Tämä nyt on tällainen vanha riepu. Kaappi täynnä rättejä, mutta ei mitään päällepantavaa. Kuulostaako tutulta?

– Minusta vaatteista pitäisi puhua nätisti ja arvostavasti niiden laadusta riippumatta. Vaatteisiin sitoutuu valtavasti luonnonvaroja ja arvokasta ihmisten työtä, Aku Varamäki sanoo.

Varamäki on työpäivämuotoilija ja vaateaktivisti, joka haluaa pukeutua vastuullisesti, maapallon kantokyvyn mukaan. Hän kirjoittaa oivalluksistaan Instagramissa tilillä @planetaarinenvaatekaappi.

Varamäestä pikamuoti on aiheuttanut sen, että vaatteita ei enää arvosteta. Päällä on luuppi, jossa ostamme jatkuvasti lisää halpoja, heikkolaatuisia ja epäeettisissä oloissa valmistettuja vaatteita – ja sitten hankkiudumme niistä eroon.

Lisäksi vaatteisiin ei sitouduta kuten ennen. Tavallaan se ei ole ihme, sillä kukapa haluaisi sitoutua johonkin, mikä tuntuu ikävältä.

– Pikamuodin myötä olemme tottuneet siihen, että vaate saattaa hiostaa, kiertää, kinnata ja mennä rikki. Ajattelemme, että on normaalia, kun vaate kestää yhden kesän tai vuoden, Varamäki sanoo.

– Moni ei tunnista laadukasta vaatetta, jolloin vaatteista ei saada sitä nautintoa ja iloa, jota niistä voisi saada.

Varamäestä pukeutuminen voi nimittäin olla nautinnollista, iloista – ja samaan aikaan vastuullista.

Mietimme vaatteen hintaa liian lyhyellä aikajänteellä, Aku Varamäki sanoo.

– Jos ajattelisi, että vaatteeseen sitoutuu viideksi tai kymmeneksi vuodeksi, saattaisi siihen satsata ihan erilaisia summia.

Suomalainen käyttää vaatteisiin keskimäärin 870 euroa vuodessa. Eri tilastoista Varamäki on yhdistellyt, että keskiostoksen hinta on luultavasti noin 30 euroa. Hänestä pikamuoti on vääristänyt ajatusta siitä, mitä vaate saa maksaa.

Jos vuodessa käyttäisi saman verran rahaa kuin ennenkin, mutta ostaisi vähemmän vaatteita, voisi keskiostoksen hinnan vaikka triplata ja ostaa laadukkaampaa. Varamäestä jo sadalla eurolla voi saada vaatteen, joka luultavasti kestää paremmin kuin parin kympin ostos.

– Tähän suuntaan pitäisi mennä: ostaa harkiten. Kun vähentää kulutusta, voi satsata enemmän siihen mitä ostaa, ja ostaa laadukkaampaa, jolloin vaatteisiin tulee parempi suhde.

Varamäki näkee, että jos ostaa harvoin vähän kalliimman vaatteen, sen voi ehkä ostaa paikallisesta puodista tai jopa teettää ompelijalla. Kun tietää, mistä vaate on tullut, siihen voi syntyä ihan erilainen tunneside kuin jos sen tilaisi pikamuodin verkkokaupasta.

Taannoin Varamäki teetätti itselleen mittatilausmekon laadukkaasta villakankaasta. Se avasi silmät sille, miten hyvältä ja omalta vaate voikaan tuntua.

– Uskon, että keskiverto suomalainen saisi enemmän iloa laadukkaammista vaatteista: parempia materiaaleja, paremmin istuvia vaatteita, kauniimmin vanhenevia vaatteita.

Varamäki on ”aina” villapaita päällä. Siksi hän ajattelee, että hänellä voi hyvällä omatunnolla olla arsenaali värikkäitä neuleita – niille tulee kyllä käyttöä.

– Mietin, miten teen sen kestävästi. Siispä kiertelen kirpputoreja ja voin ostaa iloisen värisen villa­paidan, kun sellainen tulee vastaan, mutta sillä ei ole kiire. Tämä on ikuisuusprojekti.

Hän kannustaa muitakin pohtimaan, millaisia vaatteita tykkää todella käyttää. Silloin hutiostoksia ei tule, ja omistamme vain lempi­vaatteita.

Käytetyn ostaminen vaatii kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Nettikirpputoreilla Varamäki on saattanut luottaa tuntevansa tietyn merkin koot, mutta kotiin onkin tullut liian pieni villapaita.

– Jos ostaa netistä käytettyjä vaatteita, kannattaa ottaa mitat vaatteesta, joka on itselle sopiva, ja verrata niitä myytävään vaatteeseen. Tiedän, että mittojen kyseleminen on rasittavaa, mutta silloin tulee vähemmän virheostoksia.

Varamäestä löytämisen riemu palkitsee.

– Mitä kauemmin metsästää ja etsii oikeaa käytettyä vaatetta, sitä palkitsevampaa on, kun sen viimein saa.

Samalla vaatteeseen syntyy ihan erilainen tunneside kuin pika­voittoihin.

Erään vanhan villapaidan Varamäki oli jo tuominnut tekstiilijätteeksi muutaman reiän tähden.

– Myöhemmin katsoin sitä uusin silmin, että miten olen ollut näin hyvää villapaitaa laittamassa pois. Paikkasin reiät ja rakastuin paitaan. Siitä tuli vielä entistä hienompi, eikä kenelläkään ole täysin samanlaista.

Varamäki ajattelee, että vaatteen korjaaminen, huoltaminen ja koskettelu luo vaatteeseen tiivistä suhdetta.

– On hämmästyttävää, miten paljon vaatteen elinkaarta voi pidentää, vaikka on jo luullut sen tulleen tiensä päähän. Vaatteet ovat yllättävän sinnikkäitä. Luovutamme niiden pikkuvikojen kanssa turhan helposti.

Varamäki on parsinut käyttökelpoisiksi jo roskiin menossa olevat sukkahousut ja lompsinut vielä yhden vuoden lenkkareilla, joiden sisävuoret ovat räjähtäneet.

Hän kuitenkin painottaa, että vastuullisesti pukeutuvan ei tarvitse kulkea reikäisissä ja tahraisissa vaatteissa. Pikemminkin kestävä pukeutuminen on tason nostamista: kun hankkii vaikkapa laadukkaat nahkakengät, ne ikääntyvät kauniisti ja niitä pystyy huoltamaan paremmin kuin monia muita tossuja.

– Kestävän vaatteen huoltaminen on helpompaa ja mielekkäämpää kuin huonolaatuisen. Esimerkiksi laadukkaan villapaidan saa huollettua tosi kauniisti, toisin kuin huonolaatuisia neuleita.

Täydellisen vastuullisesta pukeutumisesta saisi helposti itselleen projektin – kontrolloimista, säännöstelyä ja hifistelyä. Toisaalta kyse on vain ajattelun muutoksesta.

– En ollenkaan usko, että kaikkien kannattaa alkaa koota musta-valko-beigeä kapselivaatekaappia. Pitkäaikaisimmat ja rakastetuimmat vaatteet voivat olla persoonallisia. Sellaisia, jotka tuovat hymyn huulille, kun ne ottaa kaapista.

Varamäki ajattelee, että vastuullisessa pukeutumisessa ei ole kyse tiukasta rajoittamisesta vaan kohtuullistamisesta.

– On ok ja hienoa pukeutua aina samoihin vaatteisiin ja on kummallista ajatella, ettei kaksiin häihin voisi mennä samassa mekossa, hän sanoo.

– Meiltä on unohtunut, mitä kohtuullinen kuluttaminen on. Nykyinen tapa ostaa kymmeniä vaatteita vuodessa ei ole kohtuullista. Kohtuullista olisi ostaa korkeintaan muutamia uutena ja käyttää ne loppuun – ja jos joskus haluaa piristää itseään, niin ostaa käytettyä.

Niin Varamäki tekee itsekin, sillä hän toteaa olevansa vaihtelunhaluinen. Vaikka hän haluaa pukeutua vastuullisesti, vaatteet vaikuttavat merkittävästi omaan fiilikseen.

– Kyllä pukeutuminen saa olla iloista ja kivaa – mutta sen ilon pitää olla pitkäikäistä. Olen pohtinut paljon sitä, miten voin toteuttaa tämän kestävästi.

Varamäki ajattelee, että kun ostaa vähemmän ja harkitummin, voi paremmin pysähtyä miettimään: Mikä vaatteissa tuo minulle iloa? Jos en koko ajan osta uutta, mitä oikeasti haluaisin?

– Haluan, että ne vaatteet, joita minulla jo on, tuovat minulle iloa. Että olen sitoutunut niihin ja laitan ylpeänä aina samat vaatteet ylleni.