
Mistä idea autokatoksen muuttamisesta juhlatilaksi syntyi? Olivatko nämä ensimmäiset juhlat, jotka järjestitte katoksessa?
Idea autokatoksen muuttamisesta juhlatilaksi tuli lähestyvien rippijuhlien järjestämisen yhteydessä. Suomen kesän säät ovat arvaamattomia, mutta halusimme kuitenkin järjestää juhlat ulkona. Koska katoksemme on melko iso, tuumasimme vieraiden mahtuvan sinne suojaan sateelta tai paahtavalta auringolta. Viime kesän rippijuhlat olivat ensimmäiset juhlat autokatoksessa, mutta ei suinkaan viimeiset, sillä ensi vuonna on vuorossa toiset rippijuhlat.
Mitä kaikkea teitte katoksen somistamiseksi? Miten toteutitte betonilattiaan maalatut matot?
Katos tyhjennettiin ja siivottiin. Hankin Ikeasta edullisia ulkoverhoja ja ne ripustettiin vaijereiden avulla. Ne loivat kivasti juhlavaa tunnelmaa ja pehmensi autokatostilaa. Viirinauhat ompelin itse vanhoista lakanoista. Vanhat ikkunanpokat olivat jo valmiiksi katoksen seinällä.
Idea lattiaan maalatuista matoista oli muhinut jo pitkään mielessäni. Mittasin ja piirsin mattojen rajat ensin katuliidulla. Sen jälkeen raidat maalattiin sokkelimaalilla, jota oli jäänyt talon rakentamisesta, sekä tie- ja katumaalilla.
Kuinka paljon autokatoksen muuttaminen juhlatilaksi maksoi?
Katokseen kannettiin terassikalusteet ja mökiltä tuotiin vielä ylimääräinen ruokailuryhmä. Kukat hankittiin kukkakaupasta somistamaan pöytiä. Katoksen muuttaminen juhlatilaksi oli edullista, sillä siihen meni noin 50 euroa, koska käytimme paljon jo olemassa olevia tarvikkeita ja kalusteita.
Mitä vieraat pitivät juhlatilasta?
Vieraat olivat suorastaan hämmästyneitä, kun he kävelivät takapihalle ja näkivät juhlapaikan. He eivät voineet uskoa, kuinka pienillä muutoksilla autokatoksesta saa juhlavan tilan. Vieraat olivat sitä mieltä, että kannattaa jatkossakin ottaa autokatos juhlakäyttöön, ja monet luulivat betoniin maalattuja mattoja aidoiksi.
Vaikka vieraat viihtyivät hyvin katoksessa, juhlat päättyivät jalkapallon pelaamiseen nurmikolla – johtuen ehkä pienimmistä juhlijoista, jotka eivät kauaa paikallaan jaksaneet olla.
Millaisia juhlasuunnitteluvinkkejä antaisit ihmisille, joiden juhliin on tulossa runsaasti vieraita tilaan nähden?
Aika pienillä ja edullisilla asioilla saa tilasta juhlavamman. Se vain vaatii vähän kekseliäisyyttä, luovuutta ja vaivannäköä. Porrastimme vieraiden tuloa, jotta istumapaikat riittivät ja vieraiden kanssa ehti jutellakin. Meillä on pihassa myös muita istumapaikkoja ja toki sisälläkin sai olla, mutta ei siellä kukaan halunnut istuskella.