Viherpiha

Heli ja Clovis viljelevät satoa luontoäidin opein – kirpat saavat rei’ittää kaalit ja perunat tekevät kuokan työn


Heli Utriainen ja Clovis Guilloton luottavat lempeisiin ja luontoa jäljitteleviin viljelymenetelmiin. Niiden avulla pajukkoinen ja heinittynyt maa on muovautunut monilajiseksi ja satoisaksi hyötytarhaksi. "Kasvatamme maata, emme vain vihanneksia", Heli kuvailee.
Kuvat Teija Tuisku

Ei kaivamista, kitkentää tai tuholaisten torjuntaa, vain vähän kotitekoisia luonnonmukaisia lannoitteita. Näillä menetelmillä Heli Utriainen ja Clovis Guilloton ovat muokanneet neljässä vuodessa heinikoituneelle ja pajukkoiselle pientilalle monilajisen hyötytarhan, jonka sadon turvin heidän kolmihenkinen perheensä elää lähes omavaraisesti.

Kuinka tämä kaikki on mahdollista?

– Lyhyesti sanottuna me kasvatamme maata, emme vain vihanneksia. Sovellamme permakulttuurin ja luonnollisen viljelyn oppeja. Niissä ajatuksena on ottaa viljelyyn mallia luonnosta ja sen kiertokulusta, Heli kuvailee.

– Tämä on kokonaisvaltaista viljelyä. Se on enemmän elämänfilosofia kuin pelkkä viljelytapa. Emme koskaan kalkitse tai pyri muuten muuttamaan maata. Maa on mitä on, ja meidän pitää vain sopeutua siihen ja oppia näkemään, mitä se haluaa meille antaa, Clovis lisää.

Kotitalo on 1920-luvulta. Pihapiirin penkeissä kasvaa etualalla kvinoaa, ruusukaalia, kehäkukkia ja siankärsämöä. Takana erottuvat tuoksuampiaisyrttija perunapenkit.
Clovis näyttää, kuinka muhevaksi maa muuttuu heinäpeitteen alla.
Salaattisekoitus ’Freedom Mix’ alkaa kypsyttää siemeniään heinäkuun lopulla.
Heli ja Clovis keräävät omia siemeniä ’Chinese Five Colors’-chilistä. Siemenet ovat kypsiä, kun palot ovat muuttuneet tulipunaisiksi. Sitä ennen palot värittyvät violeteiksi, kermanvaaleiksi, keltaisiksi ja oransseiksi.
Heli ja Clovis hyödyntävät kasvihuoneiden rakenteissa vanhan navetan purkumateriaaleja. Vain kasvihuonekalvot ovat uusia. Yhteensä tontilla on neljä erikokoista kasvihuonetta ja tänä vuonna myös kaksi kevyempirakenteista kasvutunnelia.

Suomalais-ranskalainen pariskunta muutti Etelä-Pohjanmaan Kodesjärvelle Sevettijärveltä Itä-Lapista. He olivat tavanneet siellä aikoinaan, kun Heli oli opiskelemassa saamen käsitöiden artesaaniksi.

Clovis työskenteli Sevettijärvellä vankilassa olleiden nuorten kuntoutusprojektissa. Heidän yhteisenä tavoitteenaan on kulkea kohti omavaraisuutta, mutta syötävien kasvien viljeleminen ei ollut Itä-Lapissa mahdollista siinä mittakaavassa kuin he toivoivat. Sevettijärvi sijaitsee Suomen pohjoisimmalla, kahdeksannella kasvuvyöhykkeellä.

Kun vanha kotitalo meni kaupaksi, Helillä ja Cloviksella oli vain kaksi kuukautta aikaa löytää sopiva uusi koti etelämmästä. Vajaan kolmen hehtaarin kokoinen pientila oli viimeinen paikka, jota he kävivät katsomassa.

– Etsimme hieman isompaa tilaa, mutta emme halunneet ottaa velkaa, ja aika alkoi käydä vähiin. Meitä ei haitannut, että tontti oli pelkkää nurmikkoa ja pajuja oli hirveästi. Pajut kertoivat meille, että maa on niissä kohdissa kosteaa, heinikossa taas kuivempaa.

Kostealle paikalle perustettu maapohjainen kasvihuone tarvitsee tavallista vähemmän kastelua. Clovis tutkii sinapin siemeniä, Heli ihastelee keräkaalisatoa. Tristanin vieressä kasvaa persiljaa ja salaattia.
Tomaatit saavat kasvaa täysin vapaasti, joten niistö kehittyy kesän aikan valtava pusikko. Kasvatustavan vuoksi tomaatit jäävät hieman tavallista pienemmiksi, mutta maultaan ne ovat erinomaisia.
’Lettuce Leaf’ -basilikan siemenet ovat pian kypsiä kerättäviksi. Lajike on Helin ja Cloviksen suosikki. Sen isot ja maukkaat lehdet sopivat esimerkiksi pestoon.
Viime kesänä Heli ja Clovis kokeilivat tomaatin kasvatusta myös ulkona. Kylmät alkukesän hallat tuhosivat taimia, mutta monet niistä lähtivät juuresta uuteen kasvuun ja tuottivat hyvää satoa.
Palsternakka kylväytyy kernaasti. Heli ja Clovis valmistavat sen juurista aromikasta raakakastiketta ja erilaisia muhennoksia.
Cloviksen, Tristanin ja Helin takana kasvava pajukko on puutarhassa yhtä tärkeä kuin mikä tahansa muu hyötykasvi. Pajusta voi tehdä eläviä tuulensuoja-aitoja, ja sitä voi hyödyntää myös esimerkiksi nahkojen parkitsemiseen tai pääsärkyä lääkitsevänä keitteenä.
Heli ja Clovis käyttävät perunaa maanraivaukseen.

Heli ja Clovis ovat perustaneet valtaosan viljelmistään luonnonmukaisiin kohopenkkeihin. Ne mahdollistavat viljelyn köyhässä hiekkamaassakin. Ensimmäisenä vuonna he kasvattavat penkeissä perunaa, koska se on tehokas raivaajakasvi ja tekee maasta pehmeän.

Pottukonsti on hämmästyttävän yksinkertainen: Perunat asetellaan niine hyvineen rikkaruohikon sekaan ja sitten koko komeus peitetään noin 40-senttisellä kerroksella olkea. Paksu olkikerros nitistää ainakin enimmät rikkaruohot ja tekee tilaa muille kasveille. Helin ja Cloviksen kotitalonsa edustalle tänä vuonna perustama meheviä perunanvarsia puskeva kohopenkki todistaa tempun toimivan.

– Onneksi saamme hakea vanhoja olkia naapuruston maatiloilta. Ne ovat heille poltettavaksi joutavaa jätettä, mutta meille hyvin käyttökelpoista viljelymateriaalia, Heli kiittelee.

Siemenistä saa talvellakin tuoretta syötävää.
Kypsän vesimelonin kuoresta kuuluu kumea ääni, kun Clovis kopauttaa sitä etusormellaan.

Heli ja Clovis keräävät perunasatoa vain sen verran, mitä tarvitsevat. Loput jäävät maahan. Ne jatkavat kasvuaan ja maan muokkaamista seuraavinakin vuosina. Perunan varsia putkahteleekin esiin siellä täällä pitkin puutarhaa.

Vielä useammissa penkeissä näkyy itsekseen kylväytynyttä palsternakkaa. Clovis kiskaisee muutaman palsternakan maasta esitelläkseen tarkemmin itsekseen kasvaneita juureksia. Vaaleat juuret irtoavat kevyesti maasta. Ne ovat jo melko kookkaita, vaikka palsternakat saavuttavat täyden mittansa vasta loppusyksyllä.

– Nämä ovat aivan villiintyneet. Tavallisestihan palsternakat maistuvat makeilta ja miedoilta, mutta meidän palsternakkojemme maku on niin vahva, että se muistuttaa melkein piparjuurta, Clovis kuvailee.

Vanhemmissa penkeissä Heli ja Clovis käyttävät katteina myös heinää, omien hevosten lantaa ja rikkaruohoja. Osa rikkaruohoiksi yleensä luokitelluista kasveista lasketaan tosin tässä puutarhassa arvokkaiksi hyötykasveiksi. Esimerkiksi siellä täällä kasvavat nokkospuskat tuottavat paljon arvokasta satoa, siankärsämön pippurisen makuisia lehtiä voi lisätä vaikka salaatin joukkoon. Kasvien terveysvaikutuksiin perehtynyt Heli tietää, että siitä keitetty tee tekee hyvää varsinkin naisille ja lymfakierrolle.

Kaalikasveista riittää syötävää sekä hyönteisille että ihmisille.

Kaikkiaan puutarhassa ja kierrätysmateriaaleista kootuissa kasvihuoneissa kasvaa noin viisikymmentä erilaista hyötykasvia. Eniten on kaalikasveja, sillä Heli ja Clovis uskovat, että ne ovat ihmiselle kaikkein parasta ravintoa.

Heli on innostunut hapanjuurileivän leipomisesta, ja siksi puutarhassa kasvaa myös tattaria, kvinoaa ja vanhoja viljojen perinnelajikkeita ympäri maailman. Vanhat viljat venyvät moderneja versioita korkeammiksi ja lakoavat siksi helposti. Cloviksen omista pajuista punomat tuulensuojat estävät kuitenkin pahimpia puhureita pääsemästä puutarhaan.

Pariskunnan ajattelutavan mukaan puutarhassa ei ole ongelmia, joita pitäisi yrittää ratkaista. Sen sijaan he vain elävät sen mukaan, mitä puutarhassa milloinkin luonnostaan tapahtuu. Tämä näkyy elokuun alussa puutarhassa esimerkiksi siten, että lehtikaalien lehdet ovat täynnä pitsimäistä reikää. Moni muu kasvimaan kaivaja oli tällaisista tuhoista suunniltaan, mutta Heli ja Clovis suhtautuvat niihin tyynesti.

– Tiedämme, että meillekin jää satoa sen jälkeen, kun toukat tai kirpat ovat saaneet siitä osansa. Ei meidän ole mikään pakko syödä lehtikaalia juuri nyt. Loppukesällä ötökät jättävät kasvit rauhaan, ja lehtikaali ehtii kasvattaa virheettömät lehdet ennen syksyn sadonkorjuuta.

He antavat tuholaisten tulla kasvien kimppuun siitäkin syystä, että se tarjoaa heistä hyvän oppitunnin tarkkailla, mitkä kasviyksilöt selviävät ongelmista parhaiten. Jos joku kasvi näyttää kestävän tuholaisia tai vaikkapa kuivuuden aiheuttamaa stressiä toisia paremmin, he panevat sen merkille ja keräävät poikkeuksellisen sinnikkäästä yksilöstä talteen siemeniä.

Ruis ja muut vanhat viljalajikkeet kasvavat nykylajikkeita korkeammiksi.

Oman siemenpankin kartuttaminen on tärkeää, koska vain siten saa juuri oman puutarhansa olosuhteisiin mahdollisimman hyvin sopeutuneita kasveja. Ostosiementen viljely on Helin ja Cloviksen mielestä paljon hankalampaa.

– Kun kylvämme omia siemeniämme, saamme tutustua saman kasvin eri sukupolviin. Se on kiehtovaa. Siemenet ovat myös hyvää ravintoa. Moni puutarhuri unohtaa, että niitäkin voi syödä. Siemeniä on helppo varastoida talveksi suuriakin määriä. Me kasvatamme esimerkiksi basilikan siemenistä ituja ja miniversoja pitkin talvea, jotta saamme tuoreita aineksia pestoon ja muihin suosikkiruokiimme.

Osa Helin ja Cloviksen keräämästä mittavasta siemenkokoelmasta matkaa Ranskaan hyötykasvien maailmanlaajuista monimuotoisuutta ylläpitävän Kokopelli-järjestön valikoimiin. Sen kautta he ovat saaneet monia kestäviä, lähes unohdettuja maatiaislajikkeita, jotka ovat sopeutuneet pohjoisiin olosuhteisiin.

Sellainen on esimerkiksi vanha siperialainen vesimelonilajike ’Sweet Siberian’. Toisin kuin yleisemmät vesimelonilajikkeet, se tuottaa herkullisen makuisia, pienehköjä hedelmiä avomaalla viileinäkin kesinä. Vesimelonin kuoresta kuuluu kypsyydestä kertova kumea ääni, kun Clovis kopauttaa sitä etusormellaan.

– Oman työn hedelmät maistuvat makeammilta kuin mikään muu.

Julkaistu: 8.8.2019