Helsingin olympialaisiin rakennettu ateljeeasunto on Kaisun ja Peterin unelmien täyttymys – kompakti koti muuttui remontissa kolmiosta neliöksi

Olohuoneen kahden kerroksen korkuisen maisemaikkunan edessä on kodikkaasti pitkä ruokapöytä kuin tuvassa konsanaan. 70 vuotta sitten vaahtera ei kurkistellut ikkunasta sisään, eikä tunnelma välttämättä ollut niin seesteinen, kun olympiaurheilijat valmistautuivat suorituksiinsa, juhlivat voittoaan tai nielivät kirveleviä tappioitaan. Sen sijaan Kaisu Höltän perheen tunnelmat ovat voitokkaat, sillä kaksikerroksinen ateljeekoti Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin rakennetussa Kisakylässä on unelmien täyttymys.

Kaisu ottaa mukavan asennon ruokapöydän ääressä ja kertoo, kuinka hän ja Peter-puoliso onnistuivat saamaan omakseen monen havitteleman ateljee­asunnon. Palataan vuoteen 2019.

– Asuimme aikaisemmin tämän saman taloyhtiön toisessa talossa 69 neliön kolmiossa. Viihdyimme. Pidimme alueesta ja olimme saaneet hyviä ystäviä naapurustosta, Kaisu kertoo.

Tuttu pihapiiri ja naapurit houkuttivat etsimään uuden tilavamman kodin samoilta kulmilta.

– Vanhassa kodissamme oli vain kaksi makuuhuonetta. Tiesimme, että lapset haluaisivat jossain vaiheessa omat huoneet, jolloin vanha koti jäisi pieneksi.

Kaisu seurasi pari vuotta valppaana Käpylässä myytäviä asuntoja.

– Sain tutulta vinkin pian myyntiin tulevasta asunnosta, joka oli yksi alueen kysytyimpiä, niin sanottu ateljehuoneisto ja tässä sitä ollaan, Kaisu hymyilee.

Kahden kuukauden kuluttua ensimmäisestä kontaktista myyjän kanssa perhe sai avaimet uuteen kotiinsa. Kolmiota oli edellisen kerran remontoitu 1990-luvulla, ja nyt siitä piti saada toimiva koti nelihenkiselle perheelle. Asunnon pohja oli oman aikansa tuote maustettuna olympiaurheilijoiden majoitustarpeilla. Eteisestä oli kulku kaikkiin asunnon pää­tiloihin, ja keittiö oli heti ulko-oven vieressä. Kauppakassin kantamisen kannalta sijainti oli mitä parhain, mutta Kaisun ja Peterin mielessä olivat uudet kuviot.

– Olimme miettineet, että siirrämme keittiön olohuoneeseen jo ennen kuin ostimme asunnon. Tarvitsimme yhden lastenhuoneen lisää, eikä Käpylässä ole isoja perheasuntoja tarjolla, Kaisu kertoo.

Idea sai vahvistusta vierailulla naapuritaloon, jossa keittiö oli siirretty olohuoneeseen.

– Ratkaisu vaikutti meistä hyvältä ja toimivalta.

Vanhasta keittiöstä tulisi Ebba-tyttären huone.

– Vanhan keittiön vesi- ja viemärivedot otettiin hyötykäyttöön uudessa wc:ssä, joka rakennettiin Ebban huoneeseen, Kaisu sanoo.

Jotta isosiskon tila ei pienentyisi turhan paljon uuden wc:n myötä, saatiin sinne muutama lisäneliö Elvin-veljen huoneesta.

Perhe sai luvat taloyhtiöltä sekä keittiön paikan siirtämiseen että uuden wc:n rakentamiseen.

– Tarkistimme lisäksi kaupungilta voimmeko edetä suunnitelmiemme mukaan, sillä talo on suojeltu.

Sisätilojen muutoksille ei ollut estettä, sillä rakennukset on suojeltu ulkoapäin.

Työt alkoivat marraskuussa. Seinä ja lattia­pinnat purettiin betonille, pyökkikeittiö kuljetettiin Sortti-asemalle ja kodinkoneet myytiin Torissa. Remontin ensimmäinen takapakki oli yli viiteen metriin kohoavan keittiön katon ja seinien maalaus. Katto oli aiemmin maalattu maalilla, joka yllättäen alkoikin hilseillä uuden maalikerroksen alta. Reaktion syy jäi epäselväksi, mutta ainoa keino jatkaa oli putsata koko katto puhtaaksi.

– Peter rapsutti katon ja seinät mekaanisesti puhtaaksi rakennustelineiltä – sentti sentiltä. Onneksi muissa huoneissa ei ilmennyt samaa ongelmaa.

Keittiön siirtämisen mahdollisti olohuoneen seinän takana oleva kylpyhuone, josta vesi- ja viemäri­vedot saatiin vedettyä kätevästi. Uusi keittiö vaati pientä sumplimista, ja lopulta se sijoitettiin kolmelle seinälle: parven alle, yläkertaan nousevien portaiden eteen sekä maisemaikkunan viereen.

– Kaappien sijoittelussa piti tehdä pieniä kompromisseja, sillä jääkaapin ja korkeiden kaappien sijoittaminen oli vaikeaa. Lopulta totesimme, että ne vievät vähiten tilaa ikkunaseinällä, Kaisu kertoo.

Remontti piti saada maaliin kolmessa kuukaudessa. Uutta pintaa teki Vuolinkorakennuksen Tom Noponen, jonka taidot ja luotettavuus oli koeteltu perheen edellisessä remontissa. Materiaalihankintoja tehtiin läheltä ja verkkokaupoista. Hyvissä ajoin virolaisesta nettikaupasta tilattu parketti osoittautui ongelmalliseksi.

– Tilasin samasta kaupasta parkettia ja villaisen kokolattiamaton. Makuuhuoneen matto saapui ajallaan, mutta parkettia ei näkynyt.

Sähköposteissa ja puheluissa yritys vakuutti parketin lähtevän ”ensi viikolla”. Lopulta yhteydenpito lakkasi.

– Olimme maksaneet parketin laskulla. Aloin selvittää, voisiko jostain saada neuvoa, miten saada rahat takaisin, Kaisu kertoo.

Avuksi löytyi Euroopan kuluttajakeskukset Suomessa ja Virossa, joiden avustuksella rahat saatiin takaisin konkurssiin menneestä yrityksestä.

– Tarinan opetus oli varmasti se, että vaikka yrityksen nettisivut olisivat kuinka uskottavan näköiset, koskaan ei pidä maksaa laskulla, vaan aina luottokortilla, Kaisu pohtii.

Uusi koti ei jäänyt ilman parkettia, vaan lähes identtinen lattia löytyi kotimaisesta liikkeestä. Perheen harmiksi ongelmat tavarantoimittajien kanssa jatkuivat. Suurin osa kylpyhuoneen seinälaatoista osoittautui viallisiksi.

– Laatat olivat ilmeisesti vaurioituneet kuljetuksessa. Reklamoimme laatoista ja kotimaisen laatta­toimit­tajan kanssa asia saatiin helposti sovittua, Kaisu toteaa.

Muuttolaatikot kannettiin sisään alku­peräisen suunnitelman mukaisesti helmikuun ensimmäisenä päivänä, ja perheen 1950-luvun kalusteet löysivät helposti uudet paikkansa.

– Halusin luoda tänne pintamateriaalien avulla harmonisen kokonaisuuden.

Seinien hennot värisävyt sopivat kauniisti yhteen kalusteiden ja lattian kanssa. Myös uusi keittiö on ollut menestys.

– Vaikka keittiö on nyt asunnon keskellä, se sopii siihen ja talon tyyliin kauniisti, Kaisu iloitsee.