Japanin vanhimman kylpylän, Dogo Onsenin, naapurissa Matsuyaman kaupungissa on Mustakivi-niminen myymälä. Se kuuluu 82-vuotiaalle Fujiwo Ishimotolle, joka viittoo tulemaan peremmälle ja johdattaa äänettömästi takaovelle. Sen takaa paljastuu valoisa työtila, joka on täynnä eri työvaiheissa olevia esineitä.

Suomessa Fujiwo Ishimoton tuntevat varsinkin Marimekon fanit. Hän itse tutustui yritykseen 1960-luvulla Tokiossa, jossa esiteltiin Maija Isolan painokankaita.

Ishimoto istuu alas keramiikkaa, kankaita ja työkaluja pursuavan työpöytänsä ääreen ja kertoo:

– Olin todella vaikuttunut näkemästäni ja myöhemmin, kun olin tekemässä maailmanympäri­matkaa, vastaani tuli yhä uudelleen Marimekon tekstiilejä. Lopulta jatkoin Suomeen asti oppimaan ja ymmärtämään lisää. Tämä tapahtui vuonna 1970.

Rohkea päätös johti siihen, että Fujiwo Ishimotosta tuli ensin Armi Ratian Décembre-yrityksen suunnittelija ja lopulta, sitkeän yrittämisen jälkeen, Marimekon painokangassuunnittelija vuonna 1974. Hän muistaa erityisesti suomalaisen talven kauneuden.

– Kun saavuin ensi kerran, oli marraskuu ja kaikki ympärilläni puhtaan valkoista. Maisema oli lumen peitossa. Sydämeni sykähti innostuksesta, että olin saapunut upeaan paikkaan, jollaista en ollut osannut edes kuvitella todeksi. Katsoin etäisyydessä erottuvia pilviä ja kuvittelin niitä vuoriksi, koska Suomessahan ei ole korkeita vuoria. Maisema oli tavattoman kaunis.

Fujiwo Ishimotolla oli jo varhain ainutlaatuisen herkkä kyky tehdä havaintoja ympäristöstään. Marimekossa sitä ei aluksi nähty yksinomaan vahvuutena. Yritystä rautaisessa otteessaan pitänyt Armi Ratia hylkäsi Ishimoton ensimmäiset siveltimellä maalaamat ja japanilaisen rinpa-perinteen inspiroimat ehdotukset. Ne eivät olleet marimekkomaisia.

Ishimoto sai viimein tahtonsa läpi, ja nämä varhaiset suunnitelmat muuttivat ratkaisevasti yrityksen designilmettä ajankohtana, jona sen varhaiset leikkisät tekstiilikuosit eivät enää myyneet yhtä hyvin kuin ennen. Marimekko-vuosien aikana syntyi lähes 400 painokangasmallia.

– Opin käsittelemään ”tuhansia” värejä, joita talolla oli käytössään, ja kokemukseni karttuessa opin yhdistelemään niitä vapautuneesti. Suunnittelussa kaiken ei tarvitse olla täydellistä. On hyväksyttyä olla hieman ristiriitainen tai epäjohdonmukainen sen sijaan, että yrittäisi saada kaiken täydelliseksi. Epätäydellisyydessä on tulevaisuus.

Fujiwo Ishimoto muistelee lämpimästi myös Lepo-kuosia vuodelta 1991. Tuulessa heiluvia heiniä maalatessaan hän palasi mielessään nuoruuteensa, jolloin hän joutui osallistumaan kotiaskareisiin. Kerran hän halusi levähtää ja asettui makuulle korkeaan heinikkoon. Se huojui unohtumattoman kauniisti hänen silmiensä edessä.

Vuonna 1989 Ishimoto alkoi työskennellä apurahan turvin myös Arabian taideosastolla ja suunnitella tekstiilien lisäksi keramiikkaa. Useimmat tuon aikaiset kuvioaiheet ja uniikki keramiikkataide ovat saaneet innoituksensa ihmisen ikiaikaisesta yhteydestä luontoon ja Ishimoton omasta sofistikoituneesta kyvystä välittää yhteys visuaalisesti houkuttelevassa muodossa.

Monista tuotteista on tullut sekä pohjoismaisen että japanilaisen muotoilun klassikoita: Heikki Orvolan muotoilemaa ja Ishimoton kuvittamaa Illusia-sarjaa valmistettiin vuosina 1999–2010.

Kun kysyn Ishimotolta suomalaisista suunnittelijoista ja kollegoista, hän luettelee muutamia legendaarisia nimiä, joista suurimman osan kanssa hänellä oli tiivis työsuhde Suomen-vuosina.

– Armi Ratia oli mahtava persoona. Myös Kaj Franck. Pidän hänen suunnittelufilosofiastaan ja kaikesta, mitä hän loi. Olimme ystäviä sekä muotoilijoina että ihmisinä. Pidän myös Oiva Toikan suunnittelusta ja luovuudesta, mekin olimme läheisiä ystäviä. Birger Kaipiaista kunnioitan suuresti, joskin tapasin hänet vain yhden kerran Marimekon edustushuvilalla Bökarsissa.

Fujiwo Ishimoto jäi lopullisesti eläkkeelle Marimekosta 2006. Vuonna 2020 hän palasi ja asettui kotiseudulleen Matsuyaman lähelle Tobeen, Ehimen prefektuuriin. Alkoi Mustakiven luominen. Nimessä yhdistyvät sukuperintö ja rakkaus Suomeen. Sukunimi Ishimoto tarkoittaa japaniksi ’(hän) joka asuu lähellä kalliota’ ja juontaa juurensa Ishimoton kotiseudun kiventyöstöperinteisiin.

Kun keramiikkastudio oli valmis, hän pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa käyttää raaka-aineena Toben alueen maaperässä esiintyvää savea. Tobe tunnetaan sinivalkoisesta posliinistaan, Tobe-yakista.

Johtuiko studion rakentaminen Tobeen koti-ikävästä vai nostalgiasta? Ishimoto vastaa kysymykseeni yksinkertaisesti:

– En ole koskaan tuntenut koti-ikävää. En kertaakaan. Olen aina tiennyt, että palaan lopulta takaisin Japaniin. 50 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen minulla ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä elämästä Japanissa. Harkitsin ensin studion perustamista Kiotossa, mutta sen hintataso on absurdi, ja se olisi ollut taloudellisesti typerää. Sanoin itselleni, että voin tehdä jotain parempaa täällä, missä maaperäkin on minulle tuttu.

Siinä missä useimmat pitkän linjan suunnittelijat hidastavat tahtiaan tai ulkoistavat työtään avustajille, Fujiwo Ishimoto nauttii suuresti nykyhetkestä ja sen luomista mahdollisuuksista. Hän saa ja haluaakin tehdä kaiken itse ja inspiroituu samoista aiheista kuin vuosikymmeniä sitten.

– Menin täällä uudenvuoden jälkeen yöpymään ryokan-majataloon. Näin siellä talvimelonin, tōganin, joka oli asetettu neliön muotoiselle washipaperin palaselle. Huudahdin mielessäni: vau, mikä mahtava pyöreä muoto! En ollut koskaan nähnyt tōgania tuossa koossa ja muodossa, joka vaikutti niin yksinkertaiselta. Halusin kiittää vihanneksia olemassaolostaan – tämänkaltainen ajattelu on hyvin japanilaista – ja tein talvimelonista oman versioni. Itse asiassa useita erilaisia, joista yksi on tässä edessäni pöydällä.

Intensiivisen luontosuhteen lisäksi Ishimoton suunnittelu perustuu yksinkertaisuuden voimaan ja siihen, että hän voi varioida yksittäistä kuviota pitkään useissa erilaisissa tuotteissa.

– Minua on aina kiehtonut esimerkiksi perinteisten mon-kuvioiden yksinkertaisuus. Ne ovat innoittaneet minua muuntamaan luonnonilmiöt todellisista ihanteellisiksi ja ikään kuin puhdistamaan ne kaikesta ylimääräisestä. Oman mielenikin pitää olla täysin puhdas, kun aloitan uuden suunnittelurupeaman.

Mon, joka tunnetaan myös nimillä mondokoro tai kamon, viittaa muinaiseen japanilaiseen vaakunaan, jota on käytetty osoittamaan kuuluvuutta perheeseen tai klaaniin. Monin taustalla on usein todellinen kasvi, kuten ketunleipää muistuttava keltakukkainen katabami, johon kätkeytyy voimakasta elinvoimaa.

– Erityisesti samuraisuvut valitsivat kasviaiheita symboleikseen, koska he halusivat ilmentää kasvin sisältämää voimaa.

Fujiwo Ishimoto tutustui mon-perinteeseen jo uransa alkuvuosina, jolloin hän oli valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Tokion taideyliopistosta ja työskenteli art directorina ja mainossuunnittelijana.

– Monit pyörivät edelleen mielessäni, ja itse asiassa japanilainen visuaalinen suunnittelu juontaa pitkälti tästä estetiikasta. Toisaalta myös vaiheeni Marimekossa ja Arabiassa ovat vaikuttaneet siihen, millaisia nykyiset tuotteeni ovat. Kaikki liittyy lopulta kaikkeen.

Käsityön jälki tekee jokaisesta Ishimoton muovaamasta keramiikkaesineestä ainutlaatuisen sekä hänelle itselleen että esineen käyttäjälle. Keramiikan lisäksi Ishimoto myy lautasliinoja ja tenuguita, käsipyyhkeitä. Eikä Ishimoton aktiivisuus pääty siihen: keväällä ja kesällä hän oli järjestämässä Takamatsun taidemuseossa suomalaisen muotoilun näyttelyä ja festivaalia.

Suomi ei siis ole taakse jäänyttä elämää, vaikka Fujiwo Ishimoto onkin juurtunut syvälle kotiseutunsa maaperään.

Teoskuvat: A-lehtien kuva-arkisto ja Bukowskis