta trendiä edustivat myös ohuista muovikalvoista punotut kodinvalaisimet.

Itsua kohtasi suuri menetys, kun yrityksen voimahahmo Jussi Leinonen kuoli 14. kesäkuuta 1961. Hänen kuolemansa jälkeen perikunnasta tuli yrityksen suurin omistaja ja johtokunnan puheenjohtajaksi nousi vaimo Minna Leinonen. Yritystä johti Kaarlo Hildén, joka oli aiemmin toiminut Idmanin ja Sähkökalusteen johdossa.

Vaikka Kaarlo Hildén tunsi alan, liiketoiminta ei hänen kaudellaan enää kukoistanut entiseen malliin, ja Itsu joutui jättämään konkurssi-ilmoituksen 18. lokakuuta vuonna 1966.

– Aikanaan Itsun konkurssia pidettiin kouluesimerkkinä siitä, miten perheyritys voi ajautua perustajansa kuoleman jälkeen vaikeuksiin, kun yrityksessä on keskinäistä valtataistelua. Hyvin menestynyt yritys kaatui sisäisiin ristiriitoihin, kertoo Kari Ruokonen.

Itsun tuotteita on yhä paljon suomalaisissa kodeissa, ja ne ovat jälleen nousseet kiinnostuksen kohteeksi. Ovathan niiden kauniit materiaalit, huolellinen käsityö ja yksityiskohdat taas arvossaan.

Kommentoi »