Meidän Talo

Hohtavan valkoiset tiiliseinät ja jyhkeät kattoparrut – Taina muutti kerrostalosta upeasti remontoituun entiseen viljamakasiiniin

Hohtavan valkoiset tiiliseinät ja jyhkeät kattoparrut – Taina muutti kerrostalosta upeasti remontoituun entiseen viljamakasiiniin

Taina Mansner asui vuosikymmeniä kerrostalossa Helsingin keskustassa. Sitten Vantaan vehreydestä löytyi taidokkaasti remontoitu makasiini, jossa säilöttiin 1900-luvun alussa viljaa ja myöhempinä vuosikymmeninä VPK:n paloletkuja.
Teksti Laura Sychold
Kuvat Mikko Kaaresmaa
Mainos

Taina Mansnerilla oli jo jonkin aikaa ollut haussa uusi koti, jossa olisi vähän enemmän tilaa ja omaa pihaa Lady-koiran ja Mauno-kissan iloksi.

Sitten Facebookin mainospalkissa vilahtanut kiinteistö herätti Tainan uteliaisuuden: olipa erikoisen näköinen rakennus. Tarkempi tutkiminen osoitti, että kyseessä oli asunnoksi remontoitu Viertolan kartanon entinen viljamakasiini, jonka historia ulottuu vuoteen 1904 asti. Joidenkin tietojen mukaan makasiinin olisi piirtänyt C.L. Engel, mutta sitä ei ole pystytty varmistamaan.

Koko talon yläkerta oli alun perin avointa tilaa. Taina on tehnyt sinne ”huoneita” muun muassa kaappiseinämän avulla. Taustalla olevan makuutilan silkkinen verhokangas on tuliainen Dubain matkalta. Englanninbulldoggi Lady nauttii emäntänsä rapsutuksista. Rakennus seisoo omalla 820-neliöisellä tontilla rauhallisella alueella. Asuinpinta-alaa talossa on 135 neliötä.

Jopa puutarhan puut Museoviraston suojelemia

Taina astui ensimmäistä kertaa viileään kivirakennukseen huhti-toukokuun vaihteessa 2015. Rakennus oli vaikuttava, mutta häntä mietitytti.

– Olen aina rakastanut vanhoja taloja, sillä niissä on aivan omanlaisensa henki. Makasiinissa minua viehätti erityisesti avaruuden tuntu sekä toivomani piha ja terassi. Ne olivat juuri sopivan kokoiset yhdenkin ihmisen hoidettavaksi.

Hän oli silti varovaisen innostunut, koska suojeltuun kohteeseen ei olisi mahdollista tehdä remonttia miten huvittaa. Makasiini tontteineen ja jopa puutarhan puut ovat Museoviraston täyssuojelukohde.

– Olin siihen mennessä asunut kaksikymmentä vuotta kerrostalossa. Pelotti vähän, miten pärjään, kun ongelmatilanteessa ei voikaan soittaa huoltomiestä apuun. Kuntotarkastajan kanssa tutkimme taloa peräti kahdeksan tuntia. Sen jälkeen olin jo sen verran vakuuttunut, että uskalsin tehdä tarjouksen, hän kertoo.

Jännitys tiivistyi entisestään, kun kaksi Tainan tarjouksista ei mennytkään läpi. Siinä vaiheessa hän jo harkitsi luopuvansa koko hommasta, kunnes kiinteistönvälittäjä soitti ja houkutteli yrittämään vielä kerran. Kolmas kerta toden sanoi, ja muuttokuorma päästiin lopulta ajamaan pihaan elokuussa 2015.

Kodin värimaailma on hillitty, valkoisen ja harmaan sävyissä. Portaat vievät keittiöön ja makuutiloihin. Taidevalokuva on Saara Salmen Drawing Room -sarjasta ”About Alice and the rabbit”, 2011.

Muutto taidolla remontoituun taloon

Taina asettui rauhassa taloksi ja tutustui uuteen kotiinsa ennen pintaremonttien aloittamista. Hän oli päässyt muuttamaan makasiinin edellisten omistajien taidolla remontoimaan rakennukseen.

Ruokailuryhmän pöytä ja tuolit ovat Aallon suunnittelemaa Artekin entistä tuotantoa. Vanhat teollisuusvalaisimet ovat löytö Gdanskin antiikkimarkkinoilta. Tummat parrut antavat tilaan jykevyyttä. Yläkerran keittiössä riittää tilaa suurellekin ystäväjoukolle. Tiikkisen pöydän ääreen mahtuu lisälevyn ansiosta peräti kymmenen ruokailijaa. Katonrajan pyöreät ikkunat tuovat makasiiniin oman tunnelmansa.

2000-luvun alkupuolella molemmat kartanoon kuuluneet alkuperäisrakennukset olivat seisseet autioina odottaen pelastajiaan. Jenni ja Juha Kvist näkivät viljamakasiinin mahdollisuudet ja remontoivat siitä tunnelmallisen kodin.

Selena ja Jussi Wacklin ottivat puolestaan hoiviinsa navettarakennuksen ja korjauttivat sen ravintola- ja asuinkäyttöön. Molemmissa projekteissa suunnittelusta vastasi arkkitehti Olavi Koponen. Sekä Koponen, Wacklinit että Kvistit palkittiin vuonna 2008 Vantaan rakentamisen laatupalkinnolla.

Tietokoneelta ohjattava talotekniikka kauhistutti

Kaikesta näkee, että alkuperäisen muutostyön käynnistänyt Kvistin pariskunta oli onnistunut missiossaan hyvin. Mutta koska makasiinin muutoksesta asunnoksi oli jo lähes kymmenen vuotta, pientä kulumaa löytyi sieltä täältä.

Kun Taina oli asunut talossa vähän toista vuotta, hän maalautti katot ja lattiat. Seinät käsiteltiin valkoisella kalkkimaalilla, jota käytetään muun muassa navettojen kiviseinien valkaisuun.

– Aikaisempi omistaja oli teknisenä ihmisenä asentanut talotekniikan toimimaan tietokoneella. Olin aluksi tästä aika kauhuissani. Miksei kaikki voinut olla vain yhden nappulan takana? Taina kertoo nyt huvittuneena.

Olohuoneen mielikuvitusta kutkuttava peltiarkku on huudettu Helanderin huutokaupasta. Sen päällä on paksu lasilevy lisäämässä käyttömukavuutta. Seinälle nostetut kallot ovat tuliainen Amsterdamista. Tunnelmavalot saavat olla esillä vuoden ympäri.

Makasiinissa on suora sähkölämmitys, ja apuna toimii ilmalämpöpumppu. Mietinnässä on taloudellisempi vaihtoehto lämmittää kivirakennusta, joka on kesällä mukavan viileä, mutta talvisin ikävä kyllä hieman kylmä.

Löytöjä romukaupoista

Taina on viimeistellyt pihalleen kauniin terassin, jolla on mukava viettää aikaa ystävien kanssa. Piha luo makasiinille oman yksityisen keitaansa, vaikkakin aidan toisella puolella vastassa ovat uutukaiset rivi- ja kerrostalot lasitettuine parvekkeineen. Vastakohdat heijastelevat vierekkäin Viertolan historian eri aikakausia.

Talosta löytyy hyvin vähän uutta tavaraa. Taina pitää erityisesti tanskalaisesta sisustustyylistä ja 1930–50-luvun tiikkikalusteista.

– Talon ikä ei ole vaikuttanut valintoihini. Kevyet kalusteet tuovat kontrastia massiiviselle talolle, ne ikään kuin korostavat toinen toistaan. Korkeakiiltoisten keittiökalusteiden ja säilytysratkaisujen vaikutus on sama. Kokonaisuudesta tulee paljon mielenkiintoisempi näin.

Tainaa viehättävät industrial-henkiset esineet ja huonekalut. Työnurkkauksen tiikkisen kirjoituspöydän, korkean lipaston ja tuolin hän osti jo kauan ennen makasiiniin muuttoaan. Makuuhuoneen tunnelma on kuin prinsessa Ruususen tornissa. Taina ratkaisi haasteellisen verhonripustusongelman kevyen vaijerin avulla. Antiikkinen kimono on joululahja ystävältä. Espanjalaiset, käsin tehdyt laukut ovat löytöjä vintageputiikista Amsterdamista.

Ulkomaanmatkoillaan Taina suunnistaa usein ystäviensä kanssa mahdollisimman pian paikallisiin ”romukauppoihin”, joissa voi tehdä oikeita löytöjä. Tanskan lisäksi hän haluaisi suunnata Keski-Eurooppaan aarrejahtiin. Yksi unelmien matkakohteista on Amsterdam.

– Pitäisi vain ottaa pakettiauto mukaan, että saisi kaikki löydöt kotiin. Tavallisena lentoturistina voi tuoda vain pieniä aarteita, hän sanoo.

Myös Tukholmasta Taina on tehnyt hyviä löytöjä.

– Päästyämme satamaan päätämme heti, että yhtään vessa- tai banaanitaukoa ei sitten pidetä, jotta ehdimme varmasti joka paikkaan päivän aikana. Illalla raahustamme kassiemme kanssa takaisin laivaan.

Koiralenkille pyjamassa ja talvitakissa

Taina sanoo olevansa keräilijäluonne – piirre, josta hän on kovasti yrittänyt opetella eroon.

– En vaan raaskisi luopua mistään. Niinpä olenkin päätynyt antamaan huonekaluja hoitoon muualle, se on helpompaa. En oikeastaan tarvitse enää mitään, mutta välillä huomaan taas alkaneeni kerätä jotain ihan vahingossa.

Taina tunnustautuu lamppufriikiksi. Vierassopen erikoinen lattiavalaisin on löytö 25 vuoden takaa. Vierassopen ja makuuhuoneen välissä ovat suihku ja wc. Pesutilan torsot ovat kirppislöytöjä vuosien takaa. Kristallikruunu on Tainan vanhemmilta hyvässä hoidossa täällä. Saunassa ja suihkutilassa on pelkistettyä luksuksen tuntua. Lauteet ja seinäpaneelit hiottiin ja pinnat raikastettiin valkoisella ja mustalla Teknoksen Satu-saunavahalla.

Miten kaupunkilaiselta sitten sujui sopeutuminen lähes maaseudun rauhaan?

– Tuntuihan tämä aluksi aika erikoiselta ja ihmeelliseltä. Että saattoi halutessaan lähteä koiralenkille vaikka pyjamassa ja talvitakissa, eikä se olisi ollut mitenkään outoa. Kaupunki on silti vain reilun vartin automatkan päässä. Työskentelen Helsingin Taka-Töölössä omassa TuhatTaika-salongissani. Voin kuitenkin onneksi ajoittaa liikkumiseni ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Se vaikuttaa kulkemisen jouhevuuteen huomattavasti, Taina kertoo.

Koti on nyt kaikin puolin valmis, jos ei oteta lukuun silloin tällöin iskeviä uudistusideoita. Mitä seuraavaksi?

– Nautin elämästä ja täällä olevasta rauhasta. Mutta ei sitä koskaan tiedä, mihin elämä kuljettaa. Voisin asua vaikka Suomen toisessa päässä, kunhan itselläni vain olisi hyvä olla.

Vanha rautainen lastensänky Goatland Recycling Outletista on Ladyn oma valtaistuin. Nurkassa seisova teollisuusvalaisin löytyi Puolasta. Seinän bulldoggi-aiheisen taulun Taina osti kirppikseltä. Terassilla voisi melkein kuvitella olevansa Ranskan maaseudulla, vanhan kivitalon kupeessa. Villiviini antaa näkösuojaa. Edelliseltä omistajalta jääneen terassikaluston Taina maalasi mustalla ulkokalustemaalilla. Muovituolit ovat Bauhausista.

Makasiinilla on vaiheikas historia

Läheiseltä kehätieltä kuuluu etäisesti ohi ajavien autojen äänet. Viertolan tilalla, aivan lähellä, historian havinan aistii selvästi. Viljamakasiini ja muut jäljellä olevat tilan rakennukset ovat Tikkurilan vanhan kyläkeskuksen viimeisiä jäänteitä.

Kartanon historia ulottuu aina vuoteen 1768, jolloin Tikkurilan kylässä päättyi 1700-luvun puolivälissä käynnistetty Isojako. Sen jälkeen muodostettiin maakirjatalo, joka sai nimekseen Bäcksbacka eli Bäcksby.

Vuonna 1911 Tikkurilan kylän talot yhdistettiin ja näin saatiin yksi maakirjatalo, jonka pinta-ala oli 360 hehtaaria. Talo sai tuolloin nimen Viertola.

Viertolan kartanon päärakennus toimii nykyisin kahden perheen asuntona. 1880-luvulla Viertolan omistaja Karl Magnus Brodin rakennutti tilan maille tiilisen navetta- ja tallirakennuksen. Uuden vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä omistajan saappaisiin astui maanviljelysneuvos, maatalousministeri Ilmari Auer. Tilalla oli runsaasti hevosia ja lypsykarjaa. Maito vietiin hevosella aamuisin Tikkurilan asemalle ja sieltä sen matka jatkui junalla Helsinkiin.

1900-luvun alkupuolella viljan puimisessa oli siirrytty niin sanottuun ryskäkauteen. Viljat koottiin seipäille kuivumaan ja niiltä suoraan sen ajan alkeelliseen puimakoneeseen eli ryskään. Koneet kävivät lumen tuloon saakka. Vilja kuivattiin puulämmitteisessä kuivaamossa, josta se siirrettiin kartanon viljamakasiiniin.

Poikamiesministerin illanviettoja

Muutama vuosikymmen myöhemmin makasiini sai uudenlaisen käyttötarkoituksen. Vapaapalokunta säilytti ja kuivasi siellä paloletkuja. Kuuleman mukaan myös palovartija olisi asunut makasiinin yläkerrassa. Jossain vaiheessa katolla ollut torni purettiin. Muutoin rakennuksen ulkoinen hahmo on säilynyt hyvin, muutamia uusia ikkuna-aukotuksia lukuun ottamatta.

1990-luvulla entinen navetta jäi kokonaan tyhjilleen, kunnes se vuonna 1911 myytiin Tikkurilan kaakelitehtaalle.

Helsingin pitäjä -vuosikirjassa (1976) kerrotaan hauska muisto Viertolan vuosilta ennen ensimmäistä maailmansotaa:

”Ministeri Ilmari Auer oli noihin aikoihin poikamies. Kun paikkakunnalla ei ollut minkäänlaista seurantaloa tai muuta huvien pitopaikkaa, luovutti Auer ystävällisesti kartanon päärakennuksen salin palokunnan iltamien pitoon. Kaakelitehtaan vastaperustettu torvisoittokunta suoritti ensiesiintymisensä tuossa tilaisuudessa vuonna 1912. On tyyni nyt -valssin kaihoisat sävelet soljuivat upeasti elokuiseen kuutamoyöhön.”

Viljamakasiini ja tilan muut vanhat rakennukset kertovat ylväästi satavuotista tarinaansa jokaiselle, jolla on aikaa pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan.

Julkaistu: 6.9.2018