Meidän Talo

Henrika palasi lapsuudenmaisemiinsa ja löysi kodin vanhan kirkon vintiltä – ”Juhlapäivinä tapulista kuuluu kellojen sointi”

1

Henrika Tytärniemi palasi tyttärensä Idan kanssa omiin lapsuusmaisemiinsa ja löysi uniikin kodin Kemiönsaaresta varsin erikoisesta paikasta: vanhan kirkon vintiltä.
Kuvat Mikko Kaaresmaa

”Kodillamme on mielenkiintoinen historia. Se sijaitsee slagitiilisessä kirkkorakennuksessa, jonka rakensi vapaaehtoisvoimin paikallinen metodistiseurakunta vuonna 1922. Tontin kirkkoa varten vuokrasi rautatehtailija, paroni Wrede.

Kaksitoista vuotta metodistiseurakunta ehti omistaa kirkon, kunnes Wrede osti sen ja tarjosi sitä vuorostaan Dragsfjärdin evankelis-luterilaiselle kirkolle. Vuonna 1978 kirkko tontteineen siirtyi kokonaan seurakunnan omistukseen.

Henrika Tytärniemi ja Ida, 7, asuvat kirkkorakennuksessa Viivi-koiran sekä Helmi- ja Piu-Pau-kissojen kanssa. Puoliso Marko ja kaksi jo omillaan olevaa aikuista lasta asuvat työn ja opiskelujen takia edelleen Pohjanmaalla.
Henrikan koti ylsi finaaliin Suomen kaunein koti -ohjelmassa MTV:llä syksyllä 2018.

Slagi- eli kuonatiili on hassusta nimestään huolimatta valtavan kaunis materiaali. Se on raudan valmistuksen sivutuotteena syntyneestä kuona-aineesta muotoiltu musta tiili. Rautauunin valtavissa lämpötiloissa joukkoon on tiivistynyt lasiaista, joka säihkyy upeissa sinisen ja vihreän eri vivahteissa. Kuonatiilistä on rakennettu useampikin ruukkikylän rakennus, lasiaisen paloista on tehty jopa upeita koruja.

Kirkon kylkeen rakennettu asunto oli alun perin tarkoitettu sen henkilökunnalle. Viimeisenä siellä asui kirkon kanttori, minkä jälkeen tilat toimivat noin viiden vuoden ajan yksityisen yhdistyksen leikkikouluna.

Paksujen seinien ja erikoisten ikkunoiden ansiosta kodissa vallitsee lähes linnamainen tunnelma. Asunnon pohja on hyvin suunniteltu. Huoneissa on kotoisaa ullakkomaisuutta, mutta ne ovat silti valoisat ja tilavat.
Keinutuoli on muisto lapsuudenkodista. Henrikan äiti on imettänyt tyttäriään siinä. Vanhat ikkunat ovat Kokkolassa sijaitsevasta vanhasta nahkatehtaasta.
Viivi-koira viihtyy kotoisassa kulmasohvassa. Nahkarahit olivat parin euron löytö kierrätyskeskuksesta. Pöytä on edellisen kodin ruskea ruokapöytä. Henrika sahasi jalat lyhyemmiksi ja maalasi pöydän kalkkimaalilla.

Kaipuu synnyinseudulleni sai tutkailemaan mahdollisuuksia muuttaa Taalintehtaalle. Toiveena oli myös, että kuopus Ida saisi aloittaa ekaluokkansa pienessä koulussa. Kun työasiat loksahtivat kohdalleen ja ystävä löysi meille mielenkiintoisen kodin, ei esteitä muutolle ollut, vaikkakin asuminen pitkän matkan päässä muista perheenjäsenistä mietitytti. Yhteydenpito heihin on kuitenkin onneksi pysynyt tiiviinä. Uutta kotiamme en päässyt paikan päälle katsomaan, mutta ystäväni ja sukulaiseni lähettivät kuvia ja pohjapiirroksen.

Asunto ei ollut alun perin kunnoltaan kovin houkutteleva. Onneksi seurakunta teki huoneisiin kunnon remontin. Makuu- ja olohuoneesta poistettiin pinkopahvit, seiniä tasoitettiin ja maalattiin ja vanhaa, kaunista lautaseinää ja -kattoa otettiin esille. Kylpyhuoneremontti oli tehty jo aikaisemmin.

Helmi-kissa on sisäistänyt hyvin koristetyynyn sanoman. Virkattu peitto on lahja Arja-mummilta.
Remontissa esille otetut ja valkoiseksi maalatut lautaseinät ja -katot tuovat mukavaa kontrastia kivipinnoille. Seinähyllyn Henrika teki vanhojen urkujen kannesta.

Ystäväni, seurakuntamestari Maria raikasti keittiön kaapit maalilla, ja remontin yhteydessä vaihdettiin keittiökaappien väliin uudet välitilalevyt.

Keittiöön jäi menneiden vuosien muistoksi retromuovimatto, joka oli aluksi aikamoinen kauhistus. Ajan oloon olen kuitenkin tottunut siihen, nyt keltaiset kuviot tuovat huoneeseen aurinkoista tunnelmaa. Välillä haaveilen lattioiden uusimisesta, mutta ne ovat sen verran epätasaiset, että valtava työmäärä on jarrutellut tätä projektia tehokkaasti.

Keittiön vinokattoinen seinä on hyödynnetty avohyllyin. Esillä pidetään esineitä ja astioita, joista tulee hyvä mieli.
Pöytään on katettu maukasta kalakeittoa ja kotona appelsiinimehuun leivottua saaristolaisleipää. Henrika ja Ida kutsuvat mielellään ruokavieraita.

Sisustustyylini on kodikas ja maalaisromanttinen, mutta silti myös toiminnallinen. Kierrätys on minusta tärkeää ja hauskaa.

Minulla on jatkuvasti meneillään pieniä tuunausprojekteja. Kotia on mukava piristää pienillä ja edullisilla keinoilla. Askartelemme usein yhdessä tyttäreni Idan kanssa. Hänelläkin on jo paljon mielipiteitä kodin sisustamisesta. Hän on jonkin verran saanut toteuttaa ideoitaan omassa tornikammarissaan.

Eteisen pöytälamppu uudistui huikentelevan romanttiseksi roosan huivin avulla. Siivet, lyhdyt sekä lestit ovat kirppisaarteita.
Portaikon ikkunan hauskat lyhtytalot ovat kirppislöytöjä, pienemmät Faabeli-sarjan tuotantoa. Koriin on kerätty vanhoja, kauniita pulloja.
Vanhan kaapin verhona toimii isoäidin pitsikoristeinen kapiolakana. Sukset Henrika pelasti Pietarsaaren kierrätyskeskuksesta. Eteisen lipasto on Taalintehtaalla sijaitsevasta kierrätyskeskuksesta.

Nautimme kotimme lämpimästä, pesämäisestä ilmapiiristä. Paksut kiviseinät luovat sinne hiljaisen ja turvallisen tunnelman. Työ, koulu ja harrastukset ovat kävelymatkan päässä. Silti olemme aivan luonnon helmassa, omassa rauhassamme.

Juhlapäivinä pihan tapulista kuuluu toisinaan kirkonkellojen sointi, ja kirkko herää henkiin esimerkiksi konserttitilaisuuksien yhteydessä. Ikkunoista tulvii elävien kynttilöiden valo, ja niinä hetkinä tiedostan, että tämä on äärimmäisen hyvä paikka asua.”

Henrikan ja Idan 75-neliöisen kodin ikkunat näkyvät toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Vuonna 1922 rakennetun kirkkorakennuksen tyylissä on keskieurooppalaista henkeä.
Julkaistu: 4.2.2019