”Kun laitoin sukulaisteni Whatsapp-ryhmään linkin ensimmäiseen Tiktok-videooni, mummoni Maija-Liisa soitti saman tien ja sanoi, että nyt ladataan se sovellus minulle.

Mummo on itsekin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja pyysi minua hiljattain lataamaan pysäköintisovelluksen. Hän on opettanut minulle, ettei koskaan ole liian myöhäistä oppia uutta. Hän oli yli 70-vuotias, kun sai päähänsä opetella ukulelen soittamista. Hän ei ollut aiemmin soittanut mitään soitinta, mutta meni mukaan harjoitusryhmään ja nyt he kiertävät esiintymässä esimerkiksi vanhainkodeissa. Minua on kantanut pitkälle ajatus siitä, että on ihan sama, minkä ikäinen on, silti voi oppia mitä tahansa.

Mummon luona käyminen ei ole koskaan tuntunut velvollisuudelta. Kun erosin loppuvuodesta 2022 kihlatustani, mummo oli parhaan ystäväni jälkeen seuraava henkilö, jolle soitin ja kerroin asiasta. Mummo on huumorintajuinen ja iloinen, mutta osaa myös lohduttaa ja kuunnella.

Olemme mummon kanssa aika samanlaisia. Hän on niin nuorekas, että näytämmekin samalta. Meillä on samanlainen pukeutumistyyli ja tykkäämme meikata ja shoppailla. Olemme myös matkustaneet kahdestaan. Roomassa Colosseumilla mummoni tokaisi, että ei olisi uskonut pienenä tyttönä Kurikassa pääsevänsä joskus tänne. Kun hän syntyi vuonna 1946, heillä ei ollut edes hammasharjoja. On vaikea edes käsittää, millaisista lähtökohdista mummo on tullut ja mitä kaikkea hän on nähnyt. Mummo onkin kannustanut, että nuorena kannattaa mennä ja että elämässä on paljon mahdollisuuksia.”

”Parhaalla ystävälläni Annilla on Tiktokissa 13 miljoonaa seuraajaa ja minulla kahdeksan miljoonaa. On hauskaa, että meillä on Suomen suurimmat tilit. Olemme Tiktok queens.

Vuonna 2020 somekanavieni suosio oli kovassa kasvussa ja ne olivat saaneet kansainvälistä huomiota. Se maailma oli minulle vieras, joten laitoin Linkedinin kautta viestiä Annille. Anni ja hänen puolisonsa Lauri olivat tehneet Hydraulic Press Channel -kanavalleen sisältöä jo viisi vuotta, joten heillä oli paljon kokemusta esimerkiksi ulkomaisista yhteistyökumppaneista. He kutsuivat minut pajalleen.

Anni ja Lauri ovat opettaneet minulle kaiken editoinnista, hyvistä kameroista ja tietokoneista ja siitä, mihin yhteydenottopyyntöihin kannattaa vastata myöntävästi. Se tieto on ollut korvaamatonta enkä olisi koskaan saanut sitä googlettamalla.

Nykyään Annin ei tarvitse enää auttaa minua vaan olemme ystäviä. Viestittelemme joka päivä. Olemme molemmat kovia kyselemään ja pureudumme elämän isoihin aiheisiin. Anni on saanut minut kaivelemaan, mitä pelkään ja mitä haluan elämältäni. Olen tajunnut, että haluan vapautta enkä lapsia.

Käymme myös salilla ja juoksemassa sekä matkustelemme yhdessä. Anni täyttää tapaamisessamme ystäväkirjaa, johon hän merkitsee, milloin tapasimme, mitä teimme ja mistä juttelimme. Hiljattain olimme Lontoossa. Sain lahjaksi reissusta kirjan, jossa oli kuvia ja muistoja.”

”Turha murehtia, jos kukaan ei ole kuollut. Niin äitini sanoo, jos soitan hänelle kun minua harmittaa.

Äiti ei pelkää mitään ja on aina heittänyt minutkin saman tien syvään päätyyn luottaen siihen, että pärjään. Kerran olin hakemassa viisu­mia Yhdysvaltoihin, ja koska Suomessa ei ollut aikoja, minun piti matkustaa viisumin vuoksi Meksikoon. Kaikki muut läheiset sanoivat, että enhän minä voi sinne yksin lähteä, mutta äiti tokaisi, että lähdet vaan.

Äidin asenne ja opit ovat auttaneet paljon yrittäjyydessä. Olin kymmenen vuotta töissä äidin siivousalan yrityksessä ennen someuraani. Äiti laittoi minut usein vaikeisiin tilanteisiin ja sanoi, että pystyn kyllä hoitamaan ne. Se hirvitti silloin, mutta on tuonut rohkeutta, jota oman yrityksen kanssa tarvitaan.

Kun aloitin somekanavani, en osannut lainkaan englantia ja kaverini käänsi kaikki tekstit. Sitten minua pyydettiin yhdysvaltalaiseen Good Morning America -tv-lähetykseen. Olin edelleen huono englannissa ja se oli hirveää, mutta tiedän, että äiti olisi sanonut, että menet vaan höpöttelemään. Hänen ansiostaan olen uskaltautunut heittäytyä moneen juttuun.

Äiti auttoi minua myös perustamaan osakeyhtiön, istuu mukana palavereissa ja patisti ostamaan oman asunnon 22-vuotiaana. Äitini ei ole perinteinen äiti, joka soittaa ja kysyy muuten vain, että mitä kuuluu. Hän haluaa auttaa kaikin tavoin, muttei katsele nössöilyä.”

”Erosin 25-vuotiaana poika­ystävästä ja muutin isäni Karin ja pikkuveljeni luo. Se on parhaita asioita, joita minulle on aikuisena tapahtunut.

Jäin isän luo kahdeksi vuodeksi ja välimme lämpenivät. Vanhempani erosivat, kun olin lapsi, ja muutin kotoa heti kun täytin 18 vuotta. Iskä yritti parhaansa, mutta olin itsenäinen eikä yhteyttä löytynyt varsinkaan teininä. Aikuisina löysimme sen ihan uudella tavalla, ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Isällä ei ollut enää kasvatuspaineita eikä minulla kapinaa, joten olimme kuin aikuisia kämppiksiä. Arkeen kuului paljon vitsailua, naurua ja juttelua. Asuin kodin yläkerrassa ja siivoilin ilokseni isän ja veljen jälkiä. Jälkikäteen isä onkin harmitellut, etten ole enää siivoamassa.

Yhdessä asumisen aika korosti minulle perheen tärkeyttä. Kaikki eivät viihtyisi aikuisena isänsä luona. Tajusin, miten onnekas olen, kun minulla on niin hyvät ihmissuhteet lähellä. Isään voi aina luottaa ja hän tulee heti, jos tarvitsen apua.

Olin ehkä 10-vuotias, kun iskä totesi minulle, että jos haluan saavuttaa jotain, minusta on siihen. Muistan hetken edelleen, koska se tuntui niin aidolta ja koska isä ei patistanut minua tavoittelemaan mitään mutta uskoi kykyihini.

Viime jouluna sanoimme sukulaisten kanssa ringissä vuorotellen, mikä on ollut vuoden huippujuttu. Isä sanoi iloitsevansa siitä, mitä kaikkea minä olen päässyt tekemään ja että veljeni sai opiskelupaikan. Se tuntui hyvältä.”

”Psykoterapeuttini Outi tietää minusta kaiken. Tapasin hänet ensi kertaa 14-vuotiaana, kun olin nuoriso­psykiatrian poliklinikalla. Olin tosi masentunut, mutta terapia auttoi minua parantamaan itseni.

Opin luottamaan Outiin nopeasti. Hän tuntuu turvalliselta eikä ikinä tuomitse minua. Outi osaa kysellä oikeita kysymyksiä ja minulla on aina käynnin jälkeen parempi olo, vaikka olisimme puhuneet inhottavista jutuista. Olo on vapautunut ja iloinen siitä, että voin puhua hänelle kaikesta.

Voisin kirjoittaa vaikka kirjan kaikista oivalluksista, jotka terapian ansiosta olen saanut. Olisi ehkä helpompi sanoa, mihin Outin tapaaminen ei ole vaikuttanut. Terapian ansiosta tiesin jo nuorena selvästi omat arvoni. Olemme analysoineet paljon vahvuuksiani ja heikkouksiani.

Uskalsin erota kihlatustani, koska olen tietoinen siitä, mitä haluan enkä pelkää tehdä päätöksiä. Uskalsin lähteä, vaikka suhteessa ei päällisin puolin ollut mitään vikaa. Tiesin, että eroa saatetaan riepotella netissä, mutta se ei lopulta tuntunutkaan niin pahalta kuin luulin.

Kävin Outin luona nuorena viisi vuotta. Sitten tuli tauko, mutta puolitoista vuotta sitten päätin hankkia työnohjaajan. Oli selvää, että etsisin Outin käsiini. Yksinyrittäjän työ on yksinäistä, vaikka minulla onkin Anni ja äiti. On tärkeää käsitellä pelkoja ja itsensä johtamista jonkun kanssa. Outi on empaattinen ja hänen tyyneytensä rauhoittaa minutkin.”

”Veljeni Santeri on minua kuusi vuotta nuorempi, ja lapsina lähinnä ärsytimme toisiamme. Kaikki muuttui, kun lukioiässä Santeri pyysi apuani. Hän oli keskittynyt opiskelun sijaan jääkiekon harrastamiseen, eivätkä vanhemmatkaan tienneet, ettei hän meinannut päästä lukiosta läpi.

Tarkistimme yhdessä, mitä suorituksia Santerilta puuttui, koska hän ei ollut uskaltanut tehdä sitä itse. Autoin Santeria ja kirjoittelin hänelle jopa esseitä. Santeri pääsi lukion läpi.

Pian sen jälkeen muutin isälle ja lähennyimme entisestään. Puhumme tosi paljon syvällisiä, ja Santeri on avoin vaikeistakin asioista. Hän tsemppaa ja kehuu minua, jos minulla menee huonosti. Puheluita ei tarvitse aloittaa kyselemällä kuulumisia vaan kertomalla heti, mikä painaa mieltä. En näekään Santeria veljenä vaan ystävänä, jonka tiedän säilyvän koko elämän.

Santeri on opettanut minulle, että apua kannattaa pyytää. Omatkin ammattikorkeakouluopintoni uhkasivat jäädä kesken, ja vaikka minua inhotti avata tekemättömien töiden lista, tiesin, että se on helpompaa, kun saa apua. Se on kantava teema myös siivouksissa, joita teen ilmaiseksi. Ei ole häpeällistä sanoa, ettei osaa tai pärjää. Olemme täällä toisiamme varten.”