
1. Rakkaudella voideltu
Äitini on mestarikokki, kuten molemmat isoäitini aikanaan. Lapsuudessani maatilamme arki pyöri keittiön ison pöydän ääressä. Ruokaa oli tarjolla kuusi kertaa päivässä, ja meillä kävi valtavasti vieraita. Opin, että ruoka on tapa osoittaa välittämistä. Joskus joku ihmetteli, miksi teen voileipiä lapsilleni, jotka olisivat osanneet sen jo itsekin. Itse ajattelen, että ruoan valmistaminen läheiselle on ihana palvelus.
2. Yksinkertaista ja ihmeellistä
Ruoka on parasta, kun raaka-aineet ovat laadukkaita ja ne kypsennetään ja maustetaan oikein. Usein yksinkertainen on hyvää – muusi ja silakat, graavilohi ja ruisleipä, paistetut ruusukaalit tai minestronekeitto. Esimerkiksi salaateista tulee tunkkaisia, jos niihin tunkee liikaa aineksia, joiden maut syövät toinen toisensa. Jokainen enemmän kokkaava tarvitsee myös luottoreseptejä. Minulle sellainen on papukeitto. Se taipuu lounaasta pitoruoaksi tai melkeinpä mihin vain. Siksi olen nimennyt raaka-aineiltaan vaatimattoman mutta mauiltaan kiehtovan ruoan ihmekeitoksi.
Anna Perhon ihmekeitto on edullista ja täyttävää. Nappaa ihmekeiton resepti täältä.
3. Kuivahko menu
Kokkaaminen katkaisee päivän ja on ylellinen tauko kaikesta sähinästä. En ole mikään pipertäjä, vaan vilkaisen reseptistä, miten annos kuuluu valmistaa ja loput hoidan maistelemalla. Vaikka ruoanlaitto on ihan kivaa, olen laiska käymään kaupassa. Perheeni pilkkaa minua väittäen, että teen ruokaa vaikka talouspaperista, eli siitä mitä kaapista sattuu löytymään.
4. Laitetaan luotolle
Ilman luottokortteja olen pulassa keittiössä. Käytän vanhentuneita kortteja muun muassa kulhojen nuolijana, ruoantähteiden kaapijana ja keittolevyjen putsaamiseen. Minusta kortti hoitaa toimet paremmin kuin niihin tarkoitetut työvälineet.
5. Laukkupannu
En voisi elää ilman kahvia. Minulle naureskellaan, koska olen raahannut mukanani ulkomaita myöten sekä espressokonetta että pyhää Bialetti-pannuani. Useimmiten aamukahvini keittää mieheni. Se on rakkautta, jos mikä.
Anna Perho
53-vuotias toimittaja asuu Helsingissä puolisonsa Samin ja Sipuli-koiran kanssa. Perhon Olipa kerran keittiössä -keittokirja (Cozy Publishing) julkaistaan loppuvuodesta 2023.