
Viikonlopputarhuri, Heidi Haapalahti
”Herkkuperunoita omalta kasvimaalta”
Tavalliseen tapaani innostun eniten ihan kaikesta! Chilit ja latva-artisokat ovat jo taimiasteella, ja pian kylvän tomaatit sekä basilikat, sitten tuoksuherneet, lehtikaalit, kurkut ja kurpitsat.
Sain siemenvaihtoillasta kokeiltavaksi myös lakritsikasvin siemeniä. Sen kanssa en ole aiemmin onnistunut, mutta jospa tällä kertaa sujuisi paremmin.
Viljelen kasvimaallani paljon kylvökukkia, mutta tänä keväänä ajattelin hankkia lisäksi myös erilaisia daalioita. Olen innostunut niistä uudestaan tänä keväänä ilmestyvän Kukkiva kasvimaa potager -puutarhakirjamme myötä.
Suunnitteletko vielä uusia hankintoja?
Tälle keväälle en ole vielä tilannut uusia siemeniä, sillä siemenvarastoni ovat valmiiksi aika pullollaan. Yritän käyttää vanhimmat siemenet ensin, mutta tuskinpa pystyn vastustamaan siemenhyllyjen kiusausta koko kevään ajan. Ainakin puutarhamessuilta hankin varmasti lisää taimipottien täytettä.
Minusta on hauska viljellä mitä erikoisempia herkkuperunalajikkeita ja ostan siemenperunat joka kevät Tukholman puutarhamessuilta Larsvikenin perunatilan myyntipisteeltä. Heidän valikoimissaan on yli 60 pottulajiketta.
Syreenisade, Pauliina Niska
”Kukkapenkki laventelin ja valkoisen väreissä”
Tilasin tälle keväälle valtavan määrän taimia, joista suuriksi suosikeikseni voisin mainita klassisen lumihiutaleen ja suloisen pikkusyreenin.
Olen innostunut erityisesti perennapenkistä ja köynnöskasveista, kuten köynnösruususta ja kelloköynnöksestä. Jälkimmäisen taimia kasvaakin jo kellarissamme kasvilampun alla. Talomme ulkovärien varmistuttua aloin haaveilla pitkäikäisemmästä kukkapenkistä, joka kukkisi vuodesta toiseen taloon sopivilla väreillä eli laventelin ja valkoisen yhdistelmällä.
Asennamme keväällä ikkunoiden alle kukkalaatikot, joihin olen suunnitellut runsaskukkaisia istutuksia koristamaan taloa nyt, kun viimein saimme vuorilaudat laitettua ikkunoihin. Kukkalaatikot ovat tietenkin pohjasta umpinaiset, ettei kasteluvesi valu talon seinustalle.
Suunnitteletko vielä uusia hankintoja?
Tilauslistallani ovat nyt muun muassa japaninkello sinisin ja valkoisin kukin, kiinanpionit 'Shirley Templey', 'Sarah Bernhardt' ja 'White cap', koristekirsikka 'Kevätsuudelma', kerrattu värililja 'Elodie', matala värililja 'New Wawe' ja loistosalvia 'Blaukönigin'.
Meille tulee keväällä suunnitelmien mukaan tuija-aita, joten tuijapensaita täytyy vielä tilailla runsaasti. Lisäksi etsin vielä valkoista sammalleimua ja erilaisia orvokkeja. Teen yleensä keväisin kukkakartan pihallemme, mutta sitä en ole vielä ehtinyt piirtää, joten suunnitelmat elävät jonkin verran.
Kanelia ja kardemummaa, Maria Kesänen
”Violetin sävyjä hyötypuutarhaan”
Tänäkin keväänä innostun erityisesti keittiöpuutarhan antimista. Tomaatit ja latva-artisokat olen jo kylvänyt, seuraavaksi vuorossa on malabarinpinaatti. Odotan innolla muun muassa kylvämäni vaniljabasilikan satoa. Se maistuu taatusti hyvälle kesän jälkiruuissa ja smoothien joukossa!
Tulevana kesänä hyötypuutarhastani löytyy paljon violetin eri sävyjä: 'Deep Purple' -porkkanoita, 'Shiraz'-sokeriherneitä, 'Meraviglia'-vahapapuja ja 'Indigo Rose' -tomaatteja.
Suunnitteletko vielä uusia hankintoja?
Ostamatta on ainakin kaunis ja maukas 'Latino'-kesäkurpitsa, koristeellinen 'Black Magic' -lehtikaali ja erilaisia salaatteja. Myöhemmin täydennän kasvilaatikoita keittiöpuutarhan värikkäillä ja syötävillä kukilla, kuten sametti- ja kehäkukilla.
Jutun koonnut Merja Halme