Avotakka

Avotakka 50 vuotta sitten: ”Lasikattoisessa Lumpeenkukkatalossa on kesä läpi vuoden”

Avotakka 50 vuotta sitten: ”Lasikattoisessa Lumpeenkukkatalossa on kesä läpi vuoden”

Avotakan ensimmäisessä numerossa tammikuussa 1967 oli juttu ruotsalaisista Lumpeenkukkataloista. 50-vuotisjuhlan kunniaksi palaamme menneisyyteen – tai ehkä kurkistamme tulevaisuuteen? Lue Avotakan ensimmäinen juttu tästä.
Teksti Taina Ahtela, Sirkka Lassila
Kuvat Avotakka
Mainos

Jutun ingressi lupaa: ”Voitte uida olohuoneessanne ympäri vuoden. Katsella tähtitaivasta oman kattonne läpi. Kasvattaa kotona tropiikin väriloistoa.”

”Ensimmäinen Lumpeenkukkatalo oli valmistuessaan kolme ja puoli vuotta sitten (vuonna 1963) varsinainen sensaatio. Ruotsin Uttraniin virtasi väkeä läheltä ja kaukaa sitä ihmettelemään. Atriumtalo avautuvine lasikattoineen ja sisäänrakennettuine uima-altaineen oli jotakin ennennäkemätöntä. Puhuttiin tulevaisuuden kodista.

Kallinin perhe on asunut taloa alusta alkaen. Kävimme tapaamassa heitä ja katsomassa ihmekotia. Kävimme myös Lumpeenkukkajuniorissa. Se valmistui runsas vuosi sitten. Periaate on siinäkin sama: jatkuva kesä olohuoneessa.

Siitä on seitsemisen vuotta, kun arkkitehti Bengt Warne esitteli ruotsalaiselle kodinsisustuslehdelle Allt i hemmetille piirroksia aivan uudenlaisesta talosta. Lehti innostui ajatuksesta ja julkaisi taloa esittävän piirroksen. Nyt puolestaan lukijat kiinnostuivat. Allt i hemmetin toimitukseen alkoi sataa tiedusteluja ja kannanottoja.

Uusi, puoleensavetävä idea oli syntynyt. Lumpeenkukkatalo tarjosi ihmiselle entisestä täysin poikkeavan tavan yhdistää kesä ja talvi, luonto ja koti. Se oli atriumtalo, avara ja valoisa. Olohuoneen päällä oli lasikatto tai pikemminkin kupu, kuin mikäkin lumpeenkukka todella. Se koostui neljästä lehdestä, jotka voitiin avata ja sulkea yhdessä tai kukin erikseen. Valopihan keskellä oli uima-allas ja isoja viherkasveja sen ympärillä. Kodissa saattoi elää kuin vapaan taivaan alla, uida ja paistattaa päivää olohuoneessa.

Lumpeenkukkatalo kylpee valossa.

Rouva Lisbeth Kallin oli muiden tavoin lukenut uutuudesta ja tullut siihen tulokseen, että juuri hänen perheensä voisi nauttia elämästä tässä talossa. Helmikuussa 1964 Kallinit muuttivat uuteen, erilaiseen kotiinsa.

Kallinien Lumpeenkukkatalo on Uttranissa, parinkymmenen kilometrin päässä Tukholmasta. Astuessani sisälle olohuoneeseen ajattelin ensin, että tämä ei voi olla totta. Kattona oli sininen taivas, lasikupu oli näet avattu selkosen selälleen, ilma oli lämmin ja tuoksuva. Aurinkopihaa hallitsivat valtavat viherkasvit. Uima-altaan vesi heijasteli taivaan sineä. Lisää valoa tulvi valtavista ikkunoista, jotka peittivät olohuoneen yhden seinän. Alkuunsa en osannut muuta kuin kulkea ympäri, katsella ja ihmetellä, koettaa veden lämpöä ja taas ihmetellä. Mahdoin vaikuttaa omituiselta vieraalta.

Eipä niinkään. Isäntä, Sture Kallin, hymyili hämmästykselleni leppoisan ystävällisesti. Olin kuin kaikki muutkin ensikertaiset kävijät. Alkuunsa kuulemma kaikki vain kävelevät ja katselevat. Mutta sitten alkavatkin puheet. Kysyttävää on kaikilla paljon, yksityiskohdista, etuisuuksista, varjopuolista. Kallinit ovat tottuneet vastaamaan. Talouutuudessa on tähän mennessä käynyt kymmenisentuhatta ihmistä. Jokaiseen se on tehnyt jonkinmoisen vaikutuksen. Eräänä päivänä oli järjestetty virallinen taloontutustumistilaisuus. Silloin kävi parin tunnin sisällä 1500 ihmistä. 400 heistä täytti esille asetetun kyselykaavakkeen. Vain kaksikymmentä niistä ilmoitti, ettei missään nimessä haluaisi asua näin erilaisessa talossa. Se oli heidän mielestään liian edustava, siitä puuttui kodikkuus, se oli liian avara, kuin lentokentän halli.

– Viihtyykö ihminen näissä puitteissa?

– Viihtyykö? ihmettelivät herra ja rouva Kallin yhteen ääneen.

– Kun on asunut runsaat kolme vuotta Lumpeenkukkatalossa, on vaikea kuvitella mitään muuta elämisen muotoa. Emme haluaisi palata rivitaloon, jollaisessa edellinen kotimme oli.

Tavallisessa rivitalossa ei tosiaankaan voi astua suoraan makuuhuoneesta uima-­altaaseen. Ei siellä voi painaa pientä nappia seinässä ja sanoa: hokkuspokkus, katto avaudu, kesä tule sisälle olohuoneeseen.

Lasikaton neljä osaa saa säädettyä haluamaansa asentoon. "Kuva Kallinien kotoa, isäntäväen näette keittiön eteen sijoitetun ruokailuryhmän ääressä."

Pelkkä edustuskoti?

Puusta, teräksestä ja lasista rakennetun talon kokonaispinta-ala on 256 neliömetriä. Atrium käsittää 64 neliötä. Siihen liittyvät väliseinittä oleskelu- ja ruokailutilat. Avaruuden tunne on valtava, varsinkin kun ylhäällä on taivas kattona.

Muut huoneet on sijoitettu kahdelle seinämälle. Yhdellä ovat äidin ja isän makuuhuoneet sekä kahden lapsen huoneet ynnä työhuone. Toisella taas ovat ne huoneet, joissa tarvitaan vettä. Märkään päähän kuuluvat tietysti keittiö, kylpy- ja suihkuhuoneet sekä vaatteidenpesuhuone.

Keittiö saa naisen kuin naisen huokaamaan ihastuksesta. Ensimmäisen Lumpeenkukan hinta on noin 300 000 kruunua eli vajaat 19 miljoonaa markkaa. Hintaan sisältyy täydellinen keittiönkalustus.

Kaikesta näkee, että rouva Kallin on tottunut esittelemään keittiönsä hienouksia. Ensimmäisenä hän vetää esille suuren yleistalouskoneen, joka tekee emännän puolesta miltei mitä tahansa, jopa kuorii perunat – muun perheen komentamisesta kuriin ja järjestykseen täytyy äidin itsensä huolehtia. Tiskiä ei näy missään, vaikka olemme saapuneet pian aamukahvin jälkeen – kupit ja lautaset ovat tietenkin tiskikoneessa. Leivän ja lihan voi viipaloida leikkurilla, joka käyttämättömänä ollessaan taivutetaan alaspäin työpöydän alle, samalla tippuvat muruset tarkoitukseen varatulle alustalle. Pyyheliinoille on pieni kuivauskaappi, suurempaa pyykkiä varten taas tilava komero, jonka voi panna toimimaan määräajaksi määrätyllä lämmöllä. Uuni on soveliaalla korkeudella maasta, keittolevyt keskellä työpöytää. Kun roskaämpärin ovi avataan, nostaa takaseinään kiinnitetty vaijeri ämpärin kannen paikoiltaan. Turha kysyäkään, viihtyykö rouva Kallin valtakunnassaan.

– Tottakai. Mutta perheenemännän kannalta talolla on muitakin etuisuuksia. Ennen kaikkea se on helppohoitoinen. Kaikkia huoneita peittää yhtenäinen matto, kynnyksiä ei ole missään. Siivous käy vaivatta, vaikka pinta-alaa onkin runsaasti.

Lasikatto on valtava. Vaatiiko se erikoisponnistuksia pysyäkseen puhtaana?

– Sen pesee parissa tunnissa. Kaikki neljä osaahan voi säätää millaiseen asentoon tahansa. Katto samoin kuin eräät ulkoikkunat ovat lämpölasia: ruutujen väli on täytetty kaasulla paremman lämpöeristyksen saamiseksi ja ruudut sitten suljettu hermeettiseksi kokonaisuudeksi niin, että ikkunaa ei tarvitse pestä kuin sisältä ja ulkoa.

Lumpeenkukkajuniorin sauna on isäntänsä, rakennusinsinöörin ylpeys. "Huomatkaa päänalunen ja seinässä oleva jaloille tarkoitettu tappi, jotka molemmat voi säätää korkeammaksi tai matalammaksi." "Ken haluaa ihailla ympäröivää maisemaa normaalisti, voi asettua esimerkiksi olohuoneen ikkunaseinän äärellä olevaan nojatuoliin."

Ikuinen kesä

Mikä on lummetalon paras puoli?

– Se, että voimme elää kesässä läpi vuoden, sanoi herra Kallin.

Totta hyvinkin. Ajatelkaahan vain olevanne talon isäntä, joka palaa kotiin asioiltaan. On talvi ja ulkona korkeat nietokset. Poikanne pyyhältää teitä vastaan suksilla. Itse menette sisälle ja pukeudutte uimahousuihin. Hyppäätte altaaseen ja reippaan uinnin jälkeen asetutte viherkasvien varjoon ihailemaan huurteisia koivuja, joiden yllä tähdet kimaltelevat. Onnea, eikö? On muuten ihmeellistä, miten upeasti viherkasvit varttuvat atriumtalossa – ilman että kenelläkään perheessä on varsinaista ”viherpeukaloa”. On valoa ja lämpöä kuin kasvihuoneessa konsanaan, uima-altaan ansiosta taas ilma ei ole milloinkaan liian kuivaa. Emäntä näytti muutamia kuvia, jotka oli otettu talon alkuaikoina. Kasvit ovat niissä pieniä ja vaatimattomia kuin minkä tahansa normaalikodin ikkunalaudalla. Tänään ne rehottavat kuin tropiikissa.

Talvinen huurtumisongelma

Isäntäväki on esitellyt meille vain talon hyviä ja kauniita puolia. Täytyyhän olla myös jotakin, mikä ei miellytä, joitakin epämukavuuksia.

– Kuten huomaatte, täällä on käytetty runsaasti terästä. Katon lasiosat on tuettu teräksellä, siitä on valmistettu olohuoneen tukipilarit ja isompien ikkunoiden ja liukuovien reunukset. Talvella kun ulkona on kylmää ja täällä sisällä kosteaa ja lämmintä, määrätyt osat niistä vetäytyvät huurteeseen. Uusissa taloissa terästä käytetään vain kattoikkunain tukemiseen. Muut saa puu korvata.

Atriumosan lämmityspulma on täällä ratkaistu infralampuilla, jotka on sijoitettu lasikaton alareunaan. Tehokasta, mutta turhan kallista. Lumpeenkukka-junioreissa ne onkin korvattu lasikaton alustassa kiertävällä ilmakanavalla, josta puhallin työntää ilman kanavan reunaan sijoitettujen lämpöpattereiden (konvektoreiden) läpi ikään kuin lämpötyynyksi lasikaton kupuun.

Lumpeenkukkatalossa avaruuden tunne on valtava. Uima-altaassa Lumpeenkukkajuniori-talossa asuvan perheen tytär Ann-Charlotte.

Aurinko auttaa lämmityksessä

Talvella tarvitaan kunnon lämmitystä, mutta toisaalta vielä myöhään syksyllä ja varhain keväällä auringonsäteet auttavat lämmityksessä. Kesäaikaan tietysti joskus turhankin tehokkaasti, mutta toisaalta, voiko kuvitella taloa, missä on etevämpi tuuletuslaite: sen kuin vain aukaisee katon.

– Yhtä seikkaa minä ihmettelen, jatkoi herra Kallin jutusteluaan.

– Niin paljon ihmisiä kuin meillä on käynyt näinä vuosina, vain yksi ainoa on tipahtanut uima-altaaseen. Hän oli muuan saksalainen mies, joka saapui pihaan omalla autollaan. Juuri sillä hetkellä meillä olivat meneillään katonkorjaustyöt ja siitä syystä osa altaasta oli peitetty paperilla. Kävellessään vieras tuli kysäisseeksi: ”Kuinka syvä allas on?” ja molskis, hän oli astunut paperille ja sitä tietä veteen. Teki mieli sanoa, että nythän sen tiedätte – mutta ei sentään tohtinut.

Lumpeenkukkatalossa huolet ovat pieniä riemujen rinnalla. On lysti sivullisen seurata tavallisen lauantaiaamun menoa koekaniiniperheessä. Tytär nousee uima-altaasta vanhempien valmistuessa lähtemään ostoksille. Ovella rouva kuitenkin muistaa:

– Kuule, Sture, sulje katto. Voi vaikka ruveta satamaan.

Herra sulkee katon niin kuin meikäläinen ikkunan.”

Osa jutun kuvista on toisesta talosta, rakennusinsinööri Lennart ja sihteeri Birgitta Ahlbergin kodista Viggbyholmissa, jossa Avotakka myös vieraili. Tämä Lumpeenkukkatalon juniorimalli oli eräänlainen paranneltu ja suurempi versio alkuperäisestä.

Arkkitehti Bengt Warne omisti elämänsä taloille, joissa ihmiset voisivat elää harmoniassa luonnon kanssa. Hänen mielestään ekologisuus oli kaikkea muuta kuin tylsää, epämukavaa ja kallista.

Koteja kasvihuoneissa

Kasvihuoneen sisälle rakennetuista taloista on tullut Ruotsissa 2010-luvulla jopa pieni trendi. Ajatuksen isä on lumpeenkukkatalon suunnitellut arkkitehti Bengt Warne (1929–2006), joka rakensi maailman ensimmäisen kasvihuonetalon Ruotsin Saltsjöbadeniin 1970-luvulla.

– Hän oli ainakin 50 vuotta aikaansa edellä, sanoo Anders Solvarm Ecorelief-yrityksestä.

Itsekin kasvihuonetalossa asuvan Solvarmin yritys on osa Greenhouse Living -konsulttirypästä, joka auttaa halukkaita kasvihuonetalon rakentajia. Tällä hetkellä käynnissä on viitisen projektia. Bengt Warne oli Anders Solvarmin innoittaja ja mentori, kun Solvarm runsaat kymmenen vuotta sitten osti kasvihuoneen ja rakensi sisälle oman hirsitalonsa.

Bengt Warne esitteli talokonseptinsa vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Acasians villkor: att bygga och bo i samklang med naturen. Kasvihuoneen ja talon ympärillä olevan puutarhan idea oli tarjota paitsi mukavaa asumista myös pienentää asumisen ympäristöjälkeä sekä vähentää lämmityskuluja ja rakennuksen kulumista. Esimerkiksi jätevedet puhdistettiin kasvipenkkien kautta.

Mutta miksi idea on jälleen pulpahtanut pinnalle ja kasvihuonetalojen rakentaminen kiinnostaa?

– Ympäristöasioilta on yhä vaikeampi ummistaa silmiä, ja hyviä vaihtoehtoja on aiempaa helpompi toteuttaa, Anders Solvarm sanoo.

Lue lisää:

Avotakka 50 vuotta: näin eri aikojen trendit ovat lehden sivuilla näkyneet

60-luvun Avotakka avaruusmatkalla: esittelyssä uusi ihmemateriaali muovi

Muistatko nämä Avotakan legendaariset kannet?

Julkaistu: 3.10.2017
Katso myös nämä