Maku

Tätä ruokaa Enni Rukajärvi kaipaa Suomesta: "Äidin poronkäristys on parasta" – Nappaa resepti

Tätä ruokaa Enni Rukajärvi kaipaa Suomesta: "Äidin poronkäristys on parasta" – Nappaa resepti
Kun lumilautalija Enni Rukajärvi tulee käymään Suomessa, hän pyytää äitiään tekemään aina poronkäristystä. Murean lihan salaisuus on valurautapannu. Ota lumilautailijan suosikkiruoan ohje talteen.

Lumilautailija Enni Rukajärvi viettää suurimman osan vuodesta ulkomailla kisoissa ja leireillä, joten eri ruokakulttuurit ovat tulleet tutuiksi. Suomalaisista ruoista hän kaipaa maailmalla eniten äitinsä Marja-Leenan tekemää poronkäristystä, sillä poroa on hankala löytää muualta.

– Kun menen vanhempien luokse Kuusamoon, äiti tietää tehdä pöytään valmiiksi poronkäristystä, puolukoita, perunamuusia ja suolakurkkuja, Rukajärvi kertoo.

Ruoanlaitosta kiinnostunut lumilautailija opetteli hiljattain poronkäristyksen valmistuksen myös itse.

– Aluksi liha jäi haaleanväriseksi, sitkeäksi ja vetiseksi. Äiti vinkkasi, että hyvä valurautapannu on onnistumisen salaisuus. Sillä lihan saa paistettua mureaksi ja maukkaaksi.

Vaikka poronkäristys on kuulunut lapsesta asti Rukajärven suosikkiruokiin, syö ja kokkaa hän nykyään pääosin kasvisruokaa ja kalaa. Siihen ovat vaikuttaneet ilmastosyyt, ekologisuus ja kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan. Rukajärvelle on tärkeää, että ruoka on puhtaasta luonnosta ja lähellä tuotettua.

– Harjoittelen paljon Yhdysvalloissa, ja siellä liha on monesti kasvatettu hormoneilla. Lapsuudenkodissani Kuusamossa on viljelty kasvikset itse, kalastettu kalat lähijärvestä ja poimittu mustikat viereisestä metsästä.

Kotimaisen kuhan, siian ja ahvenen lisäksi huippu-urheilija suosii vokkeja ja curryruokia, jotka hän kokkaa kasviksista, pavuista, nuudeleista, kaurakermasta ja currytahnasta. Kasviksi valikoituu paprikaa ja porkkanaa, joskus myös kesäkurpitsaa ja kukkakaalia.

Enni Rukajärven äidin poronkäristys

Resepti: Marja-Leena Rukajärvi

4 annosta

40 minuuttia

  • 500 g hyvää poron lihaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 100 g voita
  • 1 dl vettä
  • 1 1/2–2 tl hienoa merisuolaa

Tee näin:

  1. Kuumenna valurautainen pata tai paistinpannu hyvin. Kaada öljy kuumenemaan pannulle.
  2. Lisää puolet voista ja lihaa vähitellen, jotta lämpö pysyy riittävänä. Ruskista lihat napakasti. Lisää loppu voi ja ruskista vielä hetki.
  3. Sekoita vesi ja suola. Kaada vesiseos käristykseen ja vähennä lämpöä. Hauduta kannen alla kypsäksi, noin 30 minuuttia. Sekoita välillä ja katso, että liha ei kuivu.
  4. Tarkista kypsyys, sillä vasan liha kypsyy nopeasti. Aikuinen poro vaatii pidemmän haudutuksen. Tarjoa poronkäristys perunamuusin, suolakurkkujen ja puolukoiden kanssa.

Enni Rukajärven kuva: Krister Majander

Julkaistu: 19.2.2020
2 kommenttia