
Kesäkausi ulkona puutarhassa tai parvekkeella tekee huonekasveille hyvää. Runsas valo näkyy uusina, vihreinä lehtinä ja kasvin kokonaisvaltaisena piristymisenä.
Ulkoilu saa monet kaktukset ja mehikasvit virittymään kukkaan. Kastelun unohtuminen silloin tällöin ei niitä haittaa, vaan pikemminkin innostaa kukintaan.
Tarkista ja siisti huonekasvit
Sisälle tuotavat kasvit tarkastetaan tuholaisten varalta. Monesti huonekasveihin tarttuu ulkoa kirvoja, mutta myös perhostoukat, punkit tai luteet ovat saattaneet mieltyä niihin.
Huonekasvit siistitään ennen sisälle tuomista: kuihtuneet kukat ja ruskettuneet lehdet leikataan pois. Lehtien pyyhkiminen kostealla liinalla poistaa niiden pinnalta varjostavan pölyn ja mahdolliset tuholaiset. Tarkista etenkin lehtien alapinnat ja tyvet, sillä tuholaiset piileskelevät mielellään niissä. Myös ruukut kannattaa pestä ja harjata ulkopinnaltaan, jos ne ovat likaantuneet ulkona sateessa.
Jos ruukut ovat olleet kesän maassa, on multaan saattanut pujahtaa lieroja. Ruukun pohjareiän kohdalle kertyvä ryynimäinen multa eli lieron uloste kertoo niiden olemassaolosta. Niistä ei yleensä ole kasveille haittaa. Jos lieron kuitenkin haluaa saada pois mullasta, voi ruukun upottaa veteen joksikin aikaa. Juuripaakun kastuessa lierot kömpivät mullan pinnalle – aivan samoin kuin ne sateella tulevat nurmikolta pihatielle.
Auta huonekasveja sopeutumaan sisätiloihin
- Siirto tasalämpöiseen asuinhuoneeseen vaatii kasveilta sopeutumista ja voi aiheuttaa lehtien varisemista.
- Kastele kukintaansa aloittelevia kasveja säännöllisesti, niin nuput eivät varise. Voit myös antaa kasveille kasteluveden mukana merileväuutetta tai suihkuttaa sitä lehdille.
- Aseta kasvit mahdollisimman valoisaan paikkaan, jotta lehdet eivät ala kellastua valon puutteessa.