
Säät kylmenevät, ja suomalaiset odottavat tulevaa talvea jännittyneinä. Roimasti kohonnut sähkönhinta on herättänyt monet miettimään energiaratkaisujaan. Varsinkin sähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuvat ovat heränneet harkitsemaan vaihtoehtoja.
Suomen sääoloissa ilmalämpöpumpun avulla säästää omakotitalon lämmityskuluissa tyypillisesti noin kolmanneksen, kun vertailukohtana on suora sähkölämmitys. Ilmalämpöpumppu hankitaankin yleensä sähkölämmitteiseen omakotitaloon tai mökille. Laitteelta kaivataan tehokkuuden lisäksi usein myös tyylikkyyttä. Koronan tuoman kotoilubuumin myötä ihmiset kiinnittävät paljon huomiota kodin viihtyvyyteen. Ilmalämpöpumpun valintaan vaikuttaa yhä useammin se, kuinka hyvin laite sopii sisutukseen.
Ilmalämpöpumppua ei valitettavasti voi kotona piilottaa. Jos laitteesta haluaa saada irti maksimihyödyn, sen on oltava keskeisellä paikalla, josta lämpö tai jäähdytys jakaantuu tehokkaasti koko huoneistoon. Tämä tarkoittaa, että ilmalämpöpumppu pääsee paraatipaikalle esimerkiksi suureen oleskelutilaan, jossa se on jatkuvasti kaikkien katseen alla. Ei siis ole mikään ihme, että laitteen ulkokuoren halutaan olevan mahdollisimman tyylikäs.
Nykyisin ilmalämpöpumppujen suunnittelussa on otettu tehokkuuden ja helppokäyttöisyyden lisäksi huomioon myös laitteen ulkonäkö. Yhä useammat energiatehokkaat ilmalämpöpumput ovat muotoilultaan siroja. Näin ollen tyylikkyyden ja energiatehokkuuden välillä ei tarvitse tehdä valintaa, vaan molemmat ominaisuudet on mahdollista saada samassa laitteessa.
Esimerkiksi Panasonic HZ Flagship -ilmalämpöpumpun suunnittelussa on panostettu ajattomaan tyylikkyyteen. Laite on muotoiltu niin virtaviivaisesti, että se sopii monenlaisiin tiloihin ja jopa huoneen paraatipaikalle. Muotoilussa on otettu huomioon se, että laite pystyy puhaltamaan ilmavirtaa mahdollisimman suurelle alueelle. Toimivuutta tehostaa myös koko laitteen pituinen siipi. Kompaktin muotoilun ansiosta laite vie seinätilaa vain vähän, ja rinnalle mahtuu hyvin esimerkiksi tauluja.
Panasonic HZ Flagship -ilmalämpöpumpun väriksi voi valita joko valkoisen tai grafiitinharmaan vaikkapa sen mukaan, haluaako laitteen sulautuvan sisustukseen vai päinvastoin erottuvan siitä. Ilmalämpöpumpun hillityt värivaihtoehdot ja yksinkertainen muotoilu kumpuavat skandinaavisesta sisustustyylistä.
Energiatehokas valinta
Ilmalämpöpumppu toteuttaa toiveet paitsi tyylikkäästä ulkonäöstä, myös sähkön säästämisestä ja ympäristöystävällisyydestä. Tyylikkäällä ilmalämpöpumpulla ei ainoastaan voi pienentää sähkölaskua, vaan se voi parantaa asumismukavuutta ja sisäilman laatua. Ilmalämpöpumpulla on myös mahdollista vähentää asumisen ilmastovaikutuksia. Esimerkiksi VTT on tutkinut ilma-ilmalämpöpumppujen energiankulutusvaikutuksia pientaloissa ja todennut, että ilmalämpöpumpuilla voidaan kattaa 40–60 prosenttia pientalon tilojen lämmityksestä.
Omakotitaloon ja mökille kannattaa aina valita mahdollisimman energiatehokas ilmalämpöpumppu, joka toimii kovillakin pakkasilla. Markkinoilla on paljon laitteita, joiden tuotto on vain välttävä Suomen talviolosuhteissa. Siksi ilmalämpöpumppua valittaessa on hyvä kiinnittää huomiota laitteen energialuokitukseen, SCOP-arvoon ja toimintavarmuuteen alhaisissa lämpötiloissa.
Parhaaseen energiasäästöön päästään ilmalämpöpumpulla, jolla on korkein mahdollinen energialuokka A+++. Myös SCOP-arvon kannattaa olla mahdollisimman korkea. Se kertoo laitteen koko vuoden hyötysuhteesta. Mitä suurempi luku on, sitä energiataloudellisempi ilmalämpöpumppu on. Parhaimpien ilmalämpöpumppujen SCOP-arvo on 5,1 tai enemmän. Ilmalämpöpumpun laadukkuudesta kertoo myös sen lämmityskapasiteetti Pohjolan talvikuukausina. Suomen sääolosuhteissa on erityisen tärkeää valita laite, joka toimii luotettavasti kovillakin pakkasilla – tyylikkyydestä tinkimättä!
Panasonic HZ Flagship on tyylikäs ja energiatehokas ilmalämpöpumppu, joka sopii omakotitaloon ja mökille
- Kompakti, kapea ja elegantti muotoilu – saatavana valkoisena ja grafiitinharmaana
- Tuottaa miellyttävää lämpöä jopa -35 °C:n ulkolämpötilassa, riippumattoman testauslaitoksen testaama
- Erinomainen energiatehokkuus A+++/A++
- Markkinoiden suurin SCOP (5,69) – säästää välittömästi energiaa
- nanoe™ X -tekniikka neutraloi monenlaisia epäpuhtauksia, esimerkiksi tietyntyyppisiä bakteereja, viruksia, hometta, allergeeneja, siitepölyä ja joitakin vaarallisia aineita
- Soveltuu jäähdytykseen kesällä
- Sisäänrakennettu Wi-Fi-ohjaus, yhteensopiva ääniohjauksen kanssa
- Ympäristöystävällinen kylmäaine R32