Avotakka

Boman vei kestäviä laatukalusteita ja suomalaista käsityötä maailman salonkeihin – tutustu unohdetun huonekalutehtaan tarinaan

Boman vei kestäviä laatukalusteita ja suomalaista käsityötä maailman salonkeihin – tutustu unohdetun huonekalutehtaan tarinaan
Boman oli turkulainen huonekaluvalmistaja, joka tunnettiin huipputaitavista puusepistään. Yrityksen tuotanto kelpasikin niin keisariajan venäläisille ylimyksille, itsenäisen Suomen edustusrakennuksiin kuin porvariskoteihin.
Julkaistu: 20.5.2022

Bomanin puusepänliike sai alkunsa vuonna 1871, kun Nikolai Boman (1845–1923) perusti Turkuun 26-vuotiaana omaa nimeään kantavan N. Bomanin puusepänverstaan (myöhemmin Bomanin Höyrypuusepäntehtaan). Sitä ennen hän oli viettänyt yhdeksän vuotta kisällinkierroksella Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa ja suorittanut puuseppämestarin tutkinnon. Hän tunsi huonekalu­valmistuksen perinteet ja uusimmat menetelmät.

Boman opittiin pian tuntemaan taitavana valmistajana, joka hallitsi vaativimmatkin puusepäntyöt. Se teki yhteistyötä aikansa johtavien arkkitehtien ja muotoilijoiden kanssa, ja yrityksellä oli oma piirustuskonttori 1800-luvun lopulta lähtien. Yritys valmisti puusta niin huonekaluja kuin rakennuspuusepän tarvikkeita kuten ovia, ikkunoita ja porraskaiteita.

Tuotanto oli järjestetty ajan uusimpien menetelmien mukaan. Bomanilla oli esimerkiksi ensimmäisten joukossa höyryvoimalla toimivat koneet. Laatua parannettiin myös palkkaamalla ammattilaisia ulkomailta. Bomanin tuotantomäärät kasvoivat, ja se nousi jo 1800-luvun lopulla Suomen suurimmaksi huonekaluvalmistajaksi.

Näkyvä puurunko korostaa lukuisten Bomanin huonekalujen eleganssia. Kuvassa ylinnä oleva sohva on 1940-luvulta. Samalta ajalta olevassa nojatuolissa näkyy, miten myös kalusteiden takaosaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Alin tuoli on osoitus 1930-luvun modernistisista kokeiluista: Carl-Johan Bomanin Joustava-tuoli, joka on muotoon puristettua vaneria ja taivutettua koivua.

Suurimmillaan Bomanin tuotanto oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Sillä oli Turun lisäksi tehdas Kuopiossa ja oma ”huone­kalunäyttely” Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Niissä myytiin omien tuotteiden lisäksi muutakin sisustustavaraa, ja ne olivat aikansa näyttävimpiä sisustusliikkeitä Suomessa.

Lisäksi iso osa tuotannosta, parhaimmillaan 80 prosenttia, meni vientiin. Sitä varten oli myymälät ja suunnittelukonttorit Pietarissa sekä Moskovassa.

– Boman tunnettiin huipputaitavista puusepistä, jotka hallitsivat loisteliaiden moniosaisten tyylihuone­kalustojen valmistamisen. Niitä ostivat keisariajan hienostopiirit ja niitä meni Venäjän isoihin rakennuskohteisiin kuten loistohotelleihin, teattereihin, pankkeihin ja palatseihin, kuvailee Bomanista väitöskirjan Laatuhuonekaluja koteihin (2021) tehnyt tutkija Maija Mäkikalli.

Carl-Johan Bomanin 1940-luvun kampauspöytään kuuluu hieno kolmiosainen peili.

Huippuaikoina yrityksellä oli lähes 450 työntekijää. Ensimmäinen maailmansota ja vallankumous tyrehdyttivät viennin Venäjälle ja sotkivat uudet, lupaavat kalustetoimitukset muualle Eurooppaan. Esimerkiksi Serbian kuninkaanlinnan kalusteet jäivät suunnitteluasteelle, mutta Bucharin emiirin palatsin kalusteet sentään ennätettiin toimittaa.

Maailmanmullistusten vuoksi liiketoimintoja oli supistettava. 1920-luvulla Boman oli yhä edelleen Suomen suurimpien huonekalutehtaiden joukossa, mutta työntekijöitä oli enää satakunta.

Serbian kuninkaan kalusteet jäivät suunnitteluasteelle, mutta Bucharin emiiri sai omansa.

Venäjän kaupan tyrehdyttyä Bomanin oli löydettävä toiminnalleen uusi suunta. 1920- ja 1930-luvulla se suuntasi katseensa kotimaan markkinoille ja kasvavan keskiluokan tarpeisiin. Lisäksi Boman sisusti itsenäistyneen Suomen loisteliaita edustustiloja.

Yrityksen johtoon astui Nikolai Bomanin kuoleman (1923) jälkeen hänen lapsensa. Toimitusjohtajana ja piirustuskonttorin johtajana toimi Berliinissä huonekalusuunnittelua opiskellut Carl-Johan Boman (1883–1969). Myös hänen veljensä Fritiof (1878–1924), Sigurd (1879–1929) ja Paul Boman (1885–1952) olivat mukana perheyrityksen johtotehtävissä.

Ajat olivat muutenkin muuttumassa. 1920- ja 1930-luvulla teollinen sarjatuotanto haastoi käsityön, johon Bomanin toiminta oli perustunut. Kodit kalustettiin yhä useammin valmiskalusteilla, joita tehokkaasti järjestetyt puusepäntehtaat valmistivat teollisena sarjatyönä.

– Vaikka toimitusjohtaja Carl-Johan Boman oli kiinnostunut tuotannon rationalisoinnista ja patentoi huonekaluinnovaatioitaan, tuotanto perustui maailmansotien välisellä ajalla edelleen taitavien puuseppien osaamiseen ja hyvin arvokkaisiin materiaaleihin. Ehkä yrityksen pitkistä puuseppäperinteistä haluttiin pitää kiinni, pohtii Maija Mäkikalli.

Rottinkipunos keventää Carl-Johan Bomanin nojatuolin olemusta.

Bomanilla reagoitiin maun muutoksiin. Mallistoa uudistettiin Carl-Johan Bomanin johdolla maltillisen moderniksi, jotta se miellytti professoreiden, lääkäreiden, juristien, virkamiesten ja muun keskiluokan makua.

Kokeillakseen edullista sarjatuotantoa Boman perusti vuonna 1924 uuden tytäryhtiön Huonekalutaide Oy:n, joka keskittyi ”halpahintaisiin” joka kodin kalusteisiin. Yritys kaatui 1930-luvun alun lamakauteen ja lopetettiin vuonna 1931.

1920-luvulta alkaen teollinen sarjatuotanto haastoi käsityön, johon Bomanin toiminta oli perustunut.

Kaikki eivät Bomanin puuseppäsuvussa olleet yhtä mieltä uudistusten tarpeellisuudesta. Veljesten välille syntyneet tyyliristiriidat johtivat lopulta siihen, että Carl-Johan hankki koko yrityksen omistukseensa vuonna 1934. Paul Boman erkaantui perheyrityksestä ja perusti vuonna 1936 oman Oy Paul Boman Ab:n, joka keskittyi pääasiassa tyylihuonekaluihin.

1930-luvulla Bomanin uudistuneita, hienostuneen moderneja vakiomalleja suunnittelivat aikakauden muutkin muotoilijat kuten Lisa Johansson-Pape (1907–1989), Gunnel Nyman (1909–1948) sekä Maija Taimi (1915–1991) ja Tuja Kirkkala.

– Bomanin kanssa yhteistyötä tehneitä arkkitehteja ja muotoilijoita ei välttämättä tiedetä, sillä tehtaan arkistot paloivat sotavuosina. Säilyneissä dokumenteissa on hajanaisesti tietoja suunnittelijoista, kertoo Mäkikalli.

Sulavalinjaisuus on ominaista Gunnel Nymanin 1940-luvun kalusteille, kuten näille pikkutuoleille.

Mallistossa korostuivat moderniin elämäntapaan sopivat uutuustuotteet, kuten kampauspöydät ja laiskanlinnat. Linjakas esimerkki on Carl-Johan Bomanin suunnittelema makuuhuoneen kalustokokonaisuus Grace vuodelta 1947.

Vakiomallit olivat esillä myymälöissä, mutta niitä muokattiin asiakkaiden toiveiden mukaan. Laatuajattelukin säilyi modernista ilmeestä huolimatta: materiaaleissa oli tropiikin jalopuita ja esineissä käsityötä vaativia intarsiaupotuksia.

Vieläkin loisteliaampaa osaa tuotannosta edustivat julkisiin edustustiloihin 1920- ja 1930-luvulla valmistetut kalusteet.

– Bomanin puusepät tekivät Suomen itsenäistymisen jälkeen kalusteita nuoren tasavallan taloudellisen, valtiollisen ja kulttuurisen eliitin tiloihin. Boman valmisti huonekaluja esimerkiksi presidentin kesäasuntoon Kultarantaan, pääministerin virka-asuntoon, lukuisiin Suomen suurlähetystöihin, Sibeliusten Ainolaan ja tupakkatehtailija Rettigin palatsiin Turkuun. Se oli mukana maailmannäyttelyissä ja sai Ruotsin kuninkuninkaallisen hovihankkijan tittelinkin vuonna 1925, kertoo Maija Mäkikalli.

Carin Bryggmanin 1950-luvun nojatuoli (vas.) edustaa laadukasta suomalaista modernismia. Carl-Johan Bomanin 1940-luvun nojatuolien nimi on London.

Sodan syttyminen katkaisi Bomanin uudistusvaiheen: tehdasrakennus tuhoutui pommitusten sytyttämässä tulipalossa vuonna 1941. Sodan jälkeen Boman rakensi uudet tuotantotilat, ja myöhemmin 1950-luvun alussa sinne rakennettiin myös sarjatuotanto-osasto. Työntekijöitä oli tässä vaiheessa enää joitakin kymmeniä.

Jälleenrakennuskaudella 1940- ja 1950-luvulla tuotesuunnittelussa keskityttiin pienten kotien kalustamiseen.

– Tärkeitä tuotteita olivat kevyet nojatuolit sekä vuodesohva. Vaikka aika muuttui, Bomanilla tehtiin edelleen huonekaluja, jotka kestivät sukupolvelta toiselle, sanoo Maija Mäkikalli.

Carl-Johan Bomanin nojatuoli (vas.) on näyte yrityksen 1930-luvun lopun tuotannosta. Gunnel Nymanin kurvikkaat nojatuolit ovat kuuluneet Suomen Etelä-Amerikan linjan toimitusjohtajalle Lars Lindblomille.
Veistoskoristelu Marianne Boman-Schleutkerin 1950-luvun baarikaapissa kertoo omalta osaltaan tuotannon korkeasta tasosta.

Muotoilussa Boman omaksui ajalle tyypillisen pehmeän modernismin linjan. Kalusteiden suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota käytännöllisiin, tilaa säästäviin ja monikäyttöisiin kalusteisiin. Hyvä esimerkki tästä on Carl-Johan Bomanin muotoilema kahteen eri istuinasentoon säädettävä Twilling-tuoli, joka sai vuonna 1951 hopeamitalin Milanon triennaalissa.

Carl-Johanin lisäksi tuotteita suunnitteli hänen sisustusarkkitehdiksi opiskellut tyttärensä Marianne Boman-Schleutker (1925–2010), ja yritys toteutti myös sisustusarkkitehti Carin Bryggmanin malleja.

Juuri, kun tehdas oli saatu viilattua sarjatuotantoa varten ja mallistokin uudistettua ajankohtaiseksi, 72-vuotias Carl-Johan Boman luopui yrityksestä. Vuonna 1955 hän myi sen Wärtsilälle, jonka omistuksessa tuotantoa suunnattiin enemmän julkisten tilojen kalustamiseen. 1960-luvulla sen toiminta ei ollut enää kannattavaa, ja vuonna 1967 Boman lakkautettiin.

Kommentoi »