1800-luvun omakotitalossa lämmitetään puuhellaa lähes päivittäin. Niinpä on luontevaa säilyttää klapit käden ulottuvilla ja kodin hengen mukaan pärekorissa. Huomaa myös pärekorin aikalainen, vanha kelkka, joka pääsi uuteen tehtävään eli lyhtytelineeksi.

Suvun vanha pärekori on täytetty taljoilla, joilla on ihan omanlaisensa käyttötarkoitus lapsiperheessä. Kylmällä säällä taljat levitetään lattialle pehmoiseksi leikkialustaksi. Lelut puolestaan kerätään illan tullen vanhaan matkalaukkuun.

Kun takana on riittävästi kilometrejä, on aika jäädä eläkkeelle. Loppuun poljettu pyörä nauttii vapaa-ajastaan kukkatelineenä kuistin edustalla. Tarakalla keikkuvan pärekorin kyydissä on kesäaikaan kukkia ja peilari, talvella havuja ja lyhty. Pärekorikaan ei säikähdä säiden vaihtelua.

Omakotitalossa vaatesäilytys on ratkaistu kekseliäästi. Käyttövaatteet ovat henkareissa tangolla ja naulakoissa, kausivaatteet odottelevat vuodenajan vaihtumista isossa pärekorissa.

Lapsiperheen kodissa kaappien päällykset on täytetty pärekoreilla. Ne ovat perheen äidin aarteita, sillä useimmat niistä on tehnyt joko hänen isänsä tai vaarinsa.

Tummuneet hirsiseinät ja patinoituneet pärekorit ovat ihana yhdistelmä. Ikää on myös kaapin päällä olevalla tuohikopalla. Jottei tunnelmasta tulisi liian puiseva, talon asukas piristää sisustusta lempivärillään mintunvihreällä.

Lempeästi ikääntyneet puupinnat lämmittävät muutoin vaaleasävyistä kotia. Elämää nähnyt pärekori pääsi arvoiseensa seuraan, kun se sai kaverikseen kirpparilta hankitun vanerisen matkalaukun. Molemmissa säilytetään perheen äidin käsitöitä.

60-luvun omakotitalo on sisustukseltaan pääosin valkoinen. Vastapainoksi siellä täällä on iloisia väripilkkuja sekä kauniisti kuluneita puupintoja. Pärekoriin on mukava nakata piiloon vaikka kudin kädestä tai kesken oleva ristikko.