Avotakka

Danila käyttää sisustamiseen 15–20 tuntia viikossa: ”Joku ostaa laukkuja, toinen käy ulkomailla, minä ostan valaisimia ja tuoleja”


Danila Yönsini, 30, laskee sisustamisen harrastuksekseen. Kaunis koti Pirkkalassa on monelle tuttu hänen suositulta Instagram-tililtään. Sitä moni ei tiedä, kuinka paljon työtä kauniit kuvat vaativat.

”Kotimme on uudehko asumisoikeusasunto, jossa on noin 73 neliötä. Meillä on aina ollut kivannäköistä, mutta en ole aina laittanut kotia yhtä suurella ajatuksella. Alkuvuodesta 2018 ja viime kesänä sisustaminen muodostui minulle tärkeäksi, kun jäin sairauslomalle yliopistolta. Kasvatustieteen maisterin opintoni ovat gradua vaille valmiit, ja tarkoitukseni on saattaa ne vielä joskus päätökseen.

Kun viettää kotona paljon aikaa, on eri tavalla tärkeää, että koti kuvastaa omaa luonnetta ja on viihtyisä. Aluksi kotini oli mustavalkoinen, sillä se oli muotia, mutta vähitellen meille alkoi tulla maanläheisiä sävyjä. Maalasin ensin eteisen hiekanväriseksi. Lämpimät sävyt selkeästi kuuluivat juuri tähän asuntoon.

Olohuoneen asetelmat vaihtuvat.

Olen aika impulsiivinen sisustaja, ja joskus tulee ostettua jotain, joka ei sitten olekaan omannäköinen tai ei sovi sille suunniteltuun tilaan. Ostan, palautan ja myyn eteenpäin sellaiset, jotka eivät olekaan minun juttuni. Pidän vain sellaiset, joista tykkään sataprosenttisesti. En ole minimalisti mutten omista yhtään hällä väliä -esinettäkään.

Sisustushankintani teen lähes yksinomaan netistä. Suomalaisista verkkokaupoista käytän Finnish Design Shopia ja Stockmannia, mutta aina, kun se on mahdollista, yritän ostaa haluamani suoraan valmistajalta, ilman välikäsiä. On vaikea sanoa, paljonko käytän rahaa sisustamiseen. Jossain kuussa saatan käyttää nelinumeroisen summan yhteen tuoliin, ja sitten voi kulua kuukausia niin, että ostoskoriin päätyy vain muutama piensisustustuote.

Olen oppinut itsestäni sen, että kun isken silmäni johonkin tiettyyn tuotteeseen, en voi korvata sitä millään samantyylisellä. Toimiva strategia on ollut säästää ja odottaa, tai jos kyseessä on jokin täysin epärealistinen haave, kirjoittaa se ylös ”Sitten kun voitan lotossa” -listalle.

Nyt Danila petaa lämpimän ruskeilla sävyillä.

Minulla on kallis maku, mutta toisaalta design­hankinnat ovat myös sijoituksia: vaikka niillä on iso hintalappu, ne kestävät kulutusta ja aikaa. Niille löytyy myös aina helposti uusi koti. Se on minulle tärkeää.

Lasken sisustamisen myös harrastukseksi. Joku ostaa laukkuja, toinen käy ulkomailla, minä ostan valaisimia ja tuoleja. Totuus on se, että minulla kiertää sisustushankinnoissa koko ajan sama summa rahaa. En pystyisi yhtäkkiä ostamaan jotain, ellen myisi saman verran pois.

Välillä pitää hillitä itseään hankkimasta uusia valaisimia ja muistuttaa itseään siitä, että kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa.

Designiltaan minua miellyttävät eniten tanskalaisten suunnittelijoiden tuotteet. Lempimerkkejäni ovat muun muassa Gubi, Fritz Hansen ja Carl Hansen & Son. Toki meillä on myös suomalaisten suunnittelijoiden ja valmistajien tuotteita. Esimerkiksi Hakolan sohvamme käy siihen samaan estetiikkaan.

Valaisimet ovat ehdottomasti suurin heikkouteni. Niitä vaihtelen paljon. Valaisimet ovat minulle funktionaalista taidetta, ja tavallaan keräilen niitä. Olohuoneessani on tällä hetkellä viisi valaisinta, eikä huone ole kovin iso. Välillä pitää hillitä itseään hankkimasta uusia valaisimia ja muistuttaa itseään siitä, että kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa. Meillä olisi varmasti seinät ja katot valaisimia täynnä, jos en aika ajoin saisi puhuttua itselleni järkeä.

Käytän sisustamiseen viikossa vähintään 15–20 tuntia. Suurin osa ajasta menee selailuun ja tutkimiseen. Jos esimerkiksi olen hankkimassa uutta pöytää, käytän vaihtoehtojen tutkailuun todella paljon aikaa. Tykkään myös järjestellä ja vaihdella esineiden paikkoja. Kun mies tulee töistä kotiin, hän ihmettelee, että onpa täällä erinäköistä. Mieheni sisustusmaku istuu hyvin yksiin oman makuni kanssa. Kysyn mieheltä mielipidettä suurista hankinnoista, sillä onhan tämä hänenkin kotinsa.

Danilan perheen keittiössä on String-hylly.

Olen tarkka siitä, että meillä on siistiä, ja neljä­vuotias tyttäreni vaikuttaa olevan samanlainen. Sisustan hänen huonettaan mielelläni ja kysyn usein hänen mielipidettään. Välillä hänen ajatuksiaan joutuu hieman suodattamaan, ihan kaikki kun ei voi olla pinkkiä. Kun tapetoin hänen huoneensa seinän Photowallin Ivy-tapetilla, hän oli todella onnellinen ja jaksoi viikon ajan, joka ilta, kiittää minua hienosta tapetista. Kyllä nelivuotiaskin osaa arvostaa.

Saan toisinaan tyttäreni huoneesta kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Ihmisten mielestä se on liian siisti. Eihän se huone aina ole niin kuin kuvissa, mutta tyt­täreni on tarkka järjestyksestä, ylpeä huoneestaan ja korjaa aina lelut itse pois. Kritiikkiä saan välillä myös puuleluista. Yritän olla ostamatta muovikrääsää ja trendileluja, joilla jaksetaan leikkiä vain pari päivää.

Tytär saa vaikuttaa huoneensa sisustukseen.

Minulla on ihania ja aktiivisia seuraajia Insta­gramissa. Sisustustyylini jakaa mielipiteitä, sillä se on vahvasti omannäköiseni eikä ainakaan hajuton ja mauton. Kauniita koteja on erilaisia, eikä mielipideasioista kannata kiistellä.

Suurin sisustushaaveeni on oma asunto. Unelmani on 1900-luvun alkupuoliskon kivikerrostalon läpitalonasunto, jossa olisi vajaat sata neliötä, alkuperäiset paksut patterit ja leveät ikkunalaudat. Tekisin siitä vähitellen omannäköisen enkä varmasti muuttaisi sieltä ikinä pois. Elämä ei mene aina niin kuin on suunnitellut, ja joskus näiden haaveiden toteutumisessa menee vähän ajateltua kauemmin.”

Kuvat Danila Yönsini. Danilan kotikuvia löydät Instagram-tililtä @indivisualstyle.

Julkaistu: 5.11.2019