
Sisustussuunnittelija Helena Karihtalan uusi Sisustajan käsikirja (Cozy Publishing) julkaistaan ensi viikolla. Siihen hän on koonnut kaikki tärkeimmät sisustusvinkkinsä.
Onko sisustamiseen nyrkkisääntöjä tai vinkkejä, joilla onnistuu aina?
– Tunnista oma tyylisi. Trendit voivat toimia pieninä höysteinä kodissasi, mutta sitä ei tarvitse sisustaa jokaisen uuden trendin mukaiseksi, Karihtala sanoo.
Kodin valaistuksen suunnittelu on asia, joka Karihtalan mukaan usein jää liian vähäiselle huomiolle. Kauniin ja toimivan valaistuksen saa myös erillisillä irtovalaisimilla. Niiden tulee toimia sekä valon lähteenä että osana sisustusta.
Tärkeää on myös hankkia vain sellaisia huonekaluja, joista oikeasti pitää.
– Kärsivällisyys kannattaa, sillä väliaikaisostokset eivät tee onnelliseksi.
Helena Karihtala: nämä innostavat juuri nyt
- Minua innostavat kaikki värit, erityisesti savuiset ja sammuneet sävyt. Ne toimivat sekä tekstiileissä että seinä- ja maalipinnoilla.
- Villa, silkki, pellava sekä puuvilla ovat ikisuosikkejani. Huonekalujen verhoilussa viehätyn juuri nyt sametista ja nahasta.
- Viherkasvit ja leikkokukat, sillä ne tuovat elämän kotiin.
- Rouhea ja hallitun rento sisustaminen. Se on kuin sprezzatura italialaisten miesten pukeutumisessa. Siinä hallittu tyylikkyys rikotaan huolimattoman näköisillä yksityiskohdilla.
- Sirot ja kepeät huonekalut massiivisten kalusteiden rinnalla. Mittasuhteilla leikittely tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen.
Kuvat Helena Karihtalan kirjasta Sisustajan käsikirja