
1. Sateenkaaren väreissä
Puuvillalangasta virkattu räsymattoviltti vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopputulos on taatusti sen arvoinen. Viltin aaltomainen pintakuvio syntyy V-silmukoilla. Värivalinnoissa vain mielikuvitus on rajana. Peitto näyttää varmasti kauniilta niin maanläheisissä kuin kuvan mukaisissa kirkkaissa väreissä. Viltin tekemiseen kuluu reilusti lankaa, joten siihen uppoaa mainiosti myös erilaiset jämälankakerät. Nappaa räsymattoviltin ohje täältä!
2. Jalat ylös rahille
Pehmoisen viltin pariksi sopii napakka rahi. Päällinen neulotaan neliön mallisista dominopaloista ontelokuteella. Uusi pala neulotaan aina edellisen reunasilmukoista eli lopuksi ei tarvitse tuskailla palojen ompelun parissa. Päällisen sisään ujutetaan muhkea lattiatyyny. Katso neulotun rahin ohje!
3. Pintaa ja raitaa
Tässä tyynyssä yhdistyvät raidat ja vaihtelevat pinnat kauniilla tavalla. Tyynyssä voi käyttää eripaksuisia lankoja, ohuimmat voi neuloa sekaan kaksinkertaisena. Yhtä väriä ei tarvita paljoa, sillä tyynyn toinen puoli on taustakangasta. Erilaisten neulepintojen ansiosta tyyny näyttää kiinnostavalta yksivärisenäkin. Katso jämälankatyynyn ohje.
4. Kettu, koira vai pingviini?
Hauskat eläinkorit ilahduttavat varmasti koko perhettä. Kori on juuri sopivan kokoinen sekalaisten pikkutavaroiden säilytykseen. Vaikka korin pinta näyttää neulotulta, se valmistuu kirjovirkkaamalla. Kirjovirkkauksessa molemmat langat kulkevat työssä mukana, joten sillä saa helposti aikaan moniväristä pintaa. Ohjeillamme syntyy kolme erilaista pikkukoria – onko suosikkisi veikeä kettu, lupsakka koira vai valloittava pingviini?
5. Tervetuloa kotiin!
Ovaalinmuotoinen kynnysmatto viimeistelee eteisen ja nappaa samalla tehokkaasti kenkien mukana kulkevat kurat ja roskat. Juutti on hyvä valinta ovimaton materiaaliksi, sillä vahvan narun voi pestä runsaalla viileällä vedellä. Maton kokoa on helppo muokata eteisen tai tuulikaapin mittoihin sopivaksi. Löydät virkatun kynnysmaton ohjeen täältä.