3,5 kerrosta onnea! Annina ja Ari remontoivat 1950-luvun kivitalosta loppuelämänsä kodin – lisätilaa saatiin kattoa korottamalla
Rakenna ja remontoi
3,5 kerrosta onnea! Annina ja Ari remontoivat 1950-luvun kivitalosta loppuelämänsä kodin – lisätilaa saatiin kattoa korottamalla
Lahtelaispariskunta löysi 1950-luvun talon unelmaosoitteesta. Täysremontissa ja kattoa korottamalla talosta tuli perheelle täydellinen.
Julkaistu 18.5.2020
Meidän Talo

Annina Pekkosen ja Ari Tuhkasen perheen koti on korkealla rinteessä Jalkarannassa Lahdessa. Upeaa, esteetöntä näkymää Vesijärvelle voi ihailla kaikista kolmesta kerroksesta. 1950-luvulla rakennettu talo on herännyt uuteen kukoistukseen taitavien omistajiensa käsissä. Tarkkaan mietityt yksityiskohdat ja rohkeasti tehdyt rakenteelliset ratkaisut tekevät kodista näyttävän, mutta samalla myös viihtyisän.

Jalkarannan kaupunginosa tunnetaan suurista omakotitaloistaan ja alueena, jossa asutaan pitkään. Myös Anninan ja Arin toiveena oli löytää uusi koti paikasta, jonne voisi asettua vuosiksi. Jalkarannassa ihastutti alueen turvallisuus ja tiivis yhteisö. Muuttoa puolsivat myös silloin alakouluikäisen Max-pojan lyhyt koulumatka ja lähellä asuvat kaverit.

– Jalkarannan alue on ihana. Täällä on paljon vanhoja taloja ja luontoa ympärillä. On kiva lähteä vaikka metsään suoraan omasta pihasta, Annina perustelee.

1950-luvulla rakennetussa ja vuonna 2013 täysin saneeratussa omakotitalossa Lahdessa asuvat Annina Pekkonen ja Ari Tuhkanen sekä heidän poikansa Max, 14, ja Manolo-koira. Arin aikuiset pojat Aleksi ja Niko ovat muuttaneet jo omilleen. Annina pitää siitä, että koko kerroksessa voi oleskella ja seurustella samanaikaisesti ilman, että näköyhteys häiriintyy.
Keittiön ja olohuoneen välistä purettiin kantava seinä sekä käyttöullakolle menevät portaat. Kantavat rakenteet on tuettu holvituella, joka kannattelee väliaikaista palkkia. Sen tilalle tehtiin myöhemmin liimapuupalkki, joka kantaa kattokuormaa.
Annina suunnitteli ajattoman keittiön, jonka puuseppä valmisti mittojen mukaan. Tasot ovat kiveä. Kaikki kodinkoneet on integroitu, jotta tilan ilme olisi selkeä. Matto on hankittu Afganistanista. Hiekansävyinen seinä on maalattu Tikkurilan Laasti-sävyllä.
Vanha keittiö koki remontissa täydellisen muutoksen. Oven vieressä ollut pieni ruokakomero ja koko talon läpi kulkenut piippu purettiin. Myös keittiön ja ruokailutilan välissä ollut seinä kaadettiin.
Ruokatila on luontevasti keittiön jatkeena. Kotoisa tunnelma syntyy maanläheisillä väreillä. Suuret astiakaapit perhe hankki Vepsäläiseltä, ja tuolit Annina osti ystävältään.

Perheen aiempi loft-asunto oli muotokieleltään aivan muuta kuin nykyinen 50-luvun talo: moderni ja askeettinen. Ari oli saneerannut vanhaan tehtaaseen suuren kodin itselleen ja pojilleen, ja myös Annina muutti sinne aikanaan, kun pari rakastui.

– Ari suunnittelee ja toteuttaa työkseen asuntojen saneerauksia ja remontoi vanhoja rakennuksia kodeiksi. Meidän entinen kotimme oli huikea esimerkki ison tilan muuntamisesta persoonalliseksi asunnoksi. Kaipasimme kuitenkin uutta ja yhteistä projektia, Annina kertoo.

Pariskunta etsi uutta kotia perheelleen useamman vuoden ajan ja löysi Jalkarannan talon syksyllä 2012. Vaikka rakennus kaipasi kunnostusta, pariskunta ei pelännyt isoon remonttiin ryhtymistä; Anninalla oli ideoita ja Arilla osaamista. Kaiken kaikkiaan remonttiin kului aikaa puolitoista vuotta, ja perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa kesällä 2014.

– Kunnostamiseen meni aikaa enemmän kuin olimme arvioineet. Ideat muuttuivat matkan varrella ja siitä syntyi lisätöitä, Annina kertoo.

Talon keskeltä purettiin vanha piippu ja portaat ullakolle, jolloin keittiöön saatiin lisää tilaa ja näköyhteys olohuoneeseen. Uudet lasikaiteiset portaat kulkevat nyt vintille olohuoneen perältä, josta on käynti myös kirjastohuoneeseen
Tältä purkuvaiheessa näytti.
Yläkerran tasanteelta aukeaa upea näkymä keskikerrokseen. Neljä korotetun osan kattoikkunaa on olohuoneen puolella, jolloin huonekorkeus nousee jopa kuuteen metriin. Sivupöydällä olevat valaisimet ovat alun perin kuuluneet helsinkiläisen hotelli Hesperian kalustukseen. Muhkea sohva on Boknäsistä.
Kun vanha portaikko purettiin keskeltä taloa, keittiö yhdistyi osaksi olohuonetta.
Ylin kerros on uutta tilaa, joka rakennettiin entisen vintin paikalle nostamalla kattoa.

Kivitalossa asuminen luo ihanaa turvallisuuden tunnetta, kun ympärillä on tukeva runko. Jyrkässä rinteessä sijaitsevan talon asuintilat jakautuvat nyt kolmeen tai oikeastaan kolmeen ja puoleen tasoon. Alimmassa kerroksessa ovat aula, vaatehuone, kodinhoitohuone, Arin työhuone sekä tv-huone, joka toimii tarvittaessa myös vierashuoneena. Puoli kerrosta ylempänä ovat sauna ja pesutilat. Keskikerroksessa ovat keittiö, ruokatila, olohuone, kirjasto, Maxin huone ja aula.

Talon ylin kerros oli rakentamatonta vinttiä, ja se kunnostettiin osittain asuintilaksi. Kattoa jouduttiin korottamaan, jotta sinne saatiin riittävästi korkeutta. Olohuoneen yläpuolella oleva vintti purettiin kokonaan, jonka ansiosta huonekorkeus nousee nyt kuuteen metriin. Ylimpään kerrokseen tehtiin vanhempien makuuhuone ja sen yhteyteen tyylikäs lasiseinäinen kylpyhuone. Annina sai myös oman työpisteen parvelle.

Pariskunta halusi keskikerroksesta avaran ja suuren tilan, jonne mahtuu isokin perhe ja ystäväporukka kokoontumaan. Siksi he päättivät purkaa olohuoneen ja keittiön välissä sijainneet vintille johtaneet portaat. Uusi paikka portaikolle löydettiin olohuoneen seinustalta. Alakertaan vievät rappuset jätetiin pakoilleen.

Alkuperäinen portaikko kulkee kodin keskellä, keittiön ja olohuoneen välissä. Vintille johtavat portaat purettiin remontissa, jolloin keskikerroksesta tuli ilmavampi.
Olohuoneesta alakertaan vievä portaikko sai jäädä paikoilleen, vaikka sen ympäriltä purettiin seinä ja yläpuolelta vintille menevät portaat.
Vanhempien makuuhuoneen yhteyteen tehtiin kylpyhuone, jonka yksi seinä on lasia. Maitolasiteippaus antaa yksityisyyttä suihkuttelijalle. Tekstiileissä toistuu Anninan lempimateriaali pellava.

Anninalla oli selkeä visio uudesta keittiöstä: valkoinen, valoisa ja avara. Jotta tila olisi mahdollisimman ilmava, perhe päätti jättää yläkaapit kokonaan pois. Puuseppä toteutti keittiön Anninan suunnitelmien pohjalta. Keittiö jatkuu avarana tilana kohti suurta ruokailutilaa, jota kehystävät upeat astiakaapit. Olohuone aukeaa keittiön ja ruokatilan jatkeeksi, joten myös keittiöstä voi helposti seurustella olohuoneessa oleskelevien kanssa.

Talon alkuperäinen 50-lukuinen avotakka oli Anninan ja Arin mieleen, joten he päättivät korostaa sitä sijoittamalla olohuoneen oleskelupaikan sen ympärille. Suuri sohva oli ainoa vanhasta kodista tuotu kaluste, muu sisustus on hankittu vähitellen.

Sauna on Arin suunnittelema. Lahtelainen puuartesaani toteutti sen 100-vuotiaan ladon vanhoista laudoista, jotka Ari kävi purkamassa Orimattilasta. Luukun taakse on upotettu televisio. Pesuhuoneen pinnat on käsitelty kosteantilantasoitteella ja ne on jätetty tarkoituksella rosoisiksi.

Saunaosaston remontti oli mittava, ja se tehtiin kokonaan Arin ideoiden pohjalta. Saunan seinät rakennettiin 100 vuotta vanhan ladon hirsistä, jotka puuartesaani työsti sisäpinnoiksi. Perinteisten lauteiden sijaan Ari suunnitteli löylyhuoneeseen sohvat. Saunan erikoisuus on paneeliin upotettu televisio, joka mahdollistaa urheilukisojen seuraamisen löylyjen lomassa. Pesutilan seinät on käsitelty märkätilan tasoitteella ja lakattu mattalakalla. Betonimainen ilme luo kontrastia saunan puupintoihin.

Vaikka pariskunta on välillä pohtinut muuttoa Helsinkiin töiden vuoksi, on upeasti remontoitu koti vienyt heidän sydämensä.

– Elämme nyt ajatuksella, että tässä on meidän loppuelämämme koti. Talon myötä saimme toteutettua monia haaveitamme ja nyt tuntuu, että vihdoin on aika nauttia niistä, Annina kertoo.

Tältä talo näytti ennen remonttia. Se saneerattiin täysin ulkoa ja sisältä. Katon korottaminen vaati rakennusluvan ja museoviraston hyväksynnän.
Vanha parveke henkii edelleen kauniisti rakennusaikaansa 50-lukua. Talossa on 280 neliötä ja tontilla 1300.
6 kommenttia