Aija ja Juha Kervinen olivat päättäneet hankkia mökikseen järvenrantapaikan, jossa voisi viettää aikaa läpi vuoden. Syyskuisena päivänä 1999 he käänsivät auton keulan koti Akaata ja lähtivät etsimään myynnissä ollutta kohdetta. Sitä ei löytynyt, mutta löytyi jotain parempaa.

”Aikomuksenamme oli vain vilkaista toista kohdetta, torppaa alla omenapuiden, mutta toisin kävi. Kun saavuimme paikalle ensi kertaa, puutarhan omenapuut kutsuivat tuoksullaan peremmälle. Minä olin jo siinä vaiheessa maalannut näkymän niiden alle – pitkän pöydän, jonka ympärille ystävät kokoontuisivat.

Talo on rakennettu 1926 kuusilapsisen perheen kodiksi. Ennen meidän tänne tuloa oli mökkiä laajennettu 1950-luvun alussa 15 neliöllä. Ilman sitä meillä ei olisi tupakeittiötä lainkaan.

Vaikka torpan laajennus oli tehty ennen meitä, jäi meille vielä tekemistä. Lattian alta kaivettiin maata pois ilmanvaihdon parantamiseksi. Keittiön ja oleskelutilan välistä purettiin seinä. Uusi lautalattia asennettiin ensin, jonka jälkeen keittiö sai nykyiset kalusteensa.

En jaksa olla ihmettelemättä, miten tähän mökkiin mahtui aikoinaan asumaan kokonainen perhe. Jos vain vanhat seinät osaisivat puhua, jäisin mieluusti kuuntelemaan.

Halusin mökin tunnelman olevan hieman pysähtynyt. Tänne tulleilla kalusteilla on tarinoita takanaan. Pidän väreistä, ja se kyllä näkyy, varsinkin syysaikaan. Tupakeittiön tapetti antaa tekstiileille sävynsä. Uusia hankintoja teen enää maltilla, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei sisustajalla voi olla liikaa tyynyjä, peitteitä tai astioita. Nykyisin olen myös sitä mieltä, ettei islantilaisia neuleita voi olla liikaa, ja torppa on ihan kuin tehty niiden kutomiselle.

Rakkaita huonekaluja ovat pojan meille lainaan antama Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytä ja Tapiovaaran Fanet-tuoli, jonka sain työkaveriltani. Tuoli on ollut työtasona ja poran jälkiä täynnä. Kittasin reiät puukitillä ja maalasin tuolin mustaksi. Pöytäryhmä katetaan kirpputoreilta ostetuilla retroliinoilla tai mieheni äidin kirjailemilla liinoilla. Ikeasta ostettu kelim-matto rikkoo sopivasti tyylin.

Mökillä eletään ilman kahvinkeitintä ja mikroa. Aamut torpalla alkavat aina mutteripannulla keitetyllä kahvilla, iloisella tulen rätinällä ja karvatassujen kanssa hitaasti heräämisellä.

Olemme viihtyneet torpassa niin hyvin, että päätimme myöhemmin rakentaa samalle tontille myös kotitalon. Tämä on nyt meille paitsi mökki- myös asuinpaikka. Mökkitiemme on enää kivenheittämän pituinen.

Parasta täällä on ympäröivä maaseutu, pellolla juoksevat puput ja valkohäntäpeurat. Parasta on myös saada pojanpoika Kosmo kylään, kaivaa esiin kamerat ja suunnata luontoretkille yhdessä.”