Alkuvaiheessa bonsaipuut koettelivat turkulaisen Mikael Nybergin kärsivällisyyttä, vaikka harrastuksen oli tarkoitus tuoda mielenrauhaa.

– Minulla oli liian vähän kasveja. Halusin koko ajan leikata, nyplätä ja vääntää niitä. Ja sitten tuli uhreja.

Ongelma on sittemmin poistunut. Nykyään Mikaelilla on kuutisenkymmentä eri kasvuvaiheessa olevaa bonsaita. Niiden hoitamisessa riittää tarpeeksi tekemistä, ja puut ehtivät toipua erilaisista käsittelyistään. Valtaosa bonsaista on puutarhakasveina tuttuja puuvartisia lajeja, hanhikkeja, lehtikuusia, marjakuusia ja vuorijalavia. Niiden lisäksi Mikael kasvattaa myös sisäbonsaita, kuten limoviikunoita ja tuoksupelargoneja, jotka pääsevät kesäisin pihalle ulkoilemaan.

Mikael kertoo myös tulleensa sinuiksi harrastuksen vaatiman kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden kanssa.

– Olen oppinut nauttimaan matkasta, puiden hitaasta kehityksestä, enkä vain lopputuloksesta. Suunnittelen kasvatusta 5–10 vuoden aikajänteellä.

Ruukuissa kasvavien puiden seuraamista ja hoitamista Mikael kuvailee meditatiiviseksi ja turvalliseksi aamu- ja iltarutiiniksi. Pihakoivujen katveessa olevien puiden parissa viivähtää helposti tovi jos toinenkin, kun Mikael seuraa hoitotoimien vaikutuksia ja miettii tulevia leikkauksia ja taivutuksia.

– Bonsain kasvatus on vuoropuhelua kasvin kanssa. Puu näyttää itse, millainen siitä tulee. Jos runko on valmiiksi mutkalla, taivutan sitä vain lisää.

Bonsaiden kasvatuksessa yhdistyy monta Mikaelia kiehtovaa asiaa, kuten käsillä tekeminen, uuden oppiminen ja teknisyys.

– Puun juurien käsittely vaatii opettelua ja langoitus sorminäppäryyttä. Latvuksen kelotuksessa on käytössä kaiken maailman meisselit ja sähkötyökalut.

Kovia kokenut ja ankarissa oloissa kasvanut ja rungoltaan usean sentin paksuinen puu tai pensas sopii Mikaelin mielestä parhaiten kauniin bonsaipuun kasvatukseen. Suorarunkoisista taimista poiketen niissä on usein hienoja yksityiskohtia, kuten luonteikas ja paksu runko, kaarnaa, paksut pintajuuret tai onkalo rungossa.

– Runkoa voi kovertaa itsekin, mutta hienoimmat koukerot ja onkalot ovat tällaisia luonnon muovaamia, Mikael sanoo esitellessään kallion kolosta mökiltään löytämäänsä vajaan metrin korkuista mäntyä.

Kasvin hyvinvointi on bonsain kasvatuksessa aina etusijalla, ja siksi taimiksi valitaan vain terveitä ja vahvoja, työstämistä kestäviä yksilöitä. Mikael aloittaa uuden bonsaipuun kasvattamisen antamalla sen vankistaa runkoaan muovisessa kasvatusruukussa kolme vuotta. Sen jälkeen hän lyhentää useimpia lehtipuita- ja pensaita rankalta vaikuttavalla käsittelyllä: pätkäisemällä rungot poikki. Tapitus pienentää kasvin ja saa sen haaroittumaan.

– Toisin kuin Japanissa, meillä länsimaissa bonsaita muotoillaan aika lailla vapaasti.

Kasvatuksessa Mikael haluaa kuitenkin noudattaa joitakin japanilaisia perussääntöjä luodakseen harmonisen ja sopusuhtaisen bonsain. Hän leikkaa oksia niin, että niillä on tilaa ympärillään ja ne voivat kasvaa ilmavasti. Jos bonsaita on tarkoitus katsoa tietystä suunnasta, oksat eivät saa kasvaa katsojaa kohti. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että kasvi muistuttaa vanhaa ja uurteista puuta.

– Bonsaipuun kasvatus tähtää siihen, että runko on alhaalta paksu ja kapenee liioitellun nopeasti vanhan puun tapaan. Lisäksi puulla pitää olla pintajuuret, Mikael selittää.

Jokaisella vuodenajalla on Mikaelin mielestä oma viehätyksensä bonsaiharrastuksessa. Ruska-aikaan hienoja ovat okrankeltaiset lehtikuuset ja oranssina hehkuvat japaninvaahterat. Paljas talviaika taas korostaa lehtipuiden siluettia ja oksiston yksityiskohtia.

Silmujen puhkeamisen aikaa Mikael kuvailee maagisen kauniiksi, mutta myös talvehtimisen kannalta jännittäväksi. Loppukeväällä hyvään kasvuun lähtevät puut saavatkin Mikaelin huokaisemaan helpotuksesta ja ihailemaan kasvien heleänvihreää lehdistöä. Touko-kesäkuun vaihteessa lehdet ovat vielä pieniä ja keskenkasvuisia ja sopusoinnussa rungon ja latvuksen kanssa.

– Metsävaahtera ja hevoskastanja ovat kevätkesällä kauneimmillaan. Ne kasvattavat myöhemmin jättikokoiset lehdet, joita on vaikea saada pienenemään.

Toista ääripäätä edustaa pensashanhikki. Sillä on valmiiksi pikkuinen lehti, joka myös pienenee bonsairuukussa nopeasti.

– Hanhikki kestää kovaa rääkkiä ja kehittyy nopeasti kauniiksi. Lämmin suositus hanhikille!

Voit muotoilla bonsain mistä tahansa pensaasta ja puusta. Harjoittele kasvatusta kovia otteita sietävillä lajeilla, kuten lehtikuusella, pensashanhikilla ja tuijalla.

Saat nopeimmin iäkkään oloisen bonsain valmiiksi vänkyräisestä, paksurunkoisesta taimesta tai juurineen maasta nostetusta kasvista.

Kasvin ottaminen luonnosta vaatii maanomistajan luvan. Istuta taimi ensimmäisiksi vuosiksi isoon ruukkuun tai maahan, jossa sen runko vankistuu nopeammin kuin bonsairuukussa. Pienennä sen jälkeen kasvia reippaasti leikkaamalla.

Leikkaa mahla- ja kumivuotoiset puut, kuten koivut ja vaahterat, syksyllä lehtien pudottua. Muita kasveja voit leikata keväällä ennen lehtien puhkeamista, voimakaskasvuisia yksilöitä myös keskikesällä.

Aloita ulkona talvehtivien kasvien kastelu maalis-huhtikuussa kasvualustan sulettua. Touko- syyskuussa bonsaipuita on kasteltava miltei päivittäin, helteellä jopa 2–3 kertaa päivässä.

Talveta kestävät lajit ulkona upottamalla niiden ruukku maahan ja peittämällä juuristo puiden lehdillä tai hakkeella. Ruukun voi myös laittaa kylmälavaan. Japaninvaahtera ja muut arat lajit on syytä talvettaa viileässä. Noin 0–+4-asteisessa tilassa puut vaativat yleensä kastelua 1–2 kertaa kuussa.

Sekoita bonsaiden kasvualusta hohka- ja laavakivestä sekä akadama- savirouheesta. Havukasveilla sekoitussuhde on 1:1:1, lehtipuilla 1:1:2(–3). Hohka- ja laavakivi tuovat kasvualustaan ilmavuutta, japanilainen akadama edistää hennon ja tiiviin juuriston kasvua ja kasvin vedenottoa. Lannoitukseen sopii pitkävaikutteinen bonsairavinne. Kasvien taivuttamiseen ja leikkaamiseen voit käyttää eripaksuisia alumiinilankoja, oksavahoja, hohtimia ja saksia.

Pieni ruukku hillitsee taimen kasvua ja pienentää lehtien kokoa. Jätä ruukutuksessa ylimmät juuret ruukun pinnalle luomaan vaikutelmaa vanhasta puusta.

Limoviikuna kannattaa ruukuttaa kahden vuoden välein. Poista kaikki kasvualusta ja pienennä kasvin juuristoa reippaasti, sillä limoviikuna kestää kovaakin käsittelyä. Havukasveilla ruukutusväli on 3–8 vuotta, lehtipuilla 2–5 vuotta. Puisilla syömäpuikoilla saa kätevästi lisättyä kasvualustaa kaikkialle juuriston ympärille niin, ettei ruukkuun jää juuria kuivattavia ilmataskuja.

Aloita taivuttaminen rungosta ja isoista pääoksista. Tarvitset siihen 1–3 rinnakkain kulkevaa lankaa, jotka jätetään paikalleen kuukaudeksi tai jopa useaksi vuodeksi. Sidoksen voi poistaa, kun oksa on taipunut toivottuun asentoon. Liian raju taivutus saa puuaineksen murtumaan. Raffia eli viskoosi­niini suojaa männyn kuorta vauriolta. Kuvassa sen hätävarana toimii kasvuharso.

Taivuta versot ja ohuet oksat haluttuun suuntaan ohuella langalla. Poista sidokset juuri ennen kuin lanka alkaa pureutua kaarnaan tai kuoreen. Kasvua ohjataan haluttuun suuntaan myös leikkauksilla.

Muotoile latvus katkaisemalla verso toivottuun suuntaan osoittavan silmun yläpuolelta. Typistä uusia versoja juhannuksen tienoilla, jotta ne haaroittuvat. Kuvassa pensashanhikki.

Kuivunut latvus saa havukasvin näyttämään iäkkäältä. Revi ja uurra katajan kuorta, jotta latva kuivettuu. Muista, että havukasvit kestävät vuoden aikana vain yhden ison toimenpiteen: leikkaamisen, ruukutuksen, rajun taivutuksen tai kelottamisen.