Kymmenen vuotta tyhjillään ollut punainen ­Kultalan talo Hattulassa seisoi keskellä ­hylättyä pihaa, joka kasvoi heinää ­kainalon korkeuteen asti, kun Matilda ja Daniel Eriksson ostivat sen ensiasunnokseen. ­Vuonna 1890 rakennetussa talossa on yhteensä 60 neliötä, ja siellä asuvat Matildan ja Danielin lisäksi parin kolme kissaa, Aino, Eino ja Simo Parola sekä kultainennoutaja Eepu.

Remontissa vastaan tuli rautatieläishistoriaa ja onnistuneita kierrätyslöytöjä. Ja vaikka remontti oli raskas, vanhassa talossa asuminen on opettanut heitä karsimaan ja keskittymään olennaiseen: pariskunta tiesi, ettei halua ­kartanoa, vaan oman näköisen kodin.

Matilda: Ostimme talon perikunnalta, ja se näytti korjaus­kelpoiselta. Siskoni Julia on asunut aiemmin talon naapurissa, ja hän innosti meitä lähtemään talonäyttöön. Hän on korjannut vanhoja taloja ja osaa siksi varmistaa talon kunnosta oikeita asioita.

Uusimme lattiat kakkoslaadun leveällä lattialankulla. Meitä peloteltiin, että laudat ovat huonoja, mutta ei niissä mitään vikaa ollut, ehkä tavallista enemmän oksapaikkoja ja muutama käyrä lankku.

Säästimme myös keittiön kaapeissa. Meillä ei ole “oikeaa” keittiön kaapistoa, vaan kaapisto on hankittu kierrätettynä ja koottu erilaisista laatikostoista, vitriineistä ja vanhasta senkistä. Senkki on naapurissa asuvan Katja Rinkisen bongaus. Se maalattiin pellavaöljymaalilla, ja pinta vahattiin pyyhkimistä kestäväksi. Ostamamme kalusteuuni mahtui kuin valettu senkin laatikoiden paikalle.

Minut yllätti, kuinka raskasta remontin tekeminen on. ­Luovuuteni hävisi, kun yritin vain selvitä. Onneksi meillä oli ­siskoni ­Julia ideoimassa ja ratkomassa ongelmia kans­samme. Hän ei ­sanellut, vaan ehdotteli erilaisia ratkaisuja.

Yllättävä juttu tuli eteen myös, kun remontoimme uuden kylpyhuoneen entisen pikkumakkarin paikalle. Tarkoitus oli eristää lattia uudelleen, mutta kun poistimme laudat, purueristeiden seasta paljastui outo syvennys. Mietimme jo hetken, mitä kamalaa sinne on voitu piilottaa, mutta syvennys olikin onneksi tyhjä. Ehkä se oli vanha kylmäkellari, joka oli jäänyt aiemman lattianvaihdon yhteydessä lautojen alle? No, me purimme sen joka tapauksessa.

Talossa on ennen meitä asunut mies, joka työskenteli ­VR:llä. Hän jätti tänne valokuvia, ja niiden tutkiminen on ollut ­jännittävää. Lähes kaikissa kuvissa rakennetaan rautateitä jossain päin Suomea 1950-luvulla. Olen miettinyt, pitäisikö osa kuvista lahjoittaa museoon, sillä löysin samankaltaisia kuvia Kansallismuseon kuva-arkistosta.

Talo sijaitsee lähellä Parolan asemaa, ja se on rakennettu 1800-luvun lopussa rautatieläisten kodiksi. Remontissa ­löysimme talon seinähirsistä vielä varhaisempia vuosilukuja. Luulen, että taloon on kierrätetty jonkun vanhemman ­talon hirret ja ikkunat. Taloa on remontoitu todennäköisesti ­viimeksi 1970-luvulla.

Suhteeni kuluttamiseen on muuttunut täällä. Olen oppinut karsimaan ja laittamaan kiertoon turhat tavarat, sillä meillä ei ole paljon säilytystilaa. Ennen pelkästään minulla oli jopa 30 takkia, mutta nyt olen koonnut itselleni kapselivaatekaapin, jossa on vähän mutta toisiinsa sopivia vaatteita. Astiat ovat heikkouteni, ja niitä meillä on edelleen liikaa. Vaikka olen yrittänyt karsia, en tunnesyistä voi luopua kahdesta ­peritystä teeastiastosta, vaikka niitä ei oikeastaan käytetä.

Vedämme nyt hiukan happea ja säästämme remppa­rahaa. Ison remontin lisäksi olemme raivanneet villiintynyttä ­pihaa. Joka kevät seuraan uteliaana, mitä perennoja ja luonnonvaraisia kasveja penkeistä nousee. Pihalla kasvaa ­istutettujen kasvien lisäksi myös luonnonkasveja. Ne ovat kauniita ja niitä voi hyödyntää ruoanlaitossa. Olen ajatellut ennallistaa pihan vanhoja kukkapenkkejä. Pihassa on myös suloinen maakellari. Olemme miettineet, josko siitä saisi ­tehtyä saunan. Se tai vintin lisäeritys on joka tapauksessa seuraava projektimme.