Meidän Talo

Birgitta jatkaa sukunsa tarinaa ainutlaatuisessa 1600-luvun barokkilinnassa – ”Tämä on aina ollut minulle satumainen talo, jossa isoäitini varttui”

Birgitta jatkaa sukunsa tarinaa ainutlaatuisessa 1600-luvun barokkilinnassa – ”Tämä on aina ollut minulle satumainen talo, jossa isoäitini varttui”
Birgitta Dahlberg Heikel asuu puolisonsa kanssa yli kolme vuosisataa elämää nähneessä sukukartanossa. Ylhäisaatelille valmistunut linna Loviisassa on yhä ainutlaatuinen koti, jonka kuusitoista huonetta kuiskivat historiaa ja antavat tilaa taiteelle.
Julkaistu: 24.5.2022

Harvinainen koti vie aikamatkalle läpi vuosisatojen. Kun Suur-Sarvilahden kartanolinna valmistui silloiseen Pernajaan vuonna 1683, aikalaiset elivät Ruotsin vallan alla. Vielä tuolloin oli vain yksi sisäänkäynti, josta kulki niin herrasväki kuin palvelijat ja suolakuorma, jota varastoitiin suojaan kalteri-ikkunoiden taakse.

Reilut kolmesataa vuotta valmistumisestaan barokkilinna on yhä kotina, vaikka kaikki 16 huonetta ei olekaan enää jokapäiväisessä arkikäytössä. Mikä merkittävää, ainutlaatuisessa kodissa asuu edelleen alkuperäistä omistajasukua.

Kuluva vuosi on Birgitta Dahlberg Heikelillä ja hänen puolisollaan Ulf Dahlbergilla Suur-Sarvilahden linnan asukkaina seitsemästoista. Arki on viihtyisää ja vaihtelevaa, linnassa aistii yhä vahvan perheyhteyden. Välillä satunnaisia päiviä vietetään myös Helsingissä kaupunkikodissa, joka sekin on vaaleanpunaisessa talossa.

Birgitta Dahlberg Heikel tuntee olevansa kotonaan kuin esivanhempiensa sylissä. Eteisaulan ikkunoista näkee suoraan pääsisäänkäynnille.

Pariskunta asuu linnassa, vaikkakaan se ei ole periytynyt enää viime vuosikymmeninä Birgitan suvussa. Kun eräs monista suvun merkkihenkilöistä, kansanedustaja ja ministeri Ernst von Born jäi rintaperillisittä, hän päätti testamentata linnan ruotsin kieltä ja kulttuuria edistävälle säätiölle, Svenska litteratursällskapetille.

Kuka tahansa ei pääse silti edelleenkään linnaan asumaan, sillä testamentti määrää, että asumisoikeutta säätiöltä voivat hakea vain Viktor Magnus von Born -suvun täysi-ikäiset jäsenet.

Birgitta, joka on kartanon testamentanneen Ernstin sisaren pojantytär, sai säätiöltä sopivasti 60-vuotissyntymäpäivänsä alla asumisoikeuden, joka on aina niin halutessaan elinikäinen. Kun pariskunta muutti linnaan, toimittajana työskennellyt ja Helsingin kaupunginvaltuuston RKP:n kunnallispoliitikkona toiminut Birgitta hankki oman auton ja ajoi pitkällekin iltaan venähtäneiden kokousten jälkeen Loviisan-linnaan.

Ainutlaatuisessa kodissa asuu edelleen alkuperäistä omistajasukua.

Eteisaulan lohikäärmekoristeet ovat peräisin Albert ja Ellan Edelfeltin Pariisin-kodista. Edelfeltin leskestä Ellanista tuli Birgitan isoäidin isän Viktor Magnus von Bornin kolmas puoliso.
Portaikossa näkyy ajankuvina hallitsijoita ja sukuvaakunoita.
Keittiö on linnankin sydän. Birgitta kokkaa ja leipoo mielellään, joten keittiö on yksi hänen lempipaikoistaan. Se uudistettiin 60-luvulla.

Ensimmäistä kertaa Birgitta vieraili linnassa vanhempiensa kanssa 12-vuotiaana. Sitä ennen isänäiti oli kertonut paljon tarinoita lapsuuskodistaan. Kun isoäiti muisteli ravustusta lähistöllä, alkoi Birgittakin lapsena kaivata rapumerralle. Aina kuusihenkisen lapsuudenperheen matkatessa kesäpaikalleen, linna jäi matkan varrelle. Tästä syntyikin kilpailu veljen kanssa, kumpi erotti linnan maisemasta aiemmin.

– Tänne ei kutsuttu usein. Vaikka olin lapsi, aika paljon jäi muistiini. Tämä on aina ollut minulle satumainen talo, jossa isoäitini varttui.

Ulf kävi sattumalta ensimmäisen kerran barokkilinnassa lounaalla kutsuttuna jo 70-luvun alussa, kauan ennen kuin he edes Birgitan kanssa tunsivat toisiaan.

Birgitan vanhemmat asuivat linnassa vuosina 1978–1991, jolloin ovikelloa saattoi soittaa koska tahansa ja tytärkin tutustui linnan saloihin paremmin.

– Jos en olisi nähnyt vanhempieni aikaan, minkälaista täällä on asua, olisi ollut vaikea kuvitella itseänsä asumassa täällä. Tiesin, että linna toimii kotina ja on hyvin kodikas, Birgitta sanoo.

Mahtava portaikko vie noin kolmanneksen talosta. Eteisaulan lattiakivet ovat Gotlannista ja Eestistä.
Koristeellisessa Hollywood-huoneeksi kutsutussa huoneessa on muotokuva Birgitan isoäidin äidistä.
Hirvensarvia on monissa paikoin linnaa, sillä Ernst von Born piti metsästyksestä.
"Tiesin, että linna toimii kotina ja on hyvin kodikas."
Birgitta Dahlberg Heikel

Eteisaulassa tuntuu konkreettisesti kuin astuisi ajassa taaksepäin. Alkuperäisen kivilattian suuret kivet ovat kotoisin Gotlannista ja Eestistä. Katse kohoaa ylös näyttävään, valkoiseen ristiholvikattoon.

Kolmen asuinkerroksen väliä pääsee kulkemaan barokkilinnoille tyypillisessä monumentaalisessa porrashuoneessa. Sen suuruutta kuvaa, että portaikko vie noin kolmanneksen talosta. Porrashuoneen molemmille puolille jää kuutiomaisen linnan erikokoiset huonesarjat.

Birgitan ja Ulfin kymmenvuotias mäyräkoira Hermione juoksee vauhdikkaasti edellä kiviportaissa ilman, että tassukaan lipsuu. Suvun historia alkaa esittäytyä välitasanteilla, joissa on nähtävillä ylhäisaatelisten Creutz-, von Morian ja von Born -suvun vaakunat. Kolmessa sadassa vuodessa sukunimikin on ehtinyt vaihtua pariin otteeseen.

Vaikka rappuja riittää, askelmat ovat matalat. Lapsenlapset, kuten talon lapset kauan aiemminkin, ovat keksineet liukua rappuja alas.

– Täällä vierailleet ruotsalaiset linnoihin erikoistuneet arkkitehdit kertoivat joskus vanhemmilleni, että portaat tehtiin syviksi, jotta miesten oli helppo laskeutua alas kannukset ratsastussaappaissaan.

Birgitta ja Ulf viettävät paljon aikaa ruokasalin yllä olevassa kirjastohuoneessa, jossa on arviolta 3 000 kirjaa eri kielillä. Sohva ja pöytä on tuotu kaupunkikodista Helsingistä. Kirjastohuoneen tapetit ovat 1880-luvulta.

Kolmannen kerroksen suuri juhlasali on omistettu suvun merkkihenkilöiden muotokuville. Kuvassa Katarina Elisabet von Morianin ja miehensä Samuel Fredrik von Bornin muotokuvat. Huonekalut on ostettu 1880 tehdyn suuren restauroinnin jälkeen Tukholmasta.

Kolmannen kerroksen suuren juhlasalin seinät on omistettu suvun monille merkkihenkilöille. Tässä salissa Birgitta ja Ulf myös avioituivat neljäkymmentä vuotta sitten. Sittemmin tilassa on juhlittu Birgitan veljentyttären ja kahden veljenpojan häitä.

Aitiopaikalla päätyseinällä on muotokuva kartanon päärakennuksen rakennuttajasta, suvun kantaisänä pidetystä maaherrasta ja Ruotsin valtaeliittiin nousseesta amiraali Lorentz Creutzista. Aikaa kuvaavaa on, että linnan rakennustöiden alkaessa vuonna 1672, Creutz tuomitsi vielä Ruotsin noitavainoissa noidiksi epäiltyjä. Ennen kuin linna oli täysin valmis, hän sai surmansa poikansa kanssa noin 800-henkisen miehistön joukossa sotalaiva Kronanin räjähdettyä Öölännin edustalla 1676.

Linnan rakennusmestariksi oli kutsuttu Viipurista Achatius Groneberg, joka oli tiettävästi kunnostamassa myös Porvoon tuomiokirkkoa palojen jäljiltä.

Monien muotokuvien joukossa on myös maalaus laamanni Johan von Morian nuoremmasta, joka jäi historian kirjoihin vastaanottamalla Venäjän keisari Aleksanteri I:sen Porvoon valtiopäiville 1809.

– Täällä tuntee asuvansa esi-isien sylissä, Birgitta naurahtaa.

Ellan Edelfelt on ikuistettu Walter Runebergin tekemään veistokseen ja Albert Edelfeltin maalaukseen.
Ruokasalin kaksi identtistä takkaa kuvittavat linnan historiaa. Ne on tilattu 1920-luvulla ruotsalaiselta keramiikkataiteilija-kuvanveistäjä Tyra Lundgreniltä.
Suuren ruokasalin vitriini on tehty 1700-luvulla avattuun vanhaan oviaukkoon.

Viereisen biljardihuoneen taide pysäyttää. Seinällä on Albert Edelfeltin maalaama muotokuva vaimostaan Ellanista, joka avioitui myöhemmin leskeksi jäätyään Birgitan isoäidin isän Viktor Magnus von Bornin kanssa.

Korein vierashuone on nimetty Ruotsin prinsessa Sibyllan mukaan. Hänen piti yöpyä siellä, mutta protokolla muuttikin vierailun päivävisiitiksi. Viereinenkin vierashuone on niin koristeellinen, että Birgitan vanhempien aikaan sitä alettiin kutsua Hollywood-huoneeksi.

Tavattoman pitkän historiansa aikana linna on käynyt läpi muutaman suuremman restauroinnin. Ensin isoviha vaurioitti päärakennusta ja pikkuvihan aikana tiettävästi tuhannet sotilaat miehittävät paikan. Kaikeksi onneksi aina myöhäiskeskiajalle ulottuva tilan arkisto oli ehditty viedä väliaikaiseen turvaan Turun tuomiokirkkoon.

Suuriruhtinaskunnan aikana vuonna 1880 sivurakennuksessa syttyi leivonnan jäljiltä tulipalo, joka levisi päärakennukseen. Tuli sytytti katon, tuhosi pahoin vinttiä ja kolmatta kerrosta, minkä jäljiltä restaurointi kesti kolme ja puoli vuotta. Onneksi palvelusväki ehti saada pikkulapset ja arvoesineitä turvaan lasten vanhempien Magnus ja Hulda von Bornin poissaollessa.

Vielä sisällissodassa päärakennus vallattiin kertaalleen, kun punaiset miehittivät linnan kolmeksi kuukaudeksi.

– Tämä on aina ollut minulle satumainen talo, jossa isoäitini on varttunut lapsena. Kaikki ihailevat ja kysyvät aina, kummitteleeko täällä. Äitini sanoi kuulleensa joskus muutettuaan tänne naisen hyräilevän. Kun he tilkitsivät ikkunat, joista veti aika lailla, ääni loppui, Birgitta Dahlberg naurahtaa.
Suur-Sarvilahden linnan julkisivu kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1989. Roosan sävy kunnioittaa päärakennuksen alkuperäistä väriä. Vastavalmistuneessa talossa ikkunat olivat pieniruutuisemmat.
2 kommenttia