Avotakka

Pohjalainen sisu pelasti satavuotiaan kutomon – Annala on lajissaan Suomen viimeinen


Lapualla Lankilankosken partaalla on yli satavuotias perheyritys Annala, joka kutoo huonekalukankaita vaativaan käyttöön. Se on ainoa alallaan Suomessa. Vaikeuksista menestykseen on kantanut pohjalainen itsepäisyys.

Hanna-Maria Kortesoja hymyilee koko olemuksellaan. Hän on juuri vastannut kahteen kysymykseen: Miten ihmeessä pienehkö lapualainen tehdas voi pärjätä kivikovassa kilpailussa huonekalukankaita valmistavien kansainvälisten jättiyritysten kanssa? Ja miten tätä ympärivuorokautista pietiä jaksaa perheellinen toimitusjohtaja, kahden kouluikäisen pojan äiti?

Hanna-Maria Kortesoja on Annalan perheyrityksen toimitusjohtaja jo neljännessä polvessa. Kaikki jutun kuvat: Annala

Vastaus on ollut pitkänlainen ja sisältänyt toteamuksen, että koko ajan pitää taistella, jos haluaa tällä leipänsä tienata ja valmistaa huonekalukankaita Suomessa – viimeisenä ja ainoana.

– Kun vaakakupissa ovat sukurasite – risti ja siunaus – ja vanhat isot saappaat, niin minä en ole se, joka antaa periksi. Joku muu sen tekee, aviomies tai terveys. Se on kai sitä pohjalaista itsepäisyyttä, Hanna-Maria Kortesoja sanoo painokkaasti.

Ja kokovartalohymy!

Kaikki alkoi huopatossuista

Ne vanhat isot saappaat olivat aluksi huopaa, ja ne valmisti Hanna-Maria Kortesojan isoisänisä Juho Annala (1882–1939).

Hän oli luonnonkauniin lapualaisen kosken partaalle vuonna 1917 rakennetun Lankilankosken huopatehtaan toinen perustaja. Sijainnin saneli koski, josta noihin aikoihin nousi käyttövoima.

Juho Annala oli huopatehtaan alkuunpaneva voima ja toimeenpaneva johtaja, mutta hänen vaimonsa Kaisa (1888–1964) oli täysipainoisesti työssä mukana. Vaasan kauppakoulun käynyt Kaisa Annala oli edistyksellinen ja pätevä nainen. Annalassa on perinteisesti vallinnut tasa-arvo ja vahvat naiset ovat olleet miesten rinnalla asioita tekemässä ja päättämässä.

Juho ja Kaisa Annala kuvattiin yhdeksän lapsensa kanssa vuonna 1935.

Juho oli alun perin osuuskauppamiehiä, jonka periaatteisiin kuului huolehtia työntekijöiden hyvinvoinnista. Hanna-Maria kertoo hiljattain eläköityneistä työntekijöistä, jotka olivat Annalassa liki 40 vuotta. Pitkään viihtyminen puhuu omaa kieltään työoloista.

Huopatossut olivat menestysartikkeli numero yksi. Niiden rinnalle tuli lankojen kehruu. Muita agraari-Suomessa tärkeitä hyödykkeitä olivat hevosen länkien pehmikkeet eli hamutsat ja peitehuovat.

Huopikkaitten valmistus jatkui läpi sodan ja rauhan vuosien, kunnes olympiavuonna 1952 niiden valmistus lopetettiin. Uusi aika oli tuonut uudet tarpeet.

Ongelmitta eivät huopatöppösten kultavuodetkaan sujuneet. Tehdas paloi poroksi pariinkin kertaan, vuosisadan alussa ja 1950-luvun puolivälissä. Tuli­paloille altisti hienojakoinen, helposti syttyvä pöly.

”Pohjalainen itsepäisyys” asusti kuitenkin suvussa jo varhain. Vaurioitunut korjattiin, aloitettiin alusta.

Koko perhe töissä pienestä pitäen

Hanna-Maria Kortesoja asuu perheineen tehtaan pihapiirissä. Aviomies Harri Kortesoja on ammatiltaan palomies mutta ”orjatyövoimana” mukana yrityksessä, milloin talonmiehen hommissa, milloin messuosastojen rakentajana.

Seitsemän vuotta sitten, kun vanhalle tehtaalle joen partaalle rakennettiin kahvila-myymälä terasseineen luonnon siimekseen, koko perhe oli hommissa mukana. Työpäivän päätteeksi vanhemmat ilmoittivat, että nyt lähdetään kotiin. Nuorempi pojista, nyt 12-vuotias Lukas, kysäisi, että kotikotiin vai tehtaan­kotiin. Eipä niillä paljon eroa hänestäkään ollut.

15-vuotias Leevi on jo jonkin aikaa tehnyt viikonloppusiivouksia tehtaalla. Hanna-Mariakin aloitti varhaisteininä työt nuolemalla laskuihin postimerkkejä ja päivystämällä viikonloppuisin tilauksia.

Vanhassa huopatehtaassa kudotaan nyt hienoja huonekalu­kankaita. Tehtaanmyymälän kahvilan terassilta voi ihailla koskea.

Kotitalo on myös hänen lapsuudenkotinsa, kuten Annaloilla jo monessa sukupolvessa. Talossa ovat asuneet hänen isoisovanhempansa Juho ja Kaisa, isovanhempansa Kalle ja Kaija ja vanhempansa Vesa ja Päivi. Jo matriarkka Kaisa Annala hoiteli samassa pihapiirissä sekä ison lapsikatraansa että tehtaan kirjanpidon. Kodin ovet olivat aina avoinna vieraille.

– Talon vanha hirsirunko on tuotu Lapuanjoen yläjuoksulta. Aikoinaan siinä asui perhe, jonka isä muutti edeltä Amerikkaan valmistelemaan perheensä muuttoa. Pahaksi onneksi hän osti heille liput laivaan, jonka nimi oli Titanic.

Hanna-Marian perhe muutti 350 neliön taloon kymmenkunta vuotta sitten, kun hänen isänsä Vesa ilmoitti, että hän ja Päivi-äiti ovat kyllästyneet pyörimään isossa talossa niin eksyksissä, että pitää soittaa puhelimella toisen löytääkseen.

Annalan tuotannossa ei ole vaihetta, jota Hanna-Maria ei osaisi. Hän oppi kaiken käytännössä. Hän opiskeli kuitenkin tradenomiksi ja suoritti johtamisen erikoisammattitutkinnon Seinäjoella yrittäjien ammattikorkeakoulussa. Vakituinen työntekijä Annalassa hänestä tuli 2002 ja toimitusjohtaja viisi vuotta sitten.

Perheyritys levittäytyi Lankilankosken rannoille

Juho ja Kaisa Annalan yhdeksästä lapsesta vanhimman ja nuorimman ikäero oli 22 vuotta. Työn jatkajia riitti. Kankaiden kutominen ja lankojen värjäys aloitettiin 1930-luvulla.

– Kirkonristillä näkyi, milloin oli punaisen värin värjäyspäivä. Koko joki hehkui, sillä silloin laskettiin värjäysvedet suoraan koskeen, Hanna-Maria sanoo päätään puistellen. Sittemmin Annalassa on jo vuosikymmenien ajan vaalittu ympäristöarvoja.

Kun Juho kuoli vuonna 1939, hänen vanhimmat poikansa Erkki ja Esko Annala olivat rintamalla, samoin vanhimman tyttären mies, tehtaalla työskennellyt Esko Hjelt. Aikanaan Erkki ja Esko palasivat sodasta. He perustivat Lankilankosken rannalle Värikutomon oy:n. Se toimi tiiviissä yhteistyössä Lankilankosken huopatehtaan kanssa.

Esko Annalasta tuli myöhemmin myös huopatehtaan toimitusjohtaja. Hän johti tehdasta yhä, kun vanha huopatehdas lakkautettiin ja tilalle perustettiin Juho ja Kaisa Annalan lasten yhdessä omistama Lankilankoski oy, joka keskittyi lankojen kehräämiseen.

Nuorimmat veljet Kalle ja Heikki perustivat 1955 huopatehtaan tyhjilleen jääneisiin tiloihin oman, kalustekankaiden valmistukseen erikoistuneen yrityksensä K & H Annala oy:n. Pienestä alusta kokonaiseksi tehdasyhteisöksi kasvanut monihaarainen perheyritys levittäytyi yhä laajemmalle Lankilankosken rannoilla.

Juhon ja Kaisan Rauha-tyttären poika Juha Hjelt ryhtyi hänkin tekstiiliyrittäjäksi. Hän perusti niin ikään erinomaisesti menestyneen Lapuan kankurit.

Sodan jälkeen koitti kasvun paikka

Sodan jälkeen Suomi alkoi muuttua. Agraarikulttuuri sai antaa tilaa kaupunkikulttuurin piirteille, myös maaseudulla.

– Kun radio ja televisio yleistyivät, myös maaseutukoteihin alettiin tarvita olohuoneen kalusteita. Aiemmin tupa ja pirtinpöytä penkkeineen olivat riittäneet, mutta nyt haluttiin pehmustettuja sohvia ja nojatuoleja.

Se oli Kallen ja Heikin Annalalle kasvun paikka. Lankilankoskella tehtiin kankaita kahdessa vuorossa.

– Vanhoilla Iivereillä louskutettiin, Hanna-Maria kuvaa tarkoittaen metelöiviä koneita, jotka vaativat kutojan per kone.

Iso mullistus oli kudottujen kankaiden rikkaan sidos- ja kuviomaailman mahdollistava jacquard-tekniikka, joka rantautui Belgiasta. Muotikin saneli sanasensa: 1960–70-lukujen vaihteessa suosiossa olivat niin sanotut keskiraitakuosit, jollaiset mahdollistivat sohvan tai tuolin raitojen asettumisen pystysuuntaan.

Puhumattakaan plyysikankaista! Kalle Annala löysi vuonna 1974 Milanon messumatkalta kuuman muotivillityksen. Kallen poika Vesa Annala lähetettiin Saksaan plyysikoneoppiin, ja vuonna 1977 ensimmäinen oma kone saapui Lankilankoskelle.

Pystyraitaa ja plyysiä taottiin parhaimmillaan jopa yli 400 000 metriä vuodessa. Annalan nykyiset tuotantomäärät puolestaan pyörivät 55 000 metrin kieppeillä.

– Sitten se loppui kuin seinään. Lama hyökyi päälle. Yhdessä yössä lainat tuplaantuivat. Plyysikoneet myytiin Puolaan.

Pienestä tuli taas laman jälkeen kaunista

Taas oli tilausta pohjalaiselle itsepäisyydelle. Kun Vesa ja Päivi Annala astuivat puikkoihin, elettiin ankaraa lamaa. Kaikki taloa myöten oli pantattava, ja töitä paiskittiin vapaapäiviä laskematta.

– Vihreällä lähdettiin rakentamaan uutta.

Annala on kutonut huonekalukankaaksi Marjatta Metsovaaran Primavera-kuosin ja sille pariksi yksiväriset Alavan ja Vellamon.

Hän kertoo, miten kestävä kehitys, ympäristöarvot ja perinteiden kunnioitus syrjäyttivät 1980-luvun pröystäilykulttuurin, jonka tarpeita esimerkiksi plyysivyöry oli tyydyttänyt. Pieni oli taas kaunista. Tuotteita tehtiin tavalliselle suomalaiselle kuluttajalle.

Kudottiin kaksivärisiä, raikkaita ja kotoisen oloisia ruutu- ja raitakankaita, jotka kotimainen huonekalu­teollisuus otti omikseen. Vesa Annala suunnitteli kuosit, Päivi Annala huolehti projektimyynnistä, ja hiljakseen mentiin eteenpäin.

Annala kilpailee laadulla

Vesa on yhä tiiviisti työssä mukana, vaikka toimitusjohtajuus on siirtynyt tyttärelle.

– Isä aina sanoo, että toimitusjohtajuus on viisi prosenttia työstä. Loppu on kaikkea laitosmiehestä taloushallintoon.

Oikeastaan tittelit tuntuvat turhilta tässä yhteydessä. Isä ja tytär ovat johtaneet ja tehneet käytännön työtä rinta rinnan. Koneet ovat jo kauan olleet tieto­koneohjattuja.

– Vesa on äärettömän etevä monikerroksisten jacquard-sidosten suunnittelussa ja ohjelmoinnissa. Hänellä on taito hyppysissään, Hanna-Maria sanoo.

Hanna-Maria Kortesoja jatkaa perheyrityksen työtä. Vesa ja Päivi Annala astuivat aikoinaan vetovastuuseen pahimman laman aikaan.

Ja se on Annalan leipää. Suunnanmuutos on tarkoittanut myös sitä, että halvimman pään tuontikankaiden kanssa ei kilpailla. Kilpaillaan laadulla.

Annala on tehnyt yhteistyötä huonekalutehtaiden, sisustusarkkitehtien ja verhoilijoiden kanssa. Helsingin kaupunginteatterin penkit, hotelli Presidentin päiväpeitteet, VR:n junien istuimet, Eduskuntatalon kangaskatot… Siinä muutamia viime vuosien projekteja. Elissa Aallon Artekille suunnittelemat klassiset H55-verhoilukankaat valmistetaan Annalassa.

Eikä yksittäisiä asiakkaita, jotka etsivät vanhalle sohvalleen uutta ilmettä, väheksytä. Joustavuus ja ketteryys ovat nykyistä Annalaa.

Metsovaaran Pioni-kuosi.

Metsovaaran klassikkokuosit elävät taas

Nykypäivän Annalan katse on myös tiukasti huomisessa.

– Viisi kuusi vuotta olemme tehneet yhteistyötä Lapin yliopiston luonnonvarakeskuksen kanssa. Siellä etsitään uusia ekologisia vaihtoehtoja esimerkiksi homeenestoaineille, ja me kudomme koekankaat.

Viime syksynä julkistettiin yhteistyösopimus Marjatta Metsovaaran malliston uustuotannosta Annalan kutomina verhoilukankaina. Tämän vuoden tammikuussa Annala osallistui tärkeille Heimtextil-messuille Frankfurtissa, ja messujen tulokset olivat rohkaisevia. Erityisesti japanilaiset tuntuivat olevan kiinnostuneita Suomessa valmistetuista tuotteista.

Metsovaaran Simpukka-kuosi.

Hanna-Maria Kortesoja on silmin nähden innoissaan, kun hän kertoo, että Metsovaaran suosittua Simpukka-kuosia on tähän asti pystytty tuottamaan vain painettuna kankaana ja ryijymattona.

– Belgiassa ei onnistuttu sidostamaan sitä kudotuksi kankaaksi. Ensi kertaa siinä onnistuimme me!

Kaikki jutun kuvat: Annala

Julkaistu: 9.8.2019