"Meillä ortodokseilla on taito juhlia, iloita ja herkutella, mutta mekin pääsemme taivaaseen vain kulkemalla kaidalla tiellä. Siksi pääsiäinen ei tule ilman paastoa. Kreikkalainen hymnikirjoittaja kutsuu paastoa iloa tuottavaksi murheeksi. Ilo kasvaa siitä, että ymmärrämme oman kuolevaisuutemme ja osaamme nauttia elämän täyteydestä.

Olen kasvanut papin poikana 12 sisaruksen keskellä. Perheessämme pääsiäistä odotettiin aina enemmän kuin joulua. Pääsiäistä edeltävinä iltoina sain katsoa isäni kanssa televisiota, jotta oppisin valvomaan ja pysyisin hereillä yömessussa. Usein torkahdin isän kainaloon.

Viisivuotiaana sain kunniatehtävän kantaa piispan sauvaa pääsiäismessussa saarnan ajan. Kun saarnan aika tuli, minua ei näkynyt. Olin nukahtanut kirkon nurkkaan kasukan päälle. 89-vuotias piispa määräsi, että pikkupojan unta ei saa häiritä.

Messu on minulle pääsiäisen tärkein perinne. Sykähdyttävin hetki on ristisaaton jälkeen, kun pääsiäisyön uutinen julistetaan. Pappi toteaa hieman kysyen: ’Kristus nousi kuolleista’ ja koko seurakunta vastaa: ’Totisesti nousi!’ 

Ortodoksiseen pääsiäiseen kuuluu lukuisia muitakin perinteitä. Me esimerkiksi värjäämme kananmunia ja annamme niitä lahjaksi. Muna on uuden elämän symboli. 

Idän ortodoksista kirkkoa voi hyvin kutsua perinteen kirkoksi. 2000 vuoden historia antaa mallit toimia. Se velvoittaa, mutta myös vapauttaa. Olen iloinen siitä, että pieni kirkkomme on löytänyt suomalaisten sydämiin pääsiäisherkuillaan: pashalla, kulitsalla, blineillä ja lampaalla. 

Minulle pääsiäinen on elämän voimallisuuden kokemista. Pääsiäisen avulla jaksan seuraavaan – ja lopulta viimeiseen – pääsiäiseen. Raja-Karjalassa sanotaan, että pääsiäisenä aurinko tanssii taivaanrannalla ja linnut laulavat paratiisin ja kuolemattomuuden sinfoniaa. Pääsiäisenä ovat ovet auki taivaaseen.”