Hevisaurus Bändikoulu – hassuja sattumuksia ja helppoja riffejä

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:
Sony Music
Hevisaurus-yhtyeen Bändikoulu-videoissa lapset pääsevät tutustumaan eri soittimiin bändin jäsenten kanssa. Viisiosaisessa videosarjassa käydään läpi viisi eri soitinta ja viisi uutta biisiä yhtyeen uudelta Bändikouluun!-albumilta. Katso Bändikoulun videot jutun lopusta!

Hevisauruksen Bändikoulu opettaa lapsille soitinten saloja ja helppoja riffejä. Jutustelun lomassa bändiläiset kertovat lapsille hassuja sattumuksia keikoilta ja antavat hyviä vinkkejä, miten pienellä vaivalla soittimesta saa jo ihan oikeita soundeja. Videot huipentuvat yhteiskeikkaan lasten ja bändin kanssa. Viidessä eri Bändikoulu-videossa ehditään käydä läpi viisi eri soitinta ja viisi yhtyeen uuden levyn biisiä.

Tuore albumi Bändikouluun! on Hevisauruksen kahdeksas studioalbumi. Kymmenen vuotta sitten alkaneen levytysuran uusin levy sisältää bändin sadannen levytetyn kappaleen. Juhlan kunniaksi Hevisaurus pyysi levylle mukaan parhaita muusikkotuttujaan.

100-nimisellä biisillä musisoivat muun muassa laulajat Noora Louhimo, Teemu Mäntysaari, Timo Kotipelto, Jens Johansson ja Daniel Freyberg. Lisäksi levyllä on mukana niinkin kovia nimiä kuin Nightwishistä tuttu Marco Hietala ja Kiko Loureiro Megadethistä.

Hevisaurus

Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye, Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on myynyt kultaa, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat –esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa. Hevisauruksen levyjä on myyty Suomessa jo 200 000 kappaletta.

Hevisaurus kiinnostaa myös ulkomailla. Argentiinassa Hevisaurus tunnetaan nimellä Heavysaurios ja Saksassa nimellä Heavysaurus. Argentiinassa soittava Hevisaurious sai palkinnon parhaasta lasten levystä Gardel Music Awardissa vuonna 2013. Hevisauruksesta on kasvamassa kansainvälinen ilmiö, eikä saurusten hevihuuto jää pian keneltäkään kuulematta.

Hevisaurus lähtee loppuvuodesta uuden levynsä kunniaksi Suomen Suurin Lastenfestari -kiertueelle yhdessä Kikattavan Kakkiaisen ja Ti-Ti Nallen kanssa. Kiertue starttaa 30.11. Turun Logomosta.

Kiertueaikataulu

La 30.11.2019 Turku, Logomo

Su 01.12.2019 Pori, Urheilutalo

La 07.12.2019 Kempele, Zemppi Areena

La 14.12.2019 Espoo, Metro Areena

Su 15.12.2019 Jyväskylä, Paviljonki

La 21.12.2019 Kuopio, Musiikkikeskus

Su 22.12.2019 Tampere, Tampere-talo

Bändikouluun!

Katso Bändikoulu-videoilta kuinka Maija, Tobias, Aleksi, Olanna ja Frida ottavat hevin haltuun Hevisauruksen oppien avulla.

Jakso 1 Laulu

Maija ja Herra Hevisaurus opettelevat oikean laulutekniikan ja kappaleen Bändikouluun! kertosäettä.

Jakso 2 rummut

Tobias ja Komppi Momppi treenaavat oikeata komppia kappaleeseen Poro soitti taikarumpua.

Jakso 3 kitara

Aleksi ja Riffi Raffi harjoittelevat oikeaa riffiä Ukko ja kookosbanjo -biisiin.

Jakso 4 basso

Olanna ja Muffi Puffi treenaavat bassokomppia He-sa-mu-ko-mi-ri pom!!! -kappaleen tahtiin.

Jakso 5 kosketinsoittimet

Frida ja Milli Pilli tutustuvat kosketinsoittimien saloihin Pianon kannen alla -kappaleen tahdissa.

Julkaistu: 11.10.2019