Meillä kotona -kaupat

Hullaannu maksimalismista! 5 satumaisen kaunista koristetyynyä, joihin ihastuimme päätä pahkaa – hanki omasi Meillä kotona -kaupoista

MAINOS
Hullaannu maksimalismista! 5 satumaisen kaunista koristetyynyä, joihin ihastuimme päätä pahkaa – hanki omasi Meillä kotona -kaupoista
Maksimalismi herättää sisustuksen eloon satumaisilla kuoseilla ja näyttävällä värimaailmalla. Runsautta on helppo hivuttaa hallitusti skandinaaviseenkin kotiin esimerkiksi tarkoin valikoiduilla tekstiileillä.
Julkaistu: 8.1.2021

Persoonallista ja rohkeaa sisustusta suosiva maksimalistinen tyyli on vastakohta niin hillitylle ja suoraviivaiselle minimalismille. Minimalistinen tyyli on ollut pitkään suosittu erityisesti Pohjoismaissa, mutta eleettömyys on saanut hiljalleen väistyä runsauden tieltä. Ihmisten viettäessä paljon aikaa kotona monille on tullut tarve personoida ympäristöään ja luopua kliinisestä sisustuksesta.

Nyt kodista halutaan luoda paikka, jossa omaa tyyliä korostetaan väreillä ja itselle merkityksellisillä esineillä, joita ei ole bongattu sisustuslehdistä, blogeista tai Instagramista. Sellaisia voivat olla esimerkiksi isoisältä peritty möhkälemäinen pahkatuoli, Espanjasta matkamuistona tuotu simpukanmuotoinen valaisin tai kirpputorilta hankittu värikäs raanu. Maksimalismi tavallaan antaa vapauden yhdistellä mitä erikoisempia esineitä, kalusteita ja värejä toisiinsa.

Helpoin tapa päästä runsauden makuun on tehdä se tekstiileillä. Unohda kuivat, graafiset kuosit ja sukella rohkeasti rehevien, rönsyilevien kuvioiden maailmaan!

Maksimalistiset koristetyynyt: 5 poimintaa

1. Kuin kesäunelma

Vaikka pihalta ei kuuluisi kesäistä lintujen liverrystä, voi kesästä haaveilla kotisohvalla västäräkeillä kuvioitu tyyny kainalossa. Kuosi tuo mieleen juhannuksen havisevine koivunlehtineen ja nurmikkoa värittävine voikukkineen. Kuviot on painettu pehmeälle samettikankaalle, ja tyynynpäällisen yksivärinen takaosa on polyesteria. Valittavana on sinisävyinen sekä vihertävä vaihtoehto.

2. Huhuuu!

Viisaan pöllön hypnoottista katsetta on vaikea vastustaa. Satumaisessa metsässä luuraava hahmo olisi hyvä nukkumavahti makuuhuoneen sängylle. Tummanpuhuva, samettipintainen tyyny tuo särmään sisustukseen ja on myös persoonallinen lahja goottityylin ystävälle.

3. Kevättä rinnassa

Taiteilija ja kuvittaja Nadja Wedin ei säästele yksityiskohdissa eikä väreissä piirtäessään yltäkylläisen hulppeita kuosejaan. Keväisessä kuva-aiheessa kukkivat omenapuut ja leskenlehdet. Saatavilla neljä erilaista sävyvaihtoehtoa: musta, valkoinen, vihreä sekä vaaleanpunainen.

Tilaa Meillä kotona -kauppojen uutiskirje!
Uutiskirjeen tilaajana saat viikon diilit ja inspiroivat sisällöt suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.

4. Sulillaan koreilija

Pyrstönsä levittänyt riikinkukko on komea näky koristetyynyn kuosissa. Korea samettityyny on kuin tehty pehmustamaan koristeellisen rottinkituolin selkänojaa tai nojamaan samettiseen sängynpäätyyn.

5. Perhosvaikutus

Kuvittele makaavasi kesäisellä, huumavan tuoksuisella kukkaniityllä, jolla lentelee värikkäitä perhosia. Tämän tyynyn kuviointiin on vangittu juuri tuo hetki. Samettisia tyynynpäällisiä on saatavana neljässä herkullisessa värissä. Musta on ylellinen ja juhlava vaihtoehto, kun taas pastellinen sävy tuo tuulahduksen kesää kotisohvalle. Rohkea valitsee itselleen voimakkaan pinkin, keltaisen tai turkoosin.

Tilaa tämän jutun tuotteet omaksesi Meillä kotona -kaupoista! Lue lisää tilauksen tekemisestä, toimituksesta ja muista yksityiskohdista täältä.

Kommentoi »