Eteisen remontti opetti, että kompromissit parisuhteessa eivät ole helppoja
kolumni
Eteisen remontti opetti, että kompromissit parisuhteessa eivät ole helppoja
Luulin, että eteisen remontti olisi helppo juttu, koska puolisoni ja minun sisustusmaku on samanlainen, kirjoittaa Anni Alatalo Meillä kotona -sivustolta. Mutta kuinka kävikään?
Julkaistu 28.7.2023
Unelmien Talo&Koti

Päätimme puolisoni kanssa, että eteisen ­remontti aloitetaan lomalla. Olin suunnitellut, että seinät maalataan ruukun sävyllä, mutta seinän yläosasta noin 30 cm jätettäisi valkoiseksi vaikutelmaa keventämään. Esittelin idean puolisolleni ja ajattelin hänen ihastuvan siihen. Hän vastusti sitä tiukasti, koska ei pidä boordeista. ”Ei se ole boordi, vaan tavallaan maalin alaslasku”, selitin, koska ­osittain maalattu seinä ei todellakaan ole mikään boordi. Hän ymmärtäisi sen vielä.

Meillä on selkeä työnjako: ­minä suunnittelen ja puolisoni toteuttaa, sillä häneltä löytyy rakentamisen ammattitaitoa. (Näin meidän kesken: minulta ei löydy ammattitaitoa suunnitteluun, mutta olen ängennyt päättäjän paikalle luontaisen charmini avulla.) Olin vakuuttunut siitä, että koska makumme on hyvin samanlainen, kompromissit ovat meille helppoja. Rakensimmehan talonkin yhdessä!

”Minulta ei löydy ammattitaitoa suunnitteluun, mutta olen ängennyt päättäjän paikalle luontaisen charmini avulla.”

Mutta: emme päässeet maalattavan seinän ­yksityiskohdista yhteisymmärrykseen. Aika kului. Suunnittelin jopa maalaavani seinät salaa, jotta hän näkisi loistavan ideani toteutettuna. Mielikuvissani hän ihastuisi siihen ja kiittelisi minua omatoimisuudestani. Öö, ei! Ihanko todella hän ihastuisi siihen, että jyrään hänen mielipiteensä?

Lopulta aloin ajatella, että puolisoni on sittenkin oikeassa: valkoinen yläosa saattaisi vaikuttaa eilisen trendiltä. Kun kerroin tästä puolisolleni, hän oli juuri päättänyt, että minun ehdotukseni olisi ­sittenkin hyvä. Nyt yritän todistella puolisolleni, että osittain maalattu seinä ei sovi eteiseemme. Hän on toista mieltä. Kompromissit ovat meille niin helppoja!

Kommentoi »