Ilouutinen himosisustajille! Huippumuotoilija Piet Hein Eekin huonekaluja tulee Ikeaan
Sisustus
Ilouutinen himosisustajille! Huippumuotoilija Piet Hein Eekin huonekaluja tulee Ikeaan
Hollantilainen Piet Hein Eek on designmaailman kuuma nimi. Huhtikuun alussa myyntiin tuleva yhteistyömallisto sisältää kalusteita, valaisimia ja astioita.
Julkaistu 20.3.2018
Meillä kotona

Hollantilaisen Piet Hein Eekin huonekaluja moni kuolaa sisustuslehdistä, mutta tuotteiden hintalappu saattaa hirvittää useimpia sisustajia. Vaan ei enää: suunnittelijan Industriell-nimeä kantavan Ikea-malliston tuotteet maksavat vain murto-osan siitä, mitä Eekin tuotteet yleensä. Normaalisti esimerkiksi pöydistä saa pulittaa tuhansia euroja, mutta Ikeasta Hein Eekin ruokapöydän saa noin 300 eurolla. Puutuolit maksavat reilusti alle satasen.

Hinnoista kuuluu kiitos massatuotannolle, mutta Piet Hein Eek on halunnut, että teollisesti valmistetut huonekalut, astiat, valaisimet ja tekstiilit näyttäisivät hänelle tyypillisesti mahdollisimman paljon käsin tehdyiltä. Esimerkiksi maljakoista tehtiin tästä syystä useita erilaisia muotteja.

Hein Eekin ajattelussa puun syyt ja värivaihtelut eivät ole virheitä.

– Aiemmin vallalla oli ajattelutapa, jonka mukaan suunnittelussa piti pyrkiä täydellisyyteen. Jos tuotetta valmistetaan tuhat kappaletta, kappaleiden täytyy olla identtisiä. Muotoilussa ei ole saanut näkyä mitään, mikä ei ole suunnittelijan tietoisesti siihen laittamaa. Halusin luopua tästä näkemyksestä ja antaa materiaalin ottaa ohjat, Piet Hein Eek kertoo Ikean tiedotteessa.

Ekologisuus on Hein Eekin tuotannon kantava teema: hän pyrkii käyttämään materiaalin viimeistä puunsyytä myöten hyödyksi. Mallistoon kuuluu muun muassa puinen hylly, jonka tekoprosessissa ei ole syntynyt lainkaan hukkapaloja, vaan ainoa jäte on sahanpurua.

Industriell-mallistoon kuuluu muun muassa tuoleja, pöytä, penkki, kirjahylly, laseja, lautasia, valaisimia ja tekstiilejä.
Piet Hein Eek -valaisimen saa muutamalla kympillä, kun ne normaalisti maksavat satoja tai tuhansia euroja.
Keittiöpyyhkeiden kuosit Hein Eek piirsi käsin.
Tyynyissä on samoja kuoseja kuin keittiöpyyhkeissä.

Klassikko vai "täydellinen katastrofi"?

Hein Eek paljastaa blogissaan, että Ikealta tuli toivomus käyttää nimikkomalliston kalusteissa puolalaista mäntyä. Hän toivoo, että mäntytuolit jäisivät pysyvästi valikoimaan. Näillä näkymin

– Tuolin design on uniikki ja minulle tunnusomainen, sellaista kaikki tai ei mitään -suunnittelua. Jos siitä pidetään, siitä voi tulla Ikea-Eek-klassikko tai, mahdollisuudet ovat pienet, siitä tulee täydellinen katastrofi, suunnittelija kirjoittaa.

Mäntytuolissa on hollantilaissuunnittelijalle ominaista muotokieltä.
Maljakoista tehtiin useita erilaisia muotteja, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman paljon käsin muovailluilta.

Ikea on lanseerannut viime aikoina useita yhteistyöhankkeita kansainvälisten huippunimien kanssa. Tom Dixonin kanssa yhteistyössä toteutettu Delaktig-sohvamallisto tuli myyntiin helmikuussa. Aiemmin julkistettiin yhteistyö tanskalaisen Hayn kanssa.

Hein Eekin Industriell-mallisto tulee myyntiin 6. huhtikuuta.

Designia jätepuusta

Piet Hein Eekin tunnetuimmat huonekalut ovat jätepuusta tilkkutäkkimäisesti valmistetut pöydät, tuolit ja lipastot, joita on menestyksen myöstä myös kopioitu laajalti.

Huonekalujen, valaisimien ja astioiden lisäksi tuottelias muotoilija on viime aikoina suunnitellut myös tapetteja, kelloja, aurinkolaseja, hotelleja ja ravintoloita. Hän omistaa ravintolan ja pyörittää lisäksi majatalobisnestä, tapahtumapaikkaa ja taidegalleriaa.

Piet Hein Eek ei ole ensimmäistä kertaa kimpassa Ikean kanssa, vaan yhteistyö alkoi jo vuonna 2015. Keväällä 2017 myynnissä oli hänen suunnittelemiaan rottinkihuonekaluja osana viiden suunnittelijan Jassa-mallistoa.

Hein Eekin aiempaa tuotantoa. Lipasto (120 x 56 cm, kork. 90 cm) 2368 e, Artek. Kuva: Johanna Kinnari
Kierrätyspuusta valmistettu pöytä (300 x 100 cm) maksaa muotoilijan omassa verkkokaupassa 8284 e.
Kierrätyspuusta valmistettua pikkunaulakkoa myy mm. Moko.
Keraaminen, messinkirunkoinen pöytävalaisin (kork. 55 cm) valmistetaan Piet Hein Eekin pajassa Eindhovenissa, 839 e, Moko.
1 kommentti