Parikymmentä vuotta sitten turkulaiset Piia ja Timo Helenius haaveilivat isosta talosta meren rannalla. Neliöitäkin piti olla runsaasti, jotta saman katon alle mahtuisi oman kodin lisäksi tilat Piian yritystoiminnalle. Antiikkia keräillyt ja välittänyt pariskunta sai asiakkaaltaan vinkin Paraisilla sijaitsevasta vanhasta Domarbyn kyläkoulusta. Ensimmäinen vierailu vuonna 1896 rakennetussa koulussa vakuutti Piian ja Timon siitä, että he olivat vihdoin löytäneet etsimänsä.

– 350-neliöinen talo oli meille riittävän suuri, mutta se oli valtavan huonossa kunnossa. Siitä huolimatta innostuimme talosta ja näimme siinä olevat mahdollisuudet, Piia muistelee.

Pariskunta voitti Paraisten kaupungin järjestämän tarjouskilpailun ja sai avaimet uuteen kotiin joulukuun lopussa vuonna 2001.

Muuttokuorma Paraisille kannettiin heti alkuvuonna. Perhe halusi oppia tuntemaan taloa ja sen välittämiä tunnelmia ennen isojen muutoksien tekemistä. Alusta asti oli selvää, että remontista tulisi mittava ja että sitä tehtäisiin huone kerrallaan. Kaikki aiempien vuosikymmenien remonteissa tehdyt epäkurantit materiaalivalinnat piti poistaa. Esimerkiksi lastu- ja eristyslevyt eivät kuulu yli 100 vuotta vanhan talon alkuperäisiin rakennusmateriaaleihin. Tavoitteena oli palauttaa talo 1900-luvun alkupuolen tunnelmaan. Kunnianhimoisena ajatuksena oli tehdä remontti mahdollisimman ekologisesti ja aidosti vanhoja rakennusmateriaaleja hyödyntäen.

Piia ja Timo eivät ole ostaneet taloonsa juurikaan uutta tai sellaisia materiaaleja, jotka eivät sinne alun perin ole kuuluneet. Heleniukset hankkivat lähes kaikki rakennusmateriaalit purettavista taloista Varsinais-Suomen alueelta, joista he saivat vinkkejä sanomalehtien ilmoituksista ja ystäviensä kautta.

– Kiertelimme ensimmäiset vuodet lukuisia purkutaloja ja pelastimme niistä ikkunoita, peiliovia, listoja, kattotiiliä, lavuaareja, kahvoja ja heloja, Piia kertaa.

Parin mukaan tarttui myös lattialankkuja ja puupaneelia. Erään talon aulasta löytyi niin upean värinen sininen seinä, että sekin kotiutettiin Paraisille – tosin purettuna.

– Seinä on yksi hulluimmista löydöistämme. Se asennettiin lopulta talon toiselle sisäänkäynnille. Kylmiöt sijoitettiin seinän taakse, Piia kertoo.

Heleniukset lähtivät valtavaan remonttiin vailla mitään kokemusta vanhojen talojen kunnostamisesta. He perehtyivät tarkasti talon historiaan ja siihen, millaisista materiaaleista se oli aikanaan rakennettu. He tutkivat myös talosta otettuja vanhoja valokuvia ja kylään jopa kutsuttiin koulussa aiemmin vierailleita kuntalaisia. Talotohtori Panu Kailan kirjat toimivat usein Piian ja Timon iltalukemisena.

Vaikka pariskunnalla ei ollut liiammin aikaisempaa remonttikokemusta, heillä oli tietotaitoa vanhojen tavaroiden entisöimisestä.

– Olemme aina olleet kiinnostuneita vanhan kunnostamisesta ja siksi suhtauduimme urakkaan maalaisjärjellä. Otimme tulevat haasteet vastaan innostunein mielin. Emme ole koskaan pelänneet työntekoa, Piia miettii.

Remontin edetessä vastaan tuli myös yllätyksiä. Yksi ikävimmistä paljastui lattioiden alta. Lahottajasienen tuhojen vuoksi muutaman huoneen lattiat ja osa hirsiseinistä oli uusittava rossipohjarakennetta myöden. Myös alustassa olevat ja ilmanvaihdon kannalta tärkeät kissanluukut oli muurattu umpeen. Samoin oli tehty tulisijoille. Piia ja Timo piikkasivat muuraukset auki, mutta oikeiden hormien ja peltien yhdistäminen uuneihin vaati parilta omanlaista salapoliisityötä.

Yksi hienoimmista yllätyksistä löytyi keittiöstä.

– Koputtelimme muurattua seinää ja yhtäkkiä kuulimme onton äänen. Oli ihan mahtavaa, että seinän takaa löytyi umpeen muurattu leivinuuni, johon mahtui metrin mittainen klapi, Piia kertoo.

Alusta asti oli selvää, että talon alakertaan sijoitetaan julkiset tilat Piian kokouksiin ja juhliin keskittyvälle yritystoiminnalle. Yläkerta haluttiin rauhoittaa perheen omaksi kodiksi. Silti sekin remontoitiin yhtä intohimoisesti ja samoja periaatteita noudattaen kuin alakertakin. Yksityisen yläkerran lisäksi alakerrassa sijaitseva hulppea keittiö on vain perheen käytössä.

Talon julkinen puoli suunniteltiin viranomaismääräykset huomioiden, joista yksi esimerkki on inva-wc. Sekin myötäilee talon alkuperäistä henkeä.

Pariskunnan vapaa-aika kului pitkälti remonttihommissa. Apuna oli aina silloin tällöin myös sukulaisia ja alan ammattilaisia. Timo teki samaan aikaan palkkatöitä, mikä toi projektiin omat haasteensa.

Pääasiassa hommia paiskittiin koululla kaikki illat, yöt, viikonloput ja lomat. Viiden remonttivuoden jälkeen talo oli viimein valmis vastaanottamaan Piian ensimmäiset asiakkaat.

– Välillä iski kyllä epätoivo, vaikka remontti sujuikin aikamoisessa flow-tilassa. Luovuttaminen ei ollut missään vaiheessa vaihtoehtona, Piia muistelee.

Nyt 20 vuotta myöhemmin kaikki isoimmat jutut ovat valmiita. Kyläkoulun remontoimisen jälkeen Piia ja Timo ovat rakentaneet tontille useampia erillisrakennuksia. Ne kaikki on tehty ekologisesti ja vanhoja rakennusmateriaaleja hyödyntäen. Vuonna 2008 valmistui rantahuvila ja vuotta myöhemmin maailman ensimmäinen keluva savusauna. Se on erikoisuus, joka kiinnostaa erityisesti Piian kansainvälisiä vieraita. Lisäksi tontilla on majoitusrakennus Villa Aallotar, jonka lasiverannan ikkunat ovat Turun yliopiston vanhat ja peräisin 1800-luvun lopulta.

– Olemme tyytyväisiä ratkaisuihimme. Olemme valintojemme takana emmekä tekisi nyt yhtään asiaa toisin, Piia hymyilee.