Kotivinkki

”Hävikkiruoka pelasti minut, kun tuloni romahtivat” – Heidi joutui ruokajaon asiakkaaksi ja samalla pohtimaan omia asenteitaan

”Hävikkiruoka pelasti minut, kun tuloni romahtivat” – Heidi joutui ruokajaon asiakkaaksi ja samalla pohtimaan omia asenteitaan
Henkilökohtaisen talouden hetkellinen romahdus pakotti toimittaja-valokuvaaja Heidi Meriman ruokajaon asiakkaaksi. Samalla hän sai tuulettaa omaa asennettaan.
Julkaistu: 26.4.2021
”Ruokakassissa on lähikaupan logo, ja katson sitä häpeillen. Huokaisten alan purkaa sisältöä jääkaappiin; jogurttia, rahkoja, valmisruokia ja jälleen yksi uusavuttomuuden huipentuma, valmiiksi paloitellut hedelmät. Myös pakastimeen tulee tavaraa: ribsejä, pihvejä, kanan grilliboksi ja pötkö naudan sisäfilettä.
Jääkaapin ja pakastimen täyttäminen on kuin Tetriksen pelaamista. Tavarat mahtuvat juuri ja juuri pieneen yhdistelmäkaappiimme. Kassin pohjalta löydän vielä kasan kuiva-aineita puurohiutaleista kaurakekseihin ja kissanruokaan. Huipennuksena on 12 hengen juustokakku.
Ei, en ole varautumassa maailmanloppuun enkä järjestämässä juhlia. Olen käynyt hävikkiruokajaossa. Säästän sekä pankkitiliäni että maapalloa. Miksi minua hävettää?
Muutan elokuussa 2019 silloisen puolisoni kanssa ystäväni maatilalle. Tilat ovat mitä mainioimmat yritystoimintaani ajatellen. Minusta tuntuu siltä, että unelmani toteutuvat yksi toisensa jälkeen.
Kaksi kuukautta myöhemmin, lokakuussa 2019, elämäni rysähtää uusiksi. Kaikki alkaa hirvikolarista, jonka jälkeen puolisoni ilmoittaa minulle, ettei suhteemme enää toimi.
Toimittaja-valokuvaajana kieltäydyn sairauslomasta. Vaikka kärsin vielä muutaman viikon mittaisen sairaalajakson jälkeen osittaisista halvausoireista, aivoni ja käteni toimivat tarpeeksi hyvin, jotta kykenen työskentelemään.
En tajua ottaa huomioon henkistä puolta. Kun en enää pärjää maatilan rappusten kanssa halvausoireineni, löydän itseni yhtäkkiä kunnan järjestämästä asunnosta. Pysyttelen päivä päivältä pidempiä aikoja peittoon kääriytyneenä. Mitä kauemmin pysyn piilossa maailmalta, sitä enemmän asioita jää hoitamatta ja sitä tuskaisemmin vihaan itseäni.
Ja mitä enemmän vihaan itseäni, sitä huonommin syön. Saatan elää päiviä vesitilkalla tai jäätelöpuikolla. Painoni putoaa pahimmillaan alle 50 kiloon. Ymmärrän, että olen masentunut.
Tuloni romahtavat, sillä jaksan työskennellä vähemmän kuin ennen onnettomuutta.
Ilman ystäviäni olisin kenties edelleen muumioituneena peittorullan sisällä. He ryhtyvät oma-aloitteisesti henkilökohtaisiksi avustajikseni. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Eräänä iltana ovelleni ilmestyy yksi heistä, vuosia aiemmin itsekin kolarissa vammautunut ystäväni. Pakottaudun avaamaan ja valehtelen olleeni kuumeessa. Se tuntuu jotenkin hyväksyttävämmältä kuin masennus.
”Painu peiton alle, teen sinulle lämmintä juotavaa ja keittoa, jota sain ruokajaosta”, hän sanoo.
En jaksa vastustella, vaikka ruokajako särähtääkin korvaani. Huolenpito tuntuu hyvältä. Oven avaaminen osoittautuu yhdeksi elämäni parhaista päätöksistä. Kesällä 2020 olemme hankkineet yhteisen omakotitalon.
Kesällä uunin puuttuminen uudesta kodista ei haittaa, päinvastoin; ruoka valmistuu ihanasti nuotiolla fiilistellessä.
Henkisesti voin paremmin kuin aikoihin. Masennus on tiessään, vaikka työskentelyvauhtini onkin hidastunut oleellisesti. Kärsin lähinnä liikuntaesteistä: jäykkyydestä, hitaudesta ja tuntopuutoksista.
Ennen onnettomuutta kirjoitin monta pitkää lehtijuttua viikossa päivittäisten asiakasvalokuvausten lomassa. Tällä hetkellä tarvitsen jokaiseen useamman päivän muistiongelmien ja käsien jäykkyyden vuoksi. Jaksan työskennellä muutaman tunnin päivittäin, mutten läheskään joka päivä. Siksi tuloni ovat laskeneet merkittävästi edeltävästä vuodesta.
Löydämme sopivan vuokrailmoituksen vapailta markkinoilta täysin sattumalta. Vuokraamme samalta ihmiseltä sekä asunnon että auton. Auton käyttöehtoihin kuuluu, että haemme ajoittain hävikkiruoat kaupoista jaettaviksi eteenpäin.
Saamme itse hävikkiruokia aina kun tarvitsemme. Loppukevään ja kesän aikana tämä mahdollisuus osoittautuu pelastukseksi, jonka avulla saan kertaheitolla kasaan rysähtäneen taloutemme korjattua.
Vaikka huono tilanne kestäisi vain hetken, ei avun hakemista tarvitse arastella.
Tuntuu karman tekosilta, että minun on viimein pakko pohtia omaa, epäluuloista suhtautumistani hävikkiruokaan.
Oma tilanteeni saa minut perehtymään hävikkiruokaan tarkemmin. Mitä saa, mistä saa, minkälaisilla rajoitteilla? Päälinjaukset löytyvät elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sekä maa- ja metsätalousministeriön yhdessä laatimasta ohjeesta. Pääpointti on siinä, että ravinto ei saa aiheuttaa ihmisille vaaraa. Elintarvikkeita voi pakastaa käyttöiän jatkamiseksi, mutta sen täytyy tapahtua viimeistään viimeisenä suositeltuna käyttöpäivänä. Ruoan jakajat käyvät kulloisenkin avun läpi ja tarkistavat käyttöpäivät. Minulle pakastamisesta tulee rutiini.
Lähialueiden kaupoista saatavat lahjoitukset, joita mekin kuskaamme, sisältävät poikkeuksetta kaikkea mahdollista, mitä päivittäistaloudessa voi tarvita, jopa lemmikkien ruokia. Vastaavia hävikkiruokajakoja on ympäri Suomen, ja niitä järjestävät pääasiassa voittoa tavoittelemattomat yhdistykset ja järjestöt. Monet seurakunnat ja myös osa kunnista osallistuvat ruokajakopalvelujen tuottamiseen. Ajantasaiset tiedot löytyvät netistä esimerkiksi haulla ”ruokajaot + oma asuinpaikkakunta”.
Ruoka-apua voi hakea jokainen, jolla on siihen tarvetta. Ruoka-apu.fi-verkkosivulla ilmoitetuista tapahtumista valtaosa on tarkoitettu kaikille.
Kauppojen hävikkiruoan lisäksi ruokajaoissa on tarjolla EU:n ruokakasseja. Viime aikoina kysyntää on ollutkin. Koronan vuoksi ruoka-apua tarvitsevien määrä kasvoi viime vuonna poikkeuksellisen suureksi. Apua koordinoivan Kirkkopalvelut ry:n mukaan avun tarvitsijoita oli jopa 200 000.
Tutkimusten mukaan ruoka-apua hakevista henkilöistä kolme neljäsosaa on syvästi huono-osaisia. Avun tarvitsijoista noin 40 prosenttia on eläkeläisiä, joiden joukossa on sekä pienellä takuueläkkeellä eläviä vanhuksia että nuorempia, jotka ovat sairaus- ja työkyvyttömyyseläkkeellä.
Hävikkiruoka on ympäristöystävällistä: se pienentää hiilijalanjälkeämme ja avartaa mahdollisuuksiamme kokeilla mitä ihanimpia ruokalajeja.
Ymmärrän, että oma asenteeni hävikkiruokaa kohtaan lienee peruja takavuosien ”vähäosaiset jonottavat leipää pakkasessa” -otsikoista.
En pidä itseäni vähäosaisena. Siksi hävikkiruoan käyttö tuntuu osittain huijaamiselta. Järjestelmän hyväksikäytöltä. Mutta sitähän se ei ole, sillä onnettomuus sekoitti taloudellisen tilanteeni täysin. Sitä paitsi ruoka-apua voi kuitenkin hakea kuka tahansa, joka tuntee tarvitsevansa sitä. Vaikka huono taloudellinen tilanne kestäisi vain hetken, ei avun hakemista tarvitse arastella.
Sitä paitsi hävikkiruoka on ympäristöystävällistä: se pienentää hiilijalanjälkeämme ja avartaa mahdollisuuksiamme kokeilla mitä ihanimpia ruokalajeja. Miksi ihmeessä siis edelleenkin nolostelen myöntää, että taloudessamme käytetään nyt pääasiallisesti hävikkiruokaa?
Laitan hävikkihedelmät jääkaappiin, niin ne säilyvät paremmin.
Ajattelen, että osa minusta luulee antavansa periksi, jos käännyn tiukassa paikassa avun tarjoajan puoleen enkä ”hoida tilannetta itse”. Ajatus on iskostunut päähäni mummoltani mumilta, sitkeältä pula-ajan supernaiselta.
Yhdestä asiasta muminikin kyllä olisi ylpeä, nimittäin hävikkiosaamisestani. Kun hävikkiruoasta tulee minulle rutiinia, huomaan laativani toimintaohjeita muillekin: Jos sinulla on mahdollisuus, käy ruokajaoissa usein ja ota mukaasi vain sen verran ruokaa, kuin tiedät kuluttavasi ennen seuraavaa jakoa.
Ota ruokajakoon mukaan kylmälaukku tai kylmäkalleja. Pilaantuvia aineksia ei kannata altistaa lämmölle yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko.
Säilytä myös hedelmiä jääkaapissa. Se pidentää niiden käyttöikää.
Jos avaat kuiva-ainepakkauksia, joiden koko sisältöä et käytä heti, säilytä ylijäämä tyhjiöpakkauksissa. Tällä tavoin maku ja koostumus säilyvät mahdollisimman lähellä alkuperäistä pidempäänkin.
Käytä pakastamisessa maalaisjärkeä. Vaikka jakava taho ei voikaan pakastaa ruokaa, jonka viimeinen käyttöpäivä on mennyt, kotona voit toimia toisin. Katso kuitenkin, ettei pakastettavissa elintarvikkeissa ole mitään näkyviä pilaantumisen merkkejä. Selvimmät pilaantumisen merkit ovat home sekä pakkausten pullistuminen ja värin muuttuminen, etenkin liha- ja maitotuotteissa. Myös haju kertoo, onko tuote kunnossa.
Häpeäni hälvenee. Enää en piilottele hävikkiruokakasseja naapureiltani.
Elokuussa 2020 olen saanut asennettani ja ajatuksiani korjattua. Olen ylpeä hävikkiruokakokki sen sijaan, että piilottelisin ruokakasseja naapureiltani. On enää vaikea uskoa, että egoni on yrittänyt asettua poikkiteloin tällaisen mahdollisuuden edessä.
Saan olla kiitollinen siitä, että kohdalleni osunut henkilökohtaisen talouden hetkellinen romahdus pakotti minut ruokajaon asiakkaaksi. Samalla minun oli pakko tuulettaa myös omaa, menneisyyteen jämähtänyttä asennettani. Nolostelen aiempaa asennettani, en enää suinkaan sitä, mistä jääkaappini sisältö on peräisin.
Innostuin hävikkiruoasta jopa siinä määrin, että avaan kesätapahtumien pop up -hävikkikahvilan. Debytoin Inkoon Antiikkipäivillä, jotka tosin tulivat eteen niin nopeasti idean saamisen jälkeen, että en ehdi tehdä muuta kuin jakaa asiakkaille ilmaisnäytteitä PR-lehtisten kera. Loppukesän tapahtumiin suuntaan jo uudella innolla.
Sittemmin Heidi on osallistunut myös hävikkiruoan jakamiseen. Korona-aikaan jonossa on pidettävä enemmän etäisyyttä, ja sisälle ruokahuoneeseen pääsee vain yksi kerrallaan.
Kotona jääkaappimme ja pakastimemme pursuavat mitä ihanimpia herkkuja, ja järjestämme ystävillemme grillailuiltoja takapihamme nuotion äärellä.
Yhä edelleen häpeilevä asenteeni nostaa aika ajoin päätään. Näinä hetkinä on katsottava peiliin. Ensimmäinen mieleen tuleva kysymys on tämä: Minkä vuoksi haluan itsepintaisesti ylläpitää menestyjän imagoa?
Todellisuudessa minun pitäisi kuitenkin kysyä itseltäni, miksi kaikkia osapuolia hyödyttävä toimintatapa yhdistyy mielessäni edelleen epäonnistumiseen.
Onneksi näin käy enää vain hyvin harvoin.”
Kommentoi »