
Ravitsemusasiantuntija Hanna Partanen kiersi asuntomessuilla jo lapsuudessaan. Aikuisiällä vain parit messut ovat jääneet kiertämättä.
Mikä asuntomessuissa kiehtoo sinua?
– Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut arkkitehtuurista ja etenkin talosuunnittelusta. Ensimmäiset talon pohjapiirustukset olen tehnyt tietokoneella jo 6–7-vuotiaana. Nykyisin tietenkin myös sisustusratkaisut kiinnostavat.
Miten asuntomessupäivään olisi hyvä valmistautua?
– Ostan aina messulehdet etukäteen, tutustun kohteisiin ja merkkaan ”pakko käydä” -kohteet messukarttaan. Messupäivä on aina rankka, joten hyvillä yöunilla on hyvä valmistautua.
Kuinka tarkkaan kannattaa miettiä missä taloissa haluaa käydä?
– Valitsen noin 7–10 taloa lehtien ennakkotietojen perusteella. Loput kohteet päätän sitten messupaikalla fiiliksen mukaan. Joskus saatan käydä kaksikin kertaa jossain talossa tai jopa messuilla.
Onko messuilla yleensä tarpeeksi paikkoja missä ruokailla vai suositteletko omia eväitä?
– Yleensä syön messupäivän aikana messuravintolassa ja yhden jäätelön. Lisäksi matkassa on vesipullo.
Miten messuilla pärjää jos sataa?
– Muutaman kerran on sattunut sadepäivä ja se on harmi. Yleensä en kuitenkaan ota mukaan sateenvarjoa, vaan mieluummin sadetta pitävän kevyen takin.
Miten messuilla jaksaa jos onkin kova helle?
– Hellekään ei ole kiva, varsinkin jos on muutenkin taloissa ruuhkaista. Istumatauot varjossa ovat silloin useammin tarpeen.
Mitä muita käytännön vinkkejä antaisit uusille messukävijöille?
– Hyvät kengät ja pitkää pinnaa tarvitaan. Kannattaa kuvata kohteissa myös infolaput, joihin on merkitty maalikoodit ja muita hyödyllisiä tietoja.