5 vinkkiä ulkohuussin rakentamiseen
Rakenna ja remontoi
5 vinkkiä ulkohuussin rakentamiseen
Hyvä ulkohuussi on lämmin, hajuton, valaistu ja helppo tyhjentää. Kunnollisen huussin voi saada halvallakin, kunhan käyttää hiukan mielikuvitusta ja huolehtii perusasiat toimiviksi.
6.3.2016
 |
Meidän Mökki

1. Rakenna huussi rinteeseen

Huussi saadaan perustettua rinteeseen melko yksinkertaisesti. Kallioon porataan kahdeksan millimetrin sinkityille kierretangoille reiät. Ne pysyvät paikoillaan esimerkiksi epoksilla tai laastilla.

Kierretankojen ympärille tehdään betonivalulle pieni muotti, ja anturan päälle voidaan asentaa laastilla täytetty lekaharkko. Kun tanko ulottuu kalliosta valun ja harkon läpi tukipuuhun, rakennelma kestää myös kaltevalla pinnalla.

Huussi on helppo tyhjentää seisaaltaan. Altaan takaosaa peittää erillinen, saranallinen suojakatto.

2. Tee itse jäteastia

Huussien jäteastiat maksavat rautakaupoissa jopa satoja euroja. Pienellä kekseliäisyydellä selviää muutamalla kympillä.

Muovitynnyristä tai -saavista leikataan pohja pois. Astian alle laitetaan esimerkiksi vanha muovipulkka.

Myös suotonesteet saa pois kotikonstein. Tyhjennysputki pulkasta maahan voidaan tehdä vaikka vanhentuneesta nestekaasuletkusta. Altaan pohjaan kiinnitetään siivilä ja se yhdistetään letkuun ruuveilla ja esimerkiksi Casco Superset -liimalla.

3. Tee tuuletusputki

Tuuletusputki tehdään katkaistusta pvc-putkesta. Läpiviennit huussiin ja jäteastiaan tiivistetään akryylillä. Hyönteiset pysyvät loitolla, kun putken loppuosaan laittaa hyttysverkkoa. Sadevettä torjuvan hatun voi tehdä hieman putkea suuremman säilykepurkin kannesta. Se kiinnitetään sivuista neljällä ruuvilla. Ilmanvaihtoa voi tehostaa Biolanin tuulikäyttöisellä huussituulettimella, joka mahtuu suoraan 75 mm:n putkeen.

4. Yhdistä valot ja patteri

Huussin valot ja lämpöpatterin voi kytkeä toisiinsa sarjaan. Näin valaisin toimii merkkivalona, eikä patteri jää vahingossa turhaan päälle. Riittävä sisävalaistus syntyy jo neljällä yhden watin ledilampulla.

5. Nikkaroi varoitusrima

Punainen varoitusrima nousee pystyyn katolla, kun huussin sivustalla olevan vipuvarren asettaa punaiseen loveen. Näin jo kaukaa näkee, onko vessa varattu. Kun vipuvarren kääntää vihreälle, merkki laskeutuu vaakatasoon.

Mekanismi on yksinkertainen. Vipuvarsi yhdistetään ohuella narulla katon varoitusrimaan, ja siitä vedetään paksu kuminauha räystäslautaan.

Lue lisää:

1 kommentti