Suvivirsi oli tuskin päättynyt koulussa, kun Anna-Liisa Aartin lapsuudenkodissa jo pakattiin. Auto ahdettiin täyteen kaikkea tarpeellista, sillä perhe palasi kaupunkiin vasta elokuussa.
Kun Anna-Liisa nykyään matkustaa kotoaan Helsingistä mökille Asikkalaan, hän muistelee yhä lapsuuden mökkireissuja. Hän on viettänyt samassa paikassa kesät vauvasta aikuisiälle.
Anna-Liisan mummo rakensi pienen saunamökin järvenrannalle vuonna 1949. Kaksi vuotta myöhemmin hän laajensi sen yläkertaan itselleen makuukamarin. Ylös kuljetaan yhä ulkokautta portaita pitkin aivan kuten mummonkin aikaan.
– Jos mummolla oli kammarin ovessa avain ulkopuolella, sisälle sai astua. Jos avainta ei ollut, mummo oli päiväunilla tai muualla. Sama avain on edelleen käytössä, Anna-Liisa kertoo.
Noin 50 neliön mökki tuli hotellipäällikkönä työskentelevän Anna-Liisan omistukseen perintönä viisi vuotta sitten.
Silloin pikkumökissä oli kaikki tarpeellinen, mutta kuuden neliön keittiö tuntui ahtaalta. Anna-Liisa haaveili suuremmasta keittiöstä ja päätti laajentaa mökkiä.
Hän oli hankkinut viisitoista vuotta aiemmin vanhoja ikkunoita tietämättä sen kummemmin, mitä niistä tekisi. Ne eivät olleet mitä tahansa ikkunoita vaan peräisin maineikkaan arkkitehdin Carl Ludvig Engelin suunnittelemasta rakennuksesta.
– Ihastuin niiden kauniiseen muotoon ja tunnelmaan, Anna-Liisa muistelee.
Hän piirsi mökin laajennuksen itse ja hahmotteli värimaailman. Tuttu sukulainen suunnitteli tekniset työt.
Remontin aikana vastaan tuli enemmän kunnostettavaa kuin suunnitelmissa oli. Mökin pari hirttä jouduttiin vaihtamaan, ja savupiippukin halkesi. Myös mökin pintoja uusittiin.
Puoli vuotta myöhemmin Anna-Liisa sai uuden keittiön ruokailu- ja oleskelutiloineen. Vanhoista ikkunoista syntyi komeat lasikuistimaiset ikkunat.
– Halusin keittiöstä vaalean ja avaran. Nyt sisältä on kauniit näkymät järvelle, hän iloitsee.
Moneen esineeseen liittyy muistoja lapsuudesta tai mummosta. Siksi Anna-Liisa ei halunnut sisustaa mökkiä millään tietyllä tyylillä.
– Mökissä on aina ollut eri aikakausien esineitä. Halusin säästää mummon kalusteita mahdollisimman paljon. Kerroksellisuus saa näkyä elämässä, joten miksei myös kodissa ja mökillä. Sitä paitsi pidän erilaisista esineistä.
Jos jotain uutta on tarvittu, Anna-Liisa on yleensä poikennut mökille kirpputorin tai vanhan tavaran liikkeen kautta.
Lautalattioita peittävät räsymatot ovat aikaa nähneitä. Anna-Liisan mummolla ja hänen ystävillään oli tapana leikata vanhoja vaatteita matonkuteiksi, ja lähitalojen emännät kutoivat niistä taidokkaat matot. Parhaimmillaan sävyt osuvat kauniisti yhteen.
– Sauna ja räsymatot ovat kaksi asiaa, jotka ehdottomasti kuuluvat mökille. Ilman niitä ei tule kesää, Anna-Liisa sanoo.
Kesällä mökki laajenee luontevasti ulos. Yläkerran parveke on nykyään noin 20 neliön suuruinen, ja rannan ja mökin väliin on rakennettu suuri terassi. Isot suojaavat puut saivat jäädä remontissa paikoilleen, ja niitä varten sahattiin terassin lautoihin reilut aukot.
– Olen aina pitänyt laivojen kansista, ja puuterassissa on jotain samaa. Se tuntuu mukavalta jalan alla, ja saunasta pääsee järveen puhtain jaloin.
Anna-Liisa nauttii erityisesti järvimaisemaan uppoutumisesta.
– Voin viettää aikaa laiturilla tai riippukeinussa vaikka kuinka kauan.
Hän on maalannut mökin maisemista myös tauluja. Nykyään hän käyttää kesäpäiviä etenkin kuvanveistoon ja romumetallitaiteen tekemiseen.
Nautinnollisimpia Anna-Liisan mielestä ovat kuitenkin kesäpäivien viipyilevät aamut: kun avaa ulko-oven ja vastaan tulee pieni tuulenvire, järven tuoksu ja laineiden liplatus.
– Se on suoranaista luksusta.
