
Hartiahuivin koko: pituus 120 cm ja leveys 33 cm.
Tarvikkeet – helppo hartiahuivi:
- yksi kerä Teetee Saga -lankaa, 100 g
- puikot nro 10 tai käsialan mukaan.
Mallineule
1. krs: *tee langankierto, nosta edellisen krs:n langankierto neulomatta, neulo 1 silmukka (s) oikein ja nosta neulomatta jätetty langankierto neulotun s:n yli*, toista *-*.
2. krs: *tee langankierto, neulo edellisen krs:n langankierto ja 1 s oikein yhteen*, toista *-*. Neulo mallineuletta ohjeen mukaan.
2 s:n lisääminen krs:n alussa: Pujota oikeanpuoleinen puikko 1. ja 2. silmukan välistä ja poimi lanka puikolle. Tuo se työn eteen ja vie vasemmanpuoleiselle puikoille ensimmäiseksi silmukaksi. Pujota nyt oikeanpuoleinen puikko näin syntyneen uuden 1. ja 2. silmukan läpi ja tee toinen samanlainen lisäys.
Tiheys: 10 s ainaoikeinneuletta puikoilla nro 10 = 10 cm.
Huom: Jotta reuna pysyy sileänä, sekä huivin suorassa että viistossa reunassa neulotaan ainaoikeinneuletta.
Tee helppo hartiahuivi näin:
Luo löyhästi 5 s. Neulo 6 krs ainaoikein.
Aloita mallineule ja levennä huivia silmukoita lisäämällä. Huomioi, että silmukan lisäyskerrosta neulotaan eri tavalla kuin oikean puolen kerroksia muuten: 3 oikein neulotun s:n jälkeen tehdään langankierto ja nostetaan 1 s neulomatta (katso 1. ja 7.krs).
1. krs: lisää krs:n alussa 2 s = työssä on 7 s. Neulo krs:n alusta 3 s oikein, *tee langankierto, nosta 1 s neulomatta, neulo seuraava s oikein ja nosta neulomatta jätetty s neulotun s:n yli*, neulo 2 s oikein, käänny.
2. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, neulo edellisen krs:n langankierto ja 1 s oikein yhteen*, neulo 2 s oikein, käänny.
3. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, nosta edellisen krs:n langankierto neulomatta ja neulo seuraava s oikein, nosta neulomatta jätetty langankierto neulotun s:n yli*, neulo 2 s oikein, käänny.
4. krs: kuten 2. krs.
5. krs: kuten 3. krs.
6. krs: kuten 2. ja 4. krs.
7. krs: lisää krs:n alussa 2 s = työssä on 9 s. Neulo krs:n alusta 3 s oikein, *tee langankierto, nosta 1 s neulomatta, neulo seuraava s oikein ja nosta neulomatta jätetty s neulotun s:n yli*, *tee langankierto, nosta edellisen krs:n langankierto neulomatta ja neulo seuraava s oikein, nosta neulomatta jätetty langankierto neulotun s:n yli*, neulo 2 s oikein, käänny.
8. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, neulo edellisen krs:n langankierto ja 1 s oikein yhteen*, toista *-* vielä kerran ja neulo 2 s oikein, käänny.
9. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, nosta edellisen krs:n langankierto neulomatta ja neulo seuraava s oikein, nosta neulomatta jätetty langankierto neulotun s:n yli*, toista *-* vielä kerran, neulo 2 s oikein, käänny.
10. krs: kuten 8. krs.
11. krs: kuten 9.krs.
12. krs: kuten 8. ja 10.krs.
Jatka mallineuletta ja tee 2 s:n lisäykset joka 6. krs eli vielä kerroksilla 13, 19, 25, 31, 37, 43, 49, 55, 61, 67, 73 ja 79 = työssä on 33 s. Neulo viimeisen lisäyskerroksen jälkeen mallineuletta vielä 5 krs.
Jatka mallineuleen neulomista ja kavenna huivia silmukoita vähentämällä. Kavennukset tehdään samassa reunassa kuin silmukoiden lisäykset.
1. krs: neulo krs:n 3 ensimmäistä silmukkaa oikein yhteen = työssä on 31 s. *Tee langankierto, nosta edellisen krs:n langankierto neulomatta ja neulo seuraava s oikein, nosta neulomatta jätetty langankierto neulotun s:n yli*, toista *-* kunnes jäljellä on 2 s ja neulo ne oikein, käänny.
2. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, neulo edellisen krs:n langankierto ja 1 s oikein yhteen*, toista *-* kunnes jäljellä on edellisen krs:n langankierto ja 1 s, neulo molemmat oikein, käänny.
3. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, nosta edellisen krs:n langankierto neulomatta ja neulo seuraava s oikein, nosta neulomatta jätetty langankierto neulotun s:n yli*, toista *-* kunnes jäljellä on 2 s ja neulo ne oikein, käänny.
4. krs: neulo 3 s oikein, *tee langankierto, neulo edellisen krs:n langankierto ja 1 s oikein yhteen*, toista *-* kunnes jäljellä on 2 s ja neulo ne oikein, käänny.
5. krs: kuten 3. krs.
6. krs: kuten 4. krs.
Jatka mallineuleen neulomista ja vähennä työstä joka 6. krs 2 s neulomalla krs:n 3 ensimmäistä silmukkaa oikein yhteen vielä kerroksilla 7, 13, 19, 25, 31, 37, 43, 49, 55, 61, 67, 73, 79 = työssä on 5 s. Neulo viimeisen kavennuksen jälkeen 4 krs ainaoikein. Päätä s:t löyhästi oikein neuloen. Päättele langanpäät ja höyrytä huivi kevyesti.
Katso videot huivin neulomisesta
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
