Hempeile hieman – 13 vaaleanpunaista sisustusunelmaa
Sisustus
Hempeile hieman – 13 vaaleanpunaista sisustusunelmaa
Moni rakastaa vaaleanpunaista, mutta harvempi sisustaa sillä. Näissä kodeissa on uskallettu heittäytyä hempeiksi!

Omakotitalossa asuu lapsiperhe, jonka äidin lempiväri on vaaleanpunainen. Rakkaus pinkkiin näkyy kaikkialla talossa, jopa vanhassa pönttöuunissa. Vanhemmat sanovat saavansa voimaa väreistä. Heidän mielestään niiden avulla kotiin voi luoda juuri oikeanlaisen tunnelman.
30-luvun puutalossa on monta viihtyisää oleskelusoppea. Ikkunan eteen on sisustettu rauhallinen lukunurkkaus. Vaikka nojatuoli on verhoiltu uhkein kukkasin ja ikkunaverhossa lentelevät perhoset, ruutulattia pitää hempeyden aisoissa.
Vanhan puutalon olohuoneen lattia on maalattu vaaleanpunaiseksi! Samaa väriä on myös tauluissa, tyynyissä ja muissa sisustustekstiileissä. Tummat sävyt ja jopa hiven mustaa antavat ryhtiä sisustukseen.
Jo pienellä ripauksella vaaleanpunaista syntyy utuinen tunnelma. Hirsitalon keittiössä on pieni aamiaispöytä, jonka kulunut kansi ja laatikot on maalattu vaaleanpunaisiksi suurpiirteisin pensselinvedoin. Samanväriset ruusunupit viimeistelevät sulokkuuden.
Lapsiperheen keittiössä on käytetty värejä reippaasti, sillä jokaisella perheenjäsenellä on omanvärisensä tuoli, ja vieraita varten on muutama ylimääräinenkin istuin. Valkoinen kaapisto korostaa punertavaa tapettia ja vaaleanpunaiseksi maalattua lattiaa kauniisti.
Omakotitalossa asuva käsityöläinen rakastaa värejä. "Turhamainen pinkki" on päässyt hänen paletillaan päärooliin. Keittiön värityksen saneli vaaleanpunainen jääkaappi. Hyllyt on maalattu sen kanssa samanväriksi Tikkurilan puolihimmeällä Helmellä, väri on Y338.
Kerrostalokodin ilomielistä asukasta ei haittaa, vaikka sisustus menisi välillä överiksi. Pinkki on hänen lempivärinsä. Ruokapöytä on ostettu kirpputorilta ja maalattu hennon vaaleanpunaiseksi. Väri on nimetty Tikkurilan kartalla osuvasti Marilyniksi. Kristallikruunukin hehkuu pinkkinä.
Siirtolapuutarhamökin asukkaat haluavat sisustaa kesäpaikkansa ihanaksi ja herkäksi vastapainona perheen ympärivuotiselle kodille. Keittiökaapit on maalattu vaaleanpunaisiksi ja varustettu kukkavetimin. Vaikka astiat ovat keskenään eriparisia, niissä kaikissa on joko pastellivärejä, pilkkuja tai kukkia.
Raavainkaan mies ei voi vastustaa näin hehkeän petauksen houkutusta! Vaimo on ripustanut sängynpäädyksi vanhan kirjotun liinan. Puolison panos sisustukseen on seinä, jonka hän on paneloinut vanhasta ladosta puretulla patinoituneella laudalla.
Jo hippunen vaaleanpunaista sulostuttaa sisustusta. Naulakkoon huolettomasti heitetty roosa huivi ja ruususomisteinen pikkulaukku vievät ajatukset yhteisiin romanttisiin hetkiin.
Musta tasapainottaa makuuhuoneen ylenpalttista naisellisuutta. Romantiikka kaipaa rinnalleen myös rosoa, tällä kertaa penkin muodossa. Penkillä on tärkeä tehtävä: torkkupeitto ja päiväpeitto rullataan yöksi sen päälle.