
1. Maalit
Kaikissa maaleissa, myös perinnemaaleissa, on liuottimia, säilöntäaineita ja monenlaisia pigmenttiaineita. Valitse ympäristömerkittyjä maaleja. Niiden valmistuksessa on käytetty vähemmän liuottimia ja muita ympäristön kannalta haitallisia aineita. M1-luokitus kertoo, että maalista pääsee huoneilmaan vähemmän haitallisia yhdisteitä kuin tavanomaisista maaleista. Tapetoidessa valitse ympäristömerkitty liima.
2. Lattiat
Puulattioita ja puisia kalusteita ostaessa varmista, että niihin ei ole käytetty uhanalaista sademetsäpuuta. PEFC- ja FSC-merkinnät kertovat kestävästä metsänhoidosta. Myös parketit pitävät sisällään liimoja ja pintakäsittelyjä. Sinänsä ekologinen korkkilattia saattaa puolestaan olla päällystetty esimeriksi pvc:llä. Linoleumia, parkettia ja laminaattia saa myös Joutsenmerkillä. Oleellista on, kuinka kestävä ja tarkoituksenmukainen lattia kotiin valitaan. Entä voiko sen hioa tai näyttääkö se hyvältä vielä silloinkin, kun siihen tulee kolhuja?
3. Kalusteet
Huonekaluja ja kalusteita ostaessa tärkeintä on, että ne ovat kestäviä, korjattavia, muunneltavia ja ajattomia. Terassikalusteita ostaessa ole tarkkana, ettet valitse vahingossa sademetsäpuuta. Kierrättäminen on hieno asia, mutta huomioi, että esimerkiksi kuormalavat ja muut teollisuuden käytössä olleet materiaalit eivät kuulu sisätiloihin, sillä niissä voi olla terveydelle haitallisia kemikaaleja, kuten lahoamisenestoaineita.
Materiaaleista muovissa on ongelmansa, mutta ominaisuuksiensa – kuten kestävyyden ja keveyden – puolesta sekin voi olla vaihtoehdoista paras. Komposiitti on monella tapaa hyvä valinta, koska siihen voidaan käyttää hukkamateriaalia, mutta sitä ei pysty kierrättämään. Kun teet vaikkapa keittiöremonttia, muista, että joku muu voi haluta kalusteet käyttöönsä.
4. Tekstiilit
Mieti, ovatko erilaiset likaa hylkivät käsittelyt tarpeellisia esimerkiksi sohvan verhoilua valitessa tai pesettäessä. Kemikaaleja sisältäville suojakäsittelyillekin on paikkansa, mutta tavallinen siivous, pesu ja pyyhintä ovat yleensä varteenotettavia vaihtoehtoja. Samoin kannattaa harkita, ottaako kotikäyttöön julkitiloihin suunniteltuja kalusteita, sillä niissä on usein palonsuoja-aineita. Tekstiilejä valitessa kannattaa etsiä luonnonmukaisia vaihtoehtoja ja kysyä, miten kangas on esimerkiksi värjätty. Myyjä ei välttämättä osaa vastata, mutta voi aina selvittää asian.
5. Valaistus ja elektroniikka
Fiksuilla valinnoilla voi vähentää energiankulutusta. Suosi led-valaisimia ja kiinnitä huomiota laitteiden energiankulutusluokkaan. Tarkista, saako laitteen oikeasti pois päältä vai jääkö se valmiustilaan. Suurin osa huoneilman kemikaaleista tulee leluista ja elektroniikasta. Mieti onko laite tarpeellisen, tutustu valmistajien nettisivuilla yritysten kemikaalipolitiikkaan ja kysy myyjältä asiasta. Myyjän on lain mukaan 45 päivän sisällä vastattava, onko laitteessa EU:n kaikkein haitallisimmiksi arvioimia aineita.
Lähde: asiantuntija Terhi Uusitalo, Joutsenmerkki